It­se­näi­syys­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin taus­tal­la on ih­mi­sen mie­les­tä läh­te­vä oman kun­ni­an ja ase­man ta­voit­te­lu. Se­be­deuk­sen po­jat ja hei­dän äi­tin­sä oli­vat tul­leet Jee­suk­sen luo pyy­tä­mään kun­ni­a­paik­ko­ja Jee­suk­sen rin­nal­le. Toi­set ope­tus­lap­set suut­tui­vat kuul­les­saan täs­tä pyr­ki­myk­ses­tä.

Evan­ke­liu­mit ker­to­vat mui­ta­kin ta­pauk­sia, jois­sa ope­tus­lap­sil­le oli tul­lut rii­taa sii­tä, kuka heis­tä oli­si suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa. Tä­män ta­pah­tu­man seu­rauk­se­na Jee­sus kut­sui ope­tus­lap­set luok­seen ja al­koi pu­hu­maan heil­le omas­ta teh­tä­väs­tään ja Ju­ma­lan rak­kau­den vai­ku­tuk­ses­ta us­ko­vais­ten vä­lil­lä.

Hän ker­toi en­sin, et­tä ajal­li­set maan mah­ta­vat pi­tä­vät kan­so­ja val­las­saan ja hal­lit­si­jat ovat kan­so­jen­sa her­ro­ja, mut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa hä­nen las­ten­sa kes­ken ei ole näin.

Tur­mel­tu­nut ih­mi­nen

Jo­kai­nen meis­tä kan­taa ruu­miis­saan syn­nin tur­me­luk­sen vai­ku­tuk­sia. Nii­tä ovat muun mu­as­sa rii­dat, ka­teus, yl­peys ja mo­net muut sel­lai­set, jot­ka tuot­ta­vat va­hin­koa ja rik­ko­vat ih­mis­ten vä­li­siä suh­tei­ta. Omas­ta tah­dos­ta, tai­dos­ta, ym­mär­ryk­ses­tä tai mil­lään kei­noin em­me ky­ke­ne ir­rot­tau­tu­maan meis­sä asu­vas­ta pa­han vai­ku­tuk­ses­ta. ”Kaik­ki ovat luo­pu­neet ja käy­neet kel­vot­to­mik­si. Ei ole ke­tään, joka te­kee hy­vää, ei ai­no­a­ta­kaan.”(Room. 3:12.)

Näi­tä syn­nin ai­heut­ta­mia vai­ku­tuk­sia nä­kyi myös ope­tus­lap­sis­sa, vaik­ka he oli­vat us­ko­vai­sia Jee­suk­sen seu­raa­jia. Jou­dum­me käy­mään tur­mel­tu­neen luon­tom­me kans­sa jat­ku­vaa tais­te­lua, et­tei se sai­si voit­taa ja hal­li­ta mei­tä. Paa­va­li kir­joit­ti, et­tä hä­nel­lä on Hen­gen ja us­kon halu teh­dä hy­vää, mut­ta hän te­kee pa­haa. Pa­huut­ta te­kee ja saa ai­kaan hä­nes­sä asu­va syn­ti. (Room. 7:18–20.)

Ju­ma­lan rak­kaus

Jee­sus ker­toi, et­tei hän tul­lut pal­vel­ta­vak­si, vaan pal­ve­le­maan ja an­ta­maan hen­ken­sä kaik­kien ih­mis­ten puo­les­ta. Ju­ma­lan kä­sit­tä­mä­tön rak­kaus mei­tä ih­mi­siä koh­taan on sii­nä, et­tä hän tuli it­se Po­jas­saan ih­mi­sek­si kär­si­mään ja kuo­le­maan mei­dän syn­tis­ten täh­den. ”Sii­nä on rak­kaus – ei sii­nä, et­tä me olem­me ra­kas­ta­neet Ju­ma­laa, vaan sii­nä, et­tä hän on ra­kas­ta­nut mei­tä ja lä­het­tä­nyt Poi­kan­sa mei­dän syn­tiem­me so­vi­tuk­sek­si” (1. Joh. 4:10). Hä­nen rak­kau­ten­sa on yhä läs­nä jo­kai­se­na päi­vä­nä an­teek­si­an­ta­muk­sen saar­nas­sa hä­nen val­ta­kun­nas­saan.

Kun syn­te­jään ka­tu­va ih­mi­nen saa us­kol­la omis­taa täy­del­li­sen ar­mon omak­seen ja saa syn­tin­sä an­teek­si, se syn­nyt­tää rak­kau­den Ju­ma­laan ja toi­siin ih­mi­siin. ”Kun Ju­ma­la ar­mos­ta an­taa meil­le syn­tim­me an­teek­si, se syn­nyt­tää sy­dä­mis­säm­me rak­kaut­ta, kii­tol­li­suut­ta ja us­kon kuu­li­ai­suut­ta. Nämä saat­ta­vat mei­dät pal­ve­le­maan Ju­ma­laa ja lä­him­mäi­si­äm­me. Kris­ti­tyn koko elä­mä on pal­ve­le­mis­ta. Täl­lais­ta elä­mää sa­nom­me kris­til­li­sek­si si­veel­li­syy­dek­si.” (KO 85.)

Pal­ve­le­va rak­kaus

Jee­sus opet­ti seu­raa­ji­aan pal­ve­le­maan toi­si­aan. Tuo Va­pah­ta­jan neu­vo on voi­mas­sa vie­lä­kin. Tuo­ta pal­ve­luk­sen teh­tä­vää var­ten Ju­ma­la on an­ta­nut jo­kai­sel­le lah­jo­ja pal­vel­la lä­him­mäi­si­ään ja en­nen muu­ta vel­jiä ja si­sa­ria Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nas­sa. ”Pal­vel­kaa ku­kin tois­tan­ne sil­lä ar­mo­lah­jal­la, jon­ka olet­te saa­neet, Ju­ma­lan mo­ni­nai­sen ar­mon hy­vi­nä hal­ti­joi­na” (1. Piet. 4:10). Rak­kaus on en­sim­mäi­nen Hen­gen he­del­mä. Se vai­kut­taa us­ko­vai­sen sy­dä­mes­sä ja ”lait­taa” pal­ve­le­maan, joka on tois­ten kuor­mien kan­ta­mis­ta, rak­kaut­ta, kun­ni­oit­ta­mis­ta ja aut­ta­mis­ta elä­mäm­me ar­jes­sa ja juh­las­sa.

Ju­ma­la myös kut­suu val­ta­kun­nas­saan eri­lai­siin teh­tä­viin, joi­hin hän on an­ta­nut lah­jan­sa. Mi­kään teh­tä­vä ei ase­ta ke­tään toi­sen ylä­puo­lel­le hal­lit­se­maan. Kaik­ki teh­tä­vät ovat pal­ve­lus­teh­tä­viä, jois­sa Ju­ma­lan lap­set saa­vat pal­vel­la, ei vaa­dit­tu­na vaan iloi­sin, va­pain ja kii­tol­li­sin mie­lin. Täs­sä las­ten val­ta­kun­nas­sa ih­mi­nen on pal­ve­li­ja­na ja pal­vel­ta­va­na. Ju­ma­lan lap­si­na Ju­ma­lan rak­kau­den hoi­dos­sa ih­mi­nen saa kaik­ki va­ja­vai­suu­ten­sa, tur­me­luk­sen­sa ja syn­tin­sä ai­na an­teek­si ja elää ar­mos­ta.

Heik­ki Saa­ri­kos­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 4.12.2019

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Evan­ke­liu­mi (it­se­näi­syys­päi­vä): Matt. 20:25–28

RAA­MAT­TU 1992:

Jee­sus kut­sui ope­tus­lap­sen­sa luok­seen ja sa­noi: ”Te tie­dät­te, et­tä hal­lit­si­jat ovat kan­so­jen­sa her­ro­ja ja maan mah­ta­vat pi­tä­vät kan­so­ja val­tan­sa al­la. Niin ei saa ol­la tei­dän kes­kuu­des­san­ne. Joka tah­too tei­dän jou­kos­san­ne tul­la suu­rek­si, se ol­koon tois­ten pal­ve­li­ja, ja joka tah­too tul­la tei­dän jou­kos­san­ne en­sim­mäi­sek­si, se ol­koon tois­ten or­ja. Ei Ih­mi­sen Poi­ka­kaan tul­lut pal­vel­ta­vak­si, vaan pal­ve­le­maan ja an­ta­maan hen­ken­sä lun­naik­si kaik­kien puo­les­ta.”

BIB­LIA:

Mut­ta Je­sus kut­sui hei­dät ty­kön­sä ja sa­noi: te tie­dät­te, et­tä kan­sain pää­mie­het val­lit­se­vat hei­tä, ja ylim­mäi­sil­lä on val­ta hei­dän ylit­sen­sä. Vaan ei niin pidä ole­man tei­dän kes­ke­nän­ne; mut­ta joka tah­too tei­dän se­as­san­ne suu­rin ol­la, se ol­koon tei­dän pal­ve­li­an­ne; Ja joka tah­too tei­dän se­as­san­ne en­si­mäi­nen ol­la, se ol­koon tei­dän pal­ve­li­an­ne. Niin­kuin ei Ih­mi­sen Poi­ka tul­lut, et­tä hän­tä piti pal­vel­ta­man, mut­ta et­tä hän pal­ve­lis, ja an­tais hen­ken­sä lu­nas­tuk­sek­si mo­nen edes­tä.