Teri Hil­tu­nen

Mar­tan ja Ma­ri­an esi­merk­ki opet­taa, mikä ih­mi­sen elä­mäs­sä on tär­kein­tä.

Ju­ma­la an­taa ih­mi­sel­le lah­jo­ja, joi­ta Raa­mat­tu opet­taa käyt­tä­mään hy­vän te­ke­mi­seen. Ker­to­mus Jee­suk­sen, Mar­tan ja Ma­ri­an koh­taa­mi­ses­ta ku­vaa, mi­ten eri­lai­sia lah­jo­ja voi­daan käyt­tää tois­ten pal­ve­le­mi­seen.

Je­ru­sa­le­min itä­puo­lel­la, Öl­jy­mä­en toi­sel­la puo­lel­la, on Be­ta­nia-ni­mi­nen kylä. Ky­läs­sä asui­vat Jee­suk­sen ys­tä­vät, us­ko­vai­set si­sa­ruk­set Mart­ta, Ma­ria ja La­sa­rus.

Evan­ke­liu­mei­hin on kir­joi­tet­tu Jee­suk­sen ja si­sa­rus­ten koh­taa­mi­sia elä­män eri ti­lan­teis­sa. Näis­tä ti­lan­teis­ta käy il­mi, et­tä Jee­sus oli si­sa­ruk­sil­le hy­vin tär­keä. Sa­moin si­sa­ruk­set oli­vat Jee­suk­sel­le lä­hei­siä.

Nyt Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat tul­leet Be­ta­ni­aan. Raa­mat­tu ker­too, et­tä Mart­ta pyy­si hei­dät vie­raak­si ko­tiin­sa. Kir­jees­sä hep­re­a­lai­sil­le sa­no­taan: ”Äl­kää unoh­ta­ko osoit­taa vie­raan­va­rai­suut­ta, sil­lä jot­kut ovat yö­si­jan an­ta­es­saan tul­leet ma­joit­ta­neek­si en­ke­lei­tä” (Hepr. 13:2). Mart­ta oli luon­teel­taan toi­sia pal­ve­le­va ja ha­lu­si teh­dä par­haan­sa, kun tär­keä vie­ras oli ta­los­sa. Mar­tal­la oli­vat kä­det täyn­nä työ­tä.

Nai­nen sa­nan­kuu­los­sa

Sa­maan ai­kaan Ma­ria is­tui Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­res­sa ja kuun­te­li Jee­suk­sen ope­tus­ta. Näin oli ta­pa­na aset­tua kuun­te­le­maan opet­ta­jaa. Teks­ti ei ker­ro, mitä Jee­sus pu­hui, mut­ta ti­lan­ne var­mas­ti häm­mäs­tyt­ti pai­kal­la oli­joi­ta.

Juu­ta­lai­ses­sa yh­tei­sös­sä ei ol­lut sii­hen ai­kaan ta­va­no­mais­ta, et­tä opet­ta­jal­la oli nai­nen op­pi­laa­na. Jee­suk­sen suh­tau­tu­mi­nen nai­siin oli päin­vas­tai­nen. Evan­ke­liu­meis­sa on ku­vat­tu mui­ta­kin ti­lan­tei­ta, jol­loin hän lä­hes­tyi eri­tyi­sel­lä rak­kau­del­la hal­vek­sit­tu­ja ja vä­hä­o­sai­sia, joi­hin nai­set­kin kuu­lui­vat.

Ma­ri­an osa

Mart­ta oli­si ha­lun­nut Ma­ri­an avuk­si vie­rai­ta pal­ve­le­maan ja sik­si hän sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Her­ra, et­kö lain­kaan vä­li­tä sii­tä, et­tä si­sa­re­ni jät­tää kaik­ki työt mi­nun teh­tä­väk­se­ni? Sano hä­nel­le, et­tä hän aut­tai­si mi­nua.” Mar­tan pyyn­tö kuu­los­ti var­mas­ti oi­keu­te­tul­ta. Var­sin­kin sen ajan juu­ta­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa vie­rai­den pal­ve­le­mi­nen oli nai­sen teh­tä­vä.

Jee­sus vas­ta­si kui­ten­kin Mar­tal­le: ”Mart­ta, Mart­ta, sinä huo­leh­dit ja hä­täi­let niin mo­nis­ta asi­ois­ta. Vain yk­si on tar­peen. Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan, ei­kä sitä ote­ta hä­nel­tä pois.”

