Et­sik­ko­ai­ka on se otol­li­nen ai­ka, jol­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyy ja syn­ti­sel­lä ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus pa­ran­nuk­seen.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus soi­maa nii­tä kau­pun­ke­ja, jois­sa hän oli saar­nan­nut evan­ke­liu­mia, mut­ta jois­sa ei ol­lut pa­ran­nuk­sen­te­ki­jöi­tä. Hän koh­ta­si kau­pun­geis­sa kyl­lä kun­nol­li­sia, lain­kuu­li­ai­sia, par­haan­sa yrit­tä­viä ja si­vis­ty­nei­tä ih­mi­siä, mut­ta ei syn­nin­tun­toi­sia. Ih­mi­set ei­vät tun­nis­ta­neet et­si­ko­nai­kaan­sa.

Et­si­kon ai­ka on vain Ju­ma­lan mää­rät­tä­vis­sä. ”Ei ku­kaan voi tul­la mi­nun luok­se­ni, el­lei Isä, joka mi­nut on lä­het­tä­nyt, vedä hän­tä” (Joh. 6:44). Ju­ma­lan tah­don va­ras­sa on ava­ta lä­he­tys­kent­tä ja lä­het­tää evan­ke­liu­min työ­mie­het. Näin oli jo al­ku­seu­ra­kun­nan ai­ka­na, jol­loin Pyhä Hen­ki es­ti Paa­va­lia ja lä­he­tys­mie­hiä saar­naa­mas­ta siel­lä, mis­sä et­si­kon ai­ka oli päät­ty­nyt, ja Eu­roop­pa sai oman mah­dol­li­suu­den pa­ran­nuk­seen. (Ap. t. 16:6–10.)

”Kos­ka et ta­jun­nut et­sik­ko­ai­kaa­si”

Jee­suk­sel­la kau­pun­kien nuh­te­lu ei nous­sut kat­ke­ruu­des­ta. Jee­suk­sen voi-huu­dot ovat to­dis­tuk­se­na tu­le­vas­ta ian­kaik­ki­ses­ta tuo­mi­os­ta, joka epä­us­koi­sia ker­ran koh­taa. To­dis­tus tuli näil­le kau­pun­geil­le, mut­ta se on sa­mal­la myös va­roi­tuk­se­na niil­le kan­soil­le, jot­ka saa­vat et­sik­kon­sa ajan. Tuo­mi­on päi­vä­nä pa­ran­nuk­seen tai­pu­mat­to­mat jou­tu­vat hä­tään Ju­ma­lan tuo­mi­on al­la. Se on ko­vem­pi tuo­mio kuin se tuho, jon­ka So­do­ma ja tu­hot­tu­jen val­ta­kun­tien en­nen niin kors­ke­at kau­pun­git ovat ko­ke­neet.

Ju­ma­la sää­tää kan­soil­le et­si­kon ajan. Kun ai­ka tu­lee täy­teen, ei mah­dol­li­suut­ta pa­ran­nuk­seen enää jär­jes­ty. Kun et­si­kon ai­ka on men­nyt ohi, jää oma­van­hurs­kail­le vain it­se va­lit­tu ju­ma­lan­pal­ve­lus. Se jät­tää lii­an myö­hään tun­toi­hin­sa he­rän­neen ih­mi­sen näl­käi­sek­si.

”Koit­taa ai­ka, sa­noo Her­ra Ju­ma­la, jol­loin minä lä­he­tän maa­han nä­län. En lei­vän näl­kää, en ve­den ja­noa, vaan Her­ran sa­nan kuu­le­mi­sen nä­län. Ih­mi­set hoip­pu­vat me­rel­tä me­rel­le, poh­joi­ses­ta itään he har­hai­le­vat et­si­mäs­sä Her­ran sa­naa, mut­ta ei­vät löy­dä.” (Aam. 8:11–12.)

Kris­til­li­syy­den työs­sä tar­vit­sem­me Noo­an kär­si­väl­li­syyt­tä. Hä­nen ai­ka­naan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­nat­tiin pa­ran­nus­ta 120 vuot­ta, vaik­ka pa­ran­nuk­sen­te­ki­jöi­tä ei ol­lut. Lo­pul­ta vain kah­dek­san pe­las­tui. Sil­ti pa­ran­nus­ta oli saar­nat­ta­va kuu­li­ai­ses­ti niin kau­an kuin oli Her­ran sää­tä­mä et­si­kon ai­ka. Vas­ta sit­ten, kun tuo ai­ka tuli täy­teen, lak­ka­si myös Noo­an pa­ran­nus­saar­na. Ju­ma­la sul­ki ar­kin oven ja an­toi rank­ka­sa­teen.

Tämä päi­vä on hyvä

Et­si­kon ai­ka on Ju­ma­lan otol­li­nen ai­ka, ei ih­mi­sen otol­li­nen ai­ka. Mer­kit­tä­vin es­te Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työl­le on ih­mi­sen oma sy­dä­men ko­vuus ja yl­peys. Pa­ran­nus­ta ei kan­na­ta ly­kä­tä myö­hem­pään, sil­lä kos­kaan ei ole pa­rem­pi ai­ka kuin tä­nään, jol­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt. Tot­te­le­mat­to­muus Ju­ma­lan kut­sul­le paa­dut­taa ih­mi­sen sy­dä­men, ja he­rää­mi­nen on myö­häis­tä tuo­mi­on het­kel­lä.

