JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Luoja, sovittaja ja pyhittäjä

Sana sunnuntaiksi
31.5.2020 6.05

Juttua muokattu:

29.5. 11:36
2020052911365420200531060500

Anita Keränen

Anita Keränen

Sep­po Aho

Kun Hen­ki kir­kas­taa Kris­tuk­sen, ih­mi­nen voi saa­vut­taa Ju­ma­lan rau­han.

Kris­til­li­sen us­kon ydi­na­si­oi­ta on kol­miyh­tei­nen Ju­ma­la. Kol­miyh­tei­syys ku­vaa Ju­ma­lan kol­mea il­me­ne­mis­muo­toa, Isää, Poi­kaa ja Py­hää Hen­keä, eri­tyi­ses­ti kir­kol­li­sis­sa us­kon­tun­nus­tuk­sis­sa. Tun­ne­tuin niis­tä on Apos­to­li­nen us­kon­tun­nus­tus, joka lu­e­taan sun­nun­tai­sin kir­kois­sa. Mo­net rip­pi­kou­lun käy­neet osaa­vat sen ul­koa ja tun­te­vat li­säk­si sii­hen liit­ty­vät se­li­tyk­set, joi­ta Mart­ti Lut­her on muo­toil­lut.

Us­kon­tun­nus­tus se­li­tyk­si­neen al­le­vii­vaa sitä, et­tä Ju­ma­la on kai­ken luo­ja, Jee­sus Ju­ma­lan Poi­ka­na on so­vit­ta­ja ja lu­nas­ta­ja ja Pyhä Hen­ki on py­hit­tä­jä. Nämä kol­me toi­mi­jaa ei­vät ole eril­li­siä.

Oi­kea op­pi ja us­ko

Tar­kat opil­li­set ra­jan­käyn­nit us­kon­tun­nus­tuk­sis­sa oli­vat ai­koi­naan tär­kei­tä, kun al­ku­kir­kon ope­tus­ta uh­ka­si se­koit­tu­mi­nen an­tii­kin fi­lo­so­fi­oi­hin ja toi­saal­ta gnos­ti­lai­siin sa­lai­siin si­sä­pii­rius­ko­muk­siin.

Vie­lä­kin on tar­peen ra­ja­ta ja ar­vi­oi­da sitä, mikä on yh­tei­nen, Ju­ma­lan kir­joi­tet­tuun sa­naan pe­rus­tu­va ym­mär­rys ja ope­tus oi­ke­as­ta us­kos­ta ja elä­mäs­tä. Jee­sus opet­ti, et­tä jos joku ha­lu­aa nou­dat­taa Ju­ma­lan tah­toa, hän kyl­lä pää­see sel­vil­le sii­tä, on­ko ope­tus Ju­ma­las­ta vai ih­mi­ses­tä läh­töi­sin (Joh. 7:17).

Paa­va­li ku­va­si kol­mi­nai­suu­sop­pia ko­rint­to­lai­sil­le: ”Ju­ma­la it­se teki Kris­tuk­ses­sa so­vin­non maa­il­man kans­sa, ei­kä lu­ke­nut ih­mi­sil­le vi­ak­si hei­dän rik­ko­muk­si­aan; meil­le hän us­koi so­vi­tuk­sen sa­nan” (2. Kor. 5:19). Bib­li­an sa­noi­tuk­ses­sa on vie­lä eri­tyi­nen ko­ros­tus: ”Ju­ma­la oli Kris­tuk­ses­sa”.

Maa­il­mal­le vie­ras Hen­ki

Ju­ma­luu­den kol­mas per­soo­na ja sen ole­mus maa­il­mas­sa on tär­keä sen vuok­si, et­tä sen osal­li­suus on vält­tä­mä­tön­tä ih­mi­sen pe­las­tuk­sel­le. Paa­va­li ter­veh­ties­sään ko­rint­to­lai­sia toi­vot­ti heil­le Py­hän Hen­gen osal­li­suut­ta (2. Kor. 13:14).