Jee­sus ei moit­ti­nut Mart­taa vie­raan­va­rai­suu­des­ta, ah­ke­ruu­des­ta ei­kä tois­ten pal­ve­le­mi­ses­ta. Ne ovat hy­viä ja tär­kei­tä asi­oi­ta ja omi­nai­suuk­sia. Omal­ta osal­taan Mart­ta­kin teki Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä, hä­nel­lä oli ”keit­ti­ö­vuo­ro”.

Omal­ta osal­taan hän mah­dol­lis­ti Jee­suk­sen te­ke­män työn. Jee­sus ha­lu­si kui­ten­kin kiin­nit­tää Mar­tan huo­mi­on sii­hen, et­tä tou­hu­a­mi­nen ja huo­leh­ti­mi­nen ei­vät es­täi­si Ju­ma­lan sa­nan kuun­te­le­mis­ta. Toi­saal­ta voim­me luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la pi­tää meis­tä huol­ta.

Us­ko tu­lee kuu­los­ta

Olen­nais­ta evan­ke­liu­min ker­to­muk­ses­sa ei ole Mar­tan ja Ma­ri­an ver­tai­lu. Si­sa­ruk­set oli­vat eri­lai­sia mut­ta ta­sa­ver­tai­sia. Jee­sus ha­lu­si hei­dän miet­ti­vän asi­oi­den ar­vo­jär­jes­tys­tä: ”Vain yk­si on tar­peen” (Luuk. 10:42).

Jee­suk­sen vas­tauk­ses­sa oli myös lu­paus: Ma­ri­al­ta ei ote­ta hy­vää osaa pois. Kun on Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­res­sa, evan­ke­liu­min ar­mo­hoi­dos­sa, säi­lyy us­ko­mas­sa ja saa pi­tää hy­vän osan.

Jee­suk­sen kut­su­va ää­ni kuu­luu hä­nen val­ta­kun­nas­saan. Paa­va­li kir­joit­ti: ”Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana” (Room. 10:17). Kun ot­taa tä­män kut­sun us­kol­la vas­taan, to­teu­tuu Jo­han­nek­sen kir­joi­tus: ”Mut­ta niil­le, jot­ka hä­nen ot­ti­vat vas­taan, an­toi hän voi­man Ju­ma­lan lap­sik­si tul­la” (Joh. 1:12).

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 10:38–42

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus va­el­si eteen­päin ope­tus­las­ten­sa kans­sa ja tuli erää­seen ky­lään. Siel­lä muu­an nai­nen, jon­ka nimi oli Mart­ta, ot­ti hä­net vie­raak­seen. Mar­tal­la oli si­sar, Ma­ria. Tämä aset­tui is­tu­maan Her­ran jal­ko­jen juu­reen ja kuun­te­li hä­nen pu­het­taan. Mar­tal­la oli kä­det täyn­nä työ­tä vie­rai­ta pal­vel­les­saan, ja sik­si hän tuli sa­no­maan: ”Her­ra, et­kö lain­kaan vä­li­tä sii­tä, et­tä si­sa­re­ni jät­tää kaik­ki työt mi­nun teh­tä­väk­se­ni? Sano hä­nel­le, et­tä hän aut­tai­si mi­nua.” Mut­ta Her­ra vas­ta­si: ”Mart­ta, Mart­ta, sinä huo­leh­dit ja hä­täi­let niin mo­nis­ta asi­ois­ta. Vain yk­si on tar­peen. Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan, ei­kä sitä ote­ta hä­nel­tä pois.”

Bib­lia: Niin ta­pah­tui, kuin he va­el­si­vat, meni hän yh­teen ky­lään, ja yk­si vai­mo, Mart­ta ni­mel­tä, ot­ti hä­nen huo­nee­sen­sa, ja hä­nel­lä oli si­sar, joka kut­sut­tiin Ma­ria, joka myös is­tui Je­suk­sen jal­kain juu­reen ja kuul­te­li hä­nen pu­het­tan­sa. Mut­ta Mart­ta teki pal­jon as­ka­rei­ta pal­vel­len hei­tä; hän tuli ja sa­noi: Her­ra, et­kös tot­te­le, et­tä mi­nun si­sa­re­ni jät­ti mi­nun yk­sin as­ka­roit­se­maan? Sano siis hä­nel­le, et­tä hän mi­nua aut­tais. Niin Je­sus vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: Mart­ta, Mart­ta, pal­jon sinä su­ret ja py­rit. Vaan yk­si on tar­peel­li­nen: Ma­ria on hy­vän osan va­lin­nut, joka ei hä­nel­tä pidä otet­ta­man pois.