Us­ko­vai­si­na tun­nem­me su­rua niis­tä lä­hei­sis­tä ja ys­tä­vis­tä, jot­ka ei­vät ym­mär­rä et­si­kon ai­kaan­sa. Saa­tam­me ko­kea it­sem­me epä­on­nis­tu­neek­si, jos pu­hut­te­le­mam­me epä­us­koi­nen ei ha­lua us­koa tai ha­lu­ai­si mie­luum­min kiis­tel­lä. Ru­kouk­ses­sa pyy­däm­me kär­si­väl­li­syyt­tä ja oi­kei­ta sa­no­ja ker­toa pa­ran­nuk­sen tar­peel­li­suu­des­ta.

Olem­me vain kyl­vö­mie­hiä, Ju­ma­la on kas­vun an­ta­ja. Voim­me ru­koil­la epä­us­kois­ten lä­heis­tem­me puo­les­ta, et­tä Ju­ma­la an­tai­si hei­dän ym­mär­tää et­si­kon ai­kan­sa ja mah­dol­li­suu­den pa­ran­nuk­seen.

”Sen täh­den, niin kuin Pyhä Hen­ki sa­noo: ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne niin kuin sil­loin, kun nou­sit­te ka­pi­naan, kun ko­et­te­lit­te mi­nua au­ti­o­maas­sa.” Va­ro­kaa siis, vel­jet, et­tei ku­kaan teis­tä ole sy­dä­mes­sään paha ja epä­us­koi­nen ja näin luo­vu elä­väs­tä Ju­ma­las­ta. Roh­kais­kaa toi­nen tois­tan­ne joka päi­vä, niin kau­an kuin tuo sana ”tänä päi­vä­nä” on voi­mas­sa, et­tei ku­kaan teis­tä lan­ke­ai­si syn­nin viet­te­lyk­siin ja paa­tui­si.” (Hepr. 3:7–8,12–13.)

Vie­lä on otol­li­nen ai­ka. Pyhä Hen­ki neu­voo elä­män tie­tä ja roh­kai­see us­ko­maan syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Har­ri Hau­ta­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 1.8.2018

Ku­vi­tus­ku­va: SL / Lu­ki­jan kuva

Evan­ke­liu­mi: Matt. 11:20–24

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus al­koi soi­ma­ta nii­tä kau­pun­ke­ja, jois­sa hän oli useim­mat voi­ma­te­kon­sa teh­nyt, sii­tä et­tei­vät ne ol­leet teh­neet pa­ran­nus­ta:

”Voi si­nua, Ko­ra­sin! Voi si­nua, Bet­sai­da! Jos tei­dän ka­duil­lan­ne teh­dyt voi­ma­te­ot oli­si teh­ty Ty­rok­ses­sa tai Si­do­nis­sa, nii­den asuk­kaat oli­si­vat jo ai­ko­ja sit­ten ver­hou­tu­neet säk­kiin ja tuh­kaan ja kään­ty­neet. Minä sa­non teil­le: Ty­ros ja Si­don pää­se­vät tuo­mi­o­päi­vä­nä vä­hem­mäl­lä kuin te.

En­tä sinä, Ka­per­naum, ko­ro­te­taan­ko si­nut muka tai­vaa­seen? Alas si­nut syös­tään, alas tuo­ne­laan saak­ka! Jos si­nun ka­duil­la­si teh­dyt voi­ma­te­ot oli­si teh­ty So­do­mas­sa, se oli­si pys­tys­sä vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä. Minä sa­non: So­do­man maa pää­see tuo­mi­o­päi­vä­nä vä­hem­mäl­lä kuin sinä.

Bib­lia

Sil­loin hän ru­pe­si soi­maa­maan nii­tä kau­pun­gei­ta, jois­sa oli­vat teh­dyt usi­am­mat hä­nen vä­ke­vät työn­sä, et­tei he it­si­än­sä pa­ran­ta­neet.

Voi si­nu­as Ko­rat­sin, voi si­nus Bet­sai­da! Jos sen­kal­tai­set vä­ke­vät työt oli­si­vät teh­dyt Ty­ros­sa ja Si­do­nis­sa kuin teis­sä teh­dyt ovat, niin he oli­si­vat ai­kaa sä­kis­sä ja tu­has­sa teh­neet pa­ran­nuk­sen. Jon­ka täh­den sa­non minä teil­le: Ty­rol­le ja Si­do­nil­le pi­tää ole­man huo­ki­am­man tuo­mi­o­päi­vä­nä kuin teil­le.

Ja sinä Ka­per­naum, joka olet ko­ro­tet­tu tai­vaa­seen as­ti! sinä pi­tää ha­maan hel­vet­tiin sy­sät­tä­män; sil­lä jos So­do­mas­sa oli­si­vat sen­kal­tai­set vä­ke­vät työt teh­dyt kuin si­nus­sa, niin he vie­lä tä­nä­pä­nä sei­soi­si­vat. Jon­ka täh­den sa­non minä teil­le: So­do­man maal­le pi­tää huo­ki­am­man ole­man tuo­mi­o­päi­vä­nä kuin si­nul­le.