Juu­de­an au­ti­o­maas­ta kuu­luu kum­mia. Nah­ka­vyöl­lä si­dot­tuun ka­me­lin­kar­va­vaat­tee­seen pu­keu­tu­nut mies ju­lis­taa sa­no­maa, joka on yh­tä ka­rua kuin hä­nen ul­ko­a­sun­sa. Vä­ke­väs­sä ju­lis­tuk­ses­saan tämä mies pu­huu tien rai­vaa­mi­ses­ta, käär­meen si­ki­öis­tä ja puun juu­rel­le puun kaa­ta­mis­ta var­ten val­miik­si ase­te­tus­ta kir­vees­tä (Luuk. 3).

Ei siis ih­me, et­tä ih­mi­set ky­se­li­vät toi­sil­taan, mis­tä täs­sä oli ky­sy­mys. Lo­pul­ta he pää­tyi­vät ky­sy­mään tuol­ta ka­rul­ta kor­ven pro­fee­tal­ta, Jo­han­nes Kas­ta­jal­ta it­sel­tään, mikä tämä oli mie­hi­ään.

Van­han tes­ta­men­tin en­nus­tuk­sia

Mo­net Van­han tes­ta­men­tin pro­fe­ti­at liit­ty­vät tu­le­vaan maa­il­man Va­pah­ta­jaan, Jee­suk­seen. Van­han tes­ta­men­tin en­nus­tus Jo­han­nes Kas­ta­jas­ta ja hä­nen teh­tä­väs­tään on lä­hes ai­nut­laa­tui­nen sii­nä mie­les­sä, et­tä Jee­suk­sen ohel­la juu­ri ke­nes­tä­kään muus­ta hen­ki­lös­tä en­nus­tuk­sia ei ole.

Mie­lee­ni nou­se­vat vain neit­syt Ma­ri­aan, Jee­suk­sen äi­tiin, viit­taa­va en­nus­tus (Jes. 7:14) ja Juu­das Is­ka­ri­o­tin mur­heel­li­sia lop­pu­vai­hei­ta ku­vaa­va en­nus­tus (Sak. 11:12–13).

Sekä Je­sa­ja (40:3) et­tä Ma­la­kia (4:5) en­nus­ta­vat Her­ran tu­le­mis­ta edel­tä­väs­tä tien­rai­vaa­jas­ta. Je­sa­ja ju­lis­taa huu­ta­van ää­nes­tä, ja Ma­la­kia käyt­tää en­nus­tuk­ses­saan ku­vaa pro­feet­ta Eli­as­ta, jon­ka teh­tä­vä­nä on kään­tää isien sy­dä­met las­ten puo­leen ja las­ten sy­dä­met isien puo­leen en­nen kuin suu­ri ja pe­lot­ta­va Her­ran päi­vä tu­lee.

Ih­mis­ten ar­ve­lui­ta

Mer­kil­li­nen erä­maan pro­feet­ta he­rät­ti mo­nen­lai­sia ar­ve­lui­ta ih­mis­ten mie­lis­sä. Sel­vää oli, et­tä mis­tään ta­va­no­mai­ses­ta hen­ki­lös­tä ei ol­lut kyse.

Jo­ta­kin tut­tua hä­nes­sä kui­ten­kin oli. Ul­ko­a­sul­taan hän muis­tut­ti lä­hes yh­dek­sän­sa­taa vuot­ta ai­em­min elä­nyt­tä pro­feet­ta Eli­aa (2. Kun. 1:8). Koh­ti­käy­väs­sä ju­lis­tuk­ses­sa­kin oli sa­maa voi­maa kuin Eli­al­la ai­koi­naan.

Tai saat­toi­ko ky­sees­sä ol­la juu­ri se, jos­ta Moo­ses oli vie­lä ai­kai­sem­min en­nus­ta­nut: ”Her­ra, tei­dän Ju­ma­lan­ne, an­taa vel­jien­ne jou­kos­ta nous­ta pro­fee­tan, joka on mi­nun kal­tai­se­ni. Hän­tä tei­dän tu­lee kuun­nel­la” (5. Moos. 18:15).

