JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Maa­il­man par­haat loh­du­tuk­sen, tu­le­vai­suu­den ja toi­von sa­nat

Sana sunnuntaiksi
27.9.2020 7.00

Juttua muokattu:

28.9. 09:00
2020092809003820200927070000

Elmeri Hekkala

Elmeri Hekkala

Ee­ro Nuo­li­o­ja

Ajal­li­nen elä­mä, us­kon elä­mä ja ian­kaik­ki­nen elä­mä ovat Ju­ma­lal­ta. Jee­suk­sen so­vi­tus­työ ja ylös­nou­se­mus on ku­kis­ta­nut kuo­le­man mah­din.

Tä­män sun­nun­tain evan­ke­liu­min ai­he on Jee­sus an­taa elä­män. Teks­tien ja ai­heen mu­kaan py­hä­päi­vää kut­su­taan pik­ku- tai syk­syn pää­si­äi­sek­si. ”Niin kuin Isä he­rät­tää kuol­leet ja an­taa heil­le elä­män, niin an­taa myös Poi­ka elä­män ke­nel­le tah­too” (Joh. 5:21).

Kuo­le­man on ir­ro­tet­ta­va ot­teen­sa lo­pul­li­ses­ti ker­ran suu­re­na pää­si­äi­sen aa­mu­na. ”Vi­hol­li­sis­ta vii­mei­se­nä ku­kis­te­taan kuo­le­ma” (1. Kor. 15:26).

Evan­ke­liu­mit ker­to­vat kol­me ta­paus­ta, jois­sa Jee­sus he­rät­ti ih­mi­sen kuol­leis­ta: les­ki­äi­din ai­noa poi­ka Nai­nin kau­pun­gis­sa (Luuk. 7:11–17), sy­na­go­gan esi­mie­hen Jai­rok­sen 12-vuo­ti­as ty­tär (Luuk. 8:40–56) sekä La­sa­rus, joka oli Mar­tan ja Ma­ri­an veli Be­ta­ni­an ky­läs­tä (Joh. 11:1–44).

Joka us­koo, saa elää

Jee­sus koh­ta­si Mar­tan ja Ma­ri­an, kun La­sa­rus oli jo nel­jät­tä päi­vää hau­das­sa. Mo­lem­mat sa­noi­vat Jee­suk­sel­le: ”Her­ra, jos sinä oli­sit ol­lut tääl­lä, vel­je­ni ei oli­si kuol­lut.”

Jos-lau­seet ja mik­si-ky­sy­myk­set ovat in­hi­mil­li­siä ja tut­tu­ja su­ru­ko­deis­sa kaik­ki­na ai­koi­na. Kuo­le­man su­run ää­rel­lä ih­mi­nen on avu­ton ja ha­pui­lee sa­no­ja. Myös mo­net juu­ta­lai­set oli­vat tul­leet loh­dut­ta­maan si­sa­ruk­sia La­sa­ruk­sen kuo­le­man joh­dos­ta. Jot­kut heis­tä sa­noi­vat: ”Kun hän (Jee­sus) pys­tyi avaa­maan so­ke­an sil­mät, ei­kö hän myös oli­si voi­nut es­tää La­sa­ruk­sen kuo­le­man?”

Omai­sia koh­da­tes­sa tun­tee usein neu­vot­to­muut­ta. Ei ole huip­pu­hy­viä vas­tauk­sia. Sil­loin­kin voi tur­vau­tua Her­ram­me omiin sa­noi­hin, jot­ka hän pu­hui Mar­tal­le: ”Vel­je­si nou­see kuol­leis­ta. – – Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le.” (Joh. 11:23–26.) Täs­sä ovat maa­il­man par­haat loh­du­tuk­sen, tu­le­vai­suu­den ja toi­von sa­nat.

It­ke­mi­sel­le on ai­kan­sa

Kun Ma­ria ja läs­nä ole­vat juu­ta­lai­set it­ki­vät, syvä lii­ku­tus val­ta­si Jee­suk­sen. Oli­han tämä Be­ta­ni­an koti lä­hei­nen Jee­suk­sel­le. Jo ai­em­min Jo­han­nes oli sa­no­nut: ”Jee­sus ra­kas­ti Mart­taa ja hä­nen si­sar­taan sekä La­sa­rus­ta” (11:5).