Ju­ma­lan Hen­gen osal­li­suus tar­koit­taa myös sitä, et­tä syn­tiin­lan­kee­muk­sen vai­ku­tuk­sia jat­ku­vas­ti it­ses­sään tun­te­va, vas­ta­ha­koi­nen ja omaa etu­aan et­si­vä ih­mi­nen tai­puu Ju­ma­lan Hen­gen joh­da­tuk­seen ja saa sik­si omis­taa Ju­ma­lan lap­sen ni­meä (Room. 8:14).

Teks­ti­sa­nan mu­kaan Jee­sus lu­pa­si ope­tus­lap­sil­leen, et­tei hän jätä hei­tä or­voik­si, vaan tu­lee omien­sa luok­se. Sii­nä to­teu­tuu Raa­ma­tun mu­kaan kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan to­del­li­suus: ”Sinä päi­vä­nä te ym­mär­rät­te, et­tä minä olen Isäs­sä­ni ja et­tä te olet­te mi­nus­sa ja minä teis­sä” (Joh. 14:20).

Jee­sus sa­noi vie­lä, et­tä maa­il­ma ei voi saa­da To­tuu­den Hen­keä, toi­sin kuin ope­tus­lap­set, sen ta­kia, et­tei maa­il­ma näe ei­kä tun­nis­ta sitä. (Joh 14: 15–19) Ju­ma­lan Hen­ki on se, mikä erot­taa Jee­suk­sen ope­tus­lap­set maa­il­mas­ta.

Paa­va­li esi­merk­ki­nä

Ar­mol­li­nen Ju­ma­la ha­lu­ai­si, et­tä To­tuu­den Hen­ki tu­li­si kir­kas­te­tuk­si ja tun­ne­tuk­si kai­kel­le maa­il­mal­le. Kun Ju­ma­lan Hen­ki kir­kas­taa Kris­tus­ta, niin tämä an­taa mah­dol­li­suu­den tä­män­kin päi­vän ih­mi­sel­le tul­la Kris­tuk­sen, so­vit­ta­jan ja lu­nas­ta­jan luo omis­ta­maan syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta, ar­moa ja rau­haa.

Paa­va­li it­se oli Kor­ne­liuk­sen ja Eti­o­pi­an ku­nin­kaan ka­ma­ri­pal­ve­li­jan kans­sa esi­merk­ki sii­tä, mi­ten pää­see tai­vaan kan­sa­lai­sek­si ja py­syy sel­lai­se­na. Hän ei löy­tä­nyt Kris­tus­ta ja hä­nen seu­raa­ji­aan, vaan Kris­tus löy­si ja ar­mah­ti hä­net. Se ta­pah­tui niin, et­tä ope­tus­lap­si Ana­ni­as sai koh­da­ta syn­ti­syy­ten­sä tun­te­van ja tun­nus­ta­van Sau­lus Tar­so­lai­sen (Ap.t. 8, 9:17, 10). Vas­ta sit­ten Sau­luk­ses­ta tuli apos­to­li Paa­va­li, joka kir­kas­ti Kris­tus­ta ja tun­nus­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan osal­li­suut­ta.

Nä­ky­vän seu­ra­kun­nan osal­li­suus oli Paa­va­lil­le luo­vut­ta­ma­ton. Hän opet­ti, et­tä Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on Kris­tuk­sen ruu­mis ja seu­ra­kun­nan jä­se­net ovat näin lä­hei­ses­sä suh­tees­sa Kris­tuk­seen. Tämä te­kee heis­tä ala­mai­set Kris­tuk­sel­le (Ef. 5:24, 1. Kor. 12:27).

Lä­he­tys­työ­tä Hen­gen voi­mal­la

Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan, tai­vaan kan­sa­lai­sia, me­ne­mään kaik­ki­al­le maa­il­maan ju­lis­ta­maan evan­ke­liu­mia ja ker­to­maan, et­tä joka tä­män sa­no­man us­koo ja kas­te­taan, se tu­lee au­tu­aak­si, mut­ta joka ei us­ko, se ka­do­te­taan (Mark. 16:15–16).