Ju­lis­tuk­ses­sa oli jo­ta­kin niin eri­kois­ta ja ai­nut­laa­tuis­ta, et­tä joi­den­kin mie­les­sä he­rä­si ky­sy­mys, oli­si­ko­han täs­sä sit­ten­kin ky­sees­sä Her­ran voi­del­tu, Mes­si­as.

Jo­han­nek­sen to­dis­tus

Hou­kut­te­le­via ni­mik­kei­tä oli tar­jol­la, mut­ta Jo­han­nes Kas­ta­ja tor­jui eh­dot­to­mas­ti nämä kaik­ki. Ase­maan­sa hän ei kui­ten­kaan ha­lun­nut sa­la­ta, vaan teki sen, sa­moin kuin teh­tä­vän­sä, ky­se­li­jöil­le sel­väk­si.

Hän kyl­lä on pro­fee­tan en­nus­ta­ma Elia sii­nä mie­les­sä, et­tä hän jat­koi Eli­an teh­tä­vää (Matt. 11:14), mut­ta hän ei ole Moo­sek­sen en­nus­ta­ma pro­feet­ta, pu­hu­mat­ta­kaan Mes­si­aas­ta. Mes­si­as on hän­tä niin pal­jon ylem­pi­ar­voi­nen, et­tä hän on ar­vo­ton edes avaa­maan hä­nen ken­kien­sä nau­ho­ja (Joh. 1:27).

Jo­han­nek­sel­la oli kui­ten­kin tär­kei­tä teh­tä­viä. Hä­nen oli val­mis­tet­ta­va tie­tä ih­mis­sy­dä­miin. Oli rai­vat­ta­va kaik­ki es­teet ja teh­tä­vä tie ta­sai­sek­si Her­ran tu­lol­le.

Tien ta­saa­mi­nen ta­pah­tui sil­loin sa­mal­la ta­val­la kuin tä­nään­kin. Jo­han­nek­sen ju­lis­ta­ma sa­no­ma on tu­tun kuu­lois­ta: ”Teh­käät pa­ran­nus; sil­lä tai­vaan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt” (Matt. 3:2).

Sa­no­man us­ko­jil­le Jo­han­nes Kas­ta­ja ker­toi ole­van­sa sul­ha­sen ys­tä­vän ta­voin (Joh. 3:29) Jee­suk­sen pal­ve­li­ja. Niin kuin sul­ha­sen ys­tä­vä sei­soo sul­ha­sen vie­res­sä ja kuun­te­lee, mitä hän pu­huu, niin Jo­han­nes­kin py­syy Jee­suk­sen vie­res­sä kuun­nel­len hä­nen sa­no­maan­sa. Hä­nen ilon­sa on sii­nä, et­tä Jee­sus saa kas­vaa ja hän vä­he­nee.

Kes­tä­vä pe­rus­tus

Mer­kil­li­nen oli Jee­suk­sen­kin to­dis­tus täs­tä kor­ven pro­fee­tas­ta: ”To­ti­ses­ti: yk­si­kään nai­ses­ta syn­ty­nyt ei ole ol­lut Jo­han­nes Kas­ta­jaa suu­rem­pi, mut­ta kaik­kein vä­häi­sin, joka on tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa, on suu­rem­pi kuin hän (Matt. 11:11). Hän on sekä suu­rin et­tä vä­häi­sin sa­mas­sa per­soo­nas­sa.

Jo­han­nes Kas­ta­jan suu­ruut­ta voim­me pe­rus­tel­la vaik­ka­pa edel­lä mai­ni­tul­la pro­fee­tan en­nus­tuk­sel­la hä­nen syn­ty­mäs­tään tai ai­nut­ker­tai­sel­la teh­tä­väl­lä kas­taa Jor­da­nil­le saa­pu­nut maa­il­man Va­pah­ta­ja.

Jo­han­nes var­mas­ti muis­ti nämä ja mo­net muut suu­ret het­ket, mut­ta näi­den va­raan ei voi­nut ra­ken­taa elä­mään­sä. Va­pah­ta­jan seu­ras­sa hän koki ai­no­an kes­tä­vän pe­rus­tuk­sen ole­van sii­nä, et­tä Va­pah­ta­ja sai joka päi­vä tul­la suu­rem­mak­si hä­nen elä­mäs­sään ja hän it­se tuli pie­nem­mäk­si. Lap­sen­kal­tai­sek­si, joi­den kal­tais­ten tai­vas­ten val­ta­kun­ta on. Täl­lä sa­mal­la pe­rus­tuk­sel­la elä­vä us­ko le­pää yhä.

Sep­po Jo­ke­lai­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.12.2017

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 1:19–27

Raa­mat­tu 1992

Tämä on to­dis­tus, jon­ka Jo­han­nes an­toi, kun juu­ta­lai­set lä­het­ti­vät Je­ru­sa­le­mis­ta pap­pe­ja ja lee­vi­läi­siä ky­sy­mään hä­nel­tä: ”Kuka sinä olet?” Jo­han­nes tun­nus­ti to­tuu­den, hän ei sitä kiel­tä­nyt. Hän sa­noi: ”En minä ole Mes­si­as.” ”Mikä sit­ten?” he ky­syi­vät. ”Olet­ko Elia?” ”En ole”, Jo­han­nes vas­ta­si. ”Olet­ko se lu­vat­tu pro­feet­ta?” Hän vas­ta­si: ”En.” Sil­loin he sa­noi­vat: ”Kuka sit­ten olet? Mei­dän on vie­tä­vä vas­taus niil­le, jot­ka mei­dät lä­het­ti­vät. Mitä sa­not it­ses­tä­si?” Jo­han­nes vas­ta­si: ”Minä olen ää­ni, joka huu­taa au­ti­o­maas­sa: ’Ta­soit­ta­kaa Her­ral­le tie!’ Niin­hän pro­feet­ta Je­sa­ja on en­nus­ta­nut.”

Nii­den jou­kos­sa, jot­ka oli lä­he­tet­ty Jo­han­nek­sen luo, oli myös fa­ri­seuk­sia. He ky­syi­vät hä­nel­tä: ”Mik­si sit­ten kas­tat ih­mi­siä, jos et ole Mes­si­as, et Elia et­kä se pro­feet­ta?” Jo­han­nes vas­ta­si: ”Minä kas­tan ve­del­lä, mut­ta tei­dän kes­kel­län­ne on jo toi­nen, vaik­ka te et­te hän­tä tun­ne, hän, joka tu­lee mi­nun jäl­kee­ni. Minä olen ar­vo­ton edes avaa­maan hä­nen ken­kien­sä nau­ho­ja.”

Bib­lia

Ja tämä on Jo­han­nek­sen to­dis­tus, kuin Juu­da­lai­set lä­het­ti­vät Je­ru­sa­le­mis­ta pa­pit ja Le­vi­läi­set ky­sy­mään hä­nel­tä: ku­kas olet? Ja hän to­dis­ti ja ei kiel­tä­nyt, ja hän to­dis­ti, sa­no­en: en minä ole Kris­tus. Ja he ky­syi­vät hä­nel­tä: ku­kas siis? olet­kos Eli­as? Hän sa­noi: en. Olet­kos prop­he­ta? Hän vas­ta­si: en. Niin he sa­noi­vat hä­nel­le: ku­kas olet? et­tä me an­tai­sim­me niil­le vas­tauk­sen, jot­ka mei­dät lä­het­ti­vät: mi­täs sa­not it­ses­täs? Hän sa­noi: minä olen huu­ta­va ää­ni kor­ves­sa: val­mis­ta­kaat Her­ran tie­tä, niin­kuin Je­sai­as prop­he­ta sa­noi.

Ja jot­ka lä­he­te­tyt oli­vat, oli­vat Pha­ri­se­a­lai­sis­ta. Ja he ky­syi­vät hä­nel­tä ja sa­noi­vat hä­nel­le: mik­si siis sinä kas­tat, jos et ole Kris­tus, et­kä Eli­as, et­kä prop­he­ta? Jo­han­nes vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: minä kas­tan ve­del­lä; mut­ta tei­dän kes­kel­län­ne sei­soo, jota et­te tun­ne: Hän on se, joka mi­nun jäl­kee­ni tu­lee, joka mi­nun edel­lä­ni on ol­lut, jon­ka ken­gän rih­mo­ja en minä ole kel­vol­li­nen pääs­tä­mään.