Kun su­ru­vä­ki oli lä­hel­lä La­sa­ruk­sen hau­taa, Jo­han­nes to­te­si ly­hy­es­ti: ”Jee­sus it­ki.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat: ”Kat­so­kaa, kuin­ka ra­kas La­sa­rus hä­nel­le oli.” Jee­sus koki voi­mak­kaas­ti ys­tä­vän­sä kuo­le­man sekä Mar­tan ja Ma­ri­an su­run. Hän tuli hau­dal­le jär­kyt­ty­nee­nä.

On mie­len­kiin­tois­ta, et­tä Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa on vain kak­si koh­taa, joi­den mu­kaan Jee­sus it­ki. Toi­ses­sa ta­pauk­ses­sa Jee­sus it­ki Je­ru­sa­le­min koh­ta­loa, kun se ei tun­te­nut et­sik­ko­ai­kaan­sa (Luuk. 19:41–44). Saar­naa­jan kir­ja (3:4) sa­noo yti­mek­kääs­ti, et­tä it­ke­mi­sel­le on ai­kan­sa. Paa­va­li ke­hoit­ti: ”It­ke­kää it­ke­vien kans­sa” (Room. 12:14).

Minä kii­tän si­nua

La­sa­ruk­sen hau­dal­la oli kai­paus­ta, su­rua, it­kua ja ky­sy­myk­siä. Kun Jee­sus käs­ki vie­rit­tää ki­ven hau­dan suul­ta, Mart­ta es­te­li jär­ki­syi­hin ve­do­ten. Jee­sus opet­ti sil­loin Mar­tal­le us­kon asi­aa: ”En­kö sa­no­nut si­nul­le, et­tä jos us­kot, saat näh­dä Ju­ma­lan kirk­kau­den?”

Kun kivi otet­tiin pois, Jee­sus ru­koi­li. Hän ei esit­tä­nyt ru­kouk­ses­saan yh­tään pyyn­töä. Hän kiit­ti. ”Isä, minä kii­tän si­nua sii­tä, et­tä olet kuul­lut mi­nua.” Jee­sus tie­si, et­tä Isä kuu­lee hän­tä ai­na, mut­ta hän sa­noi näin läs­nä ole­vien ih­mis­ten vuok­si, jot­ta he us­koi­si­vat. Tä­män jäl­keen Jee­sus huu­si: ”La­sa­rus, tule ulos.” Jee­sus an­toi elä­män.

Se ei ol­lut kai­kil­le ilou­u­ti­nen. Yli­pa­pit päät­ti­vät tap­paa La­sa­ruk­sen, kos­ka mo­net läh­ti­vät hä­nen vuok­seen Jee­suk­sen luo ja us­koi­vat hä­neen (12:10–11).

Ju­ma­lan voi­ma voit­taa kuo­le­man. Kuol­leis­ta­he­rät­tä­mis­ta­pauk­sia ker­ro­taan Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa vie­lä Jee­suk­sen ajan jäl­keen kak­si ker­taa. Pie­ta­ri ru­koi­li ja kut­sui Jop­pes­sa erään Ta­bi­tan eloon (Ap. t. 9:36–42). Kun Paa­va­li Tro­ak­ses­sa piti pit­kän pu­heen, muu­an Eu­ty­kos pu­to­si kol­man­nes­ta ker­rok­ses­ta alas ja kuo­li. Ju­ma­la he­rät­ti hä­net eloon Paa­va­lin pal­ve­luk­sen kaut­ta. Tä­nään­kin sa­nom­me tur­val­li­ses­ti päi­vän ru­kouk­sen ta­voin: ”Her­ra Ju­ma­la, tai­vaal­li­nen Isä. Si­nun val­ta­si ulot­tuu elä­mään ja kuo­le­maan.”

23.10.2020

Hän an­toi Is­ra­e­lil­le la­kin­sa ja käs­ki mei­dän isi­äm­me opet­ta­maan ne lap­sil­leen,

jot­ta tu­le­va­kin pol­vi ne tun­ti­si, jot­ta vas­te­des syn­ty­vät­kin ne op­pi­si­vat ja ker­toi­si­vat omil­le lap­sil­leen. Ps. 78:5–6

Viikon kysymys