Lä­he­tys­käs­kyn to­teut­ta­mi­nen on ih­mi­sel­le mah­dot­to­muus ajal­li­sin ky­vyin. Sik­si Jee­sus tar­jo­si hel­lun­tain hen­gen lah­jaa: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki (Joh. 20:22)”. Se on loh­dut­ta­ja ja puo­lus­ta­ja, jon­ka omi­nai­suuk­sia pro­feet­ta Je­sa­ja ku­va­si: ”se on vii­sau­den ja ym­mär­ryk­sen hen­ki, tai­don ja voi­man hen­ki, to­tuu­den tun­te­mi­sen ja Her­ran pe­lon hen­ki” (Jes. 11:2).


Evan­ke­li­mi­teks­ti Joh. 14:15–21

Raa­mat­tu 1992: ”Jos te ra­kas­tat­te mi­nua, te nou­da­tat­te mi­nun käs­ky­jä­ni. Minä kään­nyn Isän puo­leen, ja hän an­taa teil­le toi­sen puo­lus­ta­jan, joka on kans­san­ne ikui­ses­ti. Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki. Maa­il­ma ei voi Hen­keä saa­da, sil­lä maa­il­ma ei näe ei­kä tun­ne hän­tä. Mut­ta te tun­net­te hä­net, sil­lä hän py­syy luo­nan­ne ja on teis­sä. ”En minä jätä tei­tä or­voik­si, vaan tu­len luok­sen­ne. Vie­lä vä­hän ai­kaa, ei­kä maa­il­ma enää näe mi­nua, mut­ta te nä­et­te, sil­lä minä elän ja te­kin tu­let­te elä­mään. Sinä päi­vä­nä te ym­mär­rät­te, et­tä minä olen Isäs­sä­ni ja et­tä te olet­te mi­nus­sa ja minä teis­sä. Joka on ot­ta­nut vas­taan mi­nun käs­ky­ni ja nou­dat­taa nii­tä, se ra­kas­taa mi­nua. Ja mi­nun Isä­ni ra­kas­taa sitä, joka ra­kas­taa mi­nua, ja hän­tä mi­nä­kin ra­kas­tan ja il­mai­sen hä­nel­le it­se­ni.”

Bib­lia: Jos te ra­kas­tat­te mi­nua, niin pi­tä­käät mi­nun käs­ky­ni. Ja minä olen ru­koi­le­va Isää, ja hän an­taa teil­le toi­sen Loh­dut­ta­jan, et­tä hän tei­dän kans­san­ne olis ijan­kaik­ki­ses­ti: To­tuu­den Hen­gen, jota ei maa­il­ma tai­da ot­taa vas­taan, sil­lä ei he näe hän­tä, ei­kä tun­ne hän­tä: mut­ta te tun­net­te hä­nen, sil­lä hän py­syy tei­dän ty­kö­nän­ne ja on teis­sä ole­va. En minä jätä tei­tä or­voik­si, vaan minä tu­len tei­dän ty­kön­ne. Vie­lä on vä­hän ai­kaa, ja ei maa­il­ma sil­leen mi­nua näe, mut­ta te nä­et­te mi­nun; sil­lä minä elän, ja te myös elät­te. Sinä päi­vä­nä pi­tää tei­dän ym­mär­tä­män, et­tä minä olen Isäs­sä, ja te mi­nus­sa ja minä teis­sä. Jol­la mi­nun käs­ky­ni ovat ja ne kät­kee, se ra­kas­taa mi­nua: mut­ta joka mi­nua ra­kas­taa, hän ra­kas­te­taan mi­nun Isäl­tä­ni, ja minä tah­don hän­tä ra­kas­taa, ja il­moi­tan it­se­ni hä­nel­le.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys