Heik­ki Saa­ri­kos­ki

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on yhä an­teek­si­an­ta­muk­sen voi­ma.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too Jee­suk­sen ja sa­ma­ri­a­lai­sen nai­sen koh­taa­mis­ta ja kes­kus­te­lua seu­ran­neis­ta ta­pah­tu­mis­ta. Va­pah­ta­ja oli hei­dän kes­kus­tel­les­saan pal­jas­ta­nut sa­ma­ri­a­lai­sen nai­sen elä­män vir­heet ja hä­nen sie­lun­sa ti­lan. Tuo syn­tin­sä tun­te­nut nai­nen kuu­li ja us­koi Jee­suk­sen ope­tuk­sen kuo­le­mat­to­man sie­lun pe­las­tuk­ses­ta, ja läh­ti ker­to­maan ys­tä­vil­leen ja tut­ta­vil­leen kuu­le­mas­taan ja ko­ke­mas­taan ih­mees­tä.

Kun ih­mi­set kuu­li­vat ja us­koi­vat nai­sen ker­to­man, yhä use­am­pi tuli Jee­suk­sen luo ja us­koi, mitä Jee­sus pu­hui heil­le. He ha­lu­si­vat kuul­la li­sää Va­pah­ta­jan pu­het­ta ja pyy­si­vät hän­tä jää­mään hei­dän luok­seen.

Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na ih­mi­sil­lä ei ole omas­ta tah­dos­taan ky­kyä ei­kä ha­lua lä­hes­tyä Ju­ma­laa (Room. 3:10–12). Ju­ma­la tah­too suu­res­sa rak­kau­des­saan kui­ten­kin pe­las­taa jo­kai­sen ih­mi­sen omak­seen, ja ikui­seen elä­mään tai­vaa­seen. Hän kut­suu ja ve­tää luo­tu­jaan luok­sen­sa sie­lun­vi­hol­li­sen ja syn­nin or­juu­des­ta.

Ju­ma­lal­la on mo­nia mah­dol­li­suuk­sia sii­hen, mi­ten hän pu­hut­te­lee ih­mis­tä ja kut­suu yh­tey­teen­sä. ”Ju­ma­la koh­taa mei­dät luon­nos­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Hän pu­huu meil­le omas­sa­tun­nos­sam­me. Mut­ta eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä meil­le Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sam­me Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. (KO 4.) Ju­ma­la he­rät­tää syn­nin­tun­non py­hän la­kin­sa kaut­ta.

Ju­ma­la an­taa an­teek­si

Vaik­ka Ju­ma­la voi kut­sua ja pu­hu­tel­la ih­mis­tä mo­nin ta­voin, hän van­hurs­kaut­taa, eli pe­las­taa, vain yh­del­lä ta­val­la. Se Kris­tuk­sen pe­las­ta­va työ, jos­ta koko Raa­mat­tu ker­too meil­le, jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen työ­nä maan pääl­lä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. (KO 44.)

Jee­sus Kris­tus jät­ti an­teek­si­an­ta­muk­sen val­lan ja voi­man hä­nen seu­raa­jil­leen Py­hän Hen­gen vir­ka­na (Joh. 20:22–23). Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­te­tus­sa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­sa Ju­ma­la it­se an­taa kai­ken an­teek­si ka­tu­val­le, syn­nin ah­dis­ta­mal­le ja pel­kää­väl­le ih­mi­sel­le.

Evan­ke­liu­min us­ko­ja saa Ju­ma­lan vaa­ti­van lain ti­lal­le uu­den opet­ta­jan sy­dä­meen­sä Py­häs­sä Hen­ges­sä ja Ju­ma­lan ar­mos­sa (Room. 10:4). An­teek­si saa­nut saa tun­tea si­sim­mäs­sään in­hi­mil­li­sen ym­mär­ryk­sen ylit­tä­vää Ju­ma­lan rau­haa.

Pa­ran­nus on mie­len­muu­tos

Kun ih­mi­nen saa Ju­ma­lan ar­mos­ta kaik­ki rik­ko­muk­sen­sa ja syn­tin­sä an­teek­si, hä­nes­sä syt­tyy rak­kaus Luo­jaan­sa ja myös hei­tä koh­taan, jot­ka ovat jo en­nen us­ko­neet. Ju­ma­la ja hä­nen sa­nan­sa tu­le­vat rak­kaak­si, ja syn­tyy myös halu säi­lyä Ju­ma­lan lap­se­na. Al­kaa tais­te­lu pa­haa vas­taan Ju­ma­lan voi­mal­la.

Näin ta­pah­tui päi­vän teks­tis­sä mai­ni­tuil­le ih­mi­sil­le. Sa­ma­ri­a­lai­nen nai­nen ja kaik­ki, jot­ka us­koi­vat, ha­lu­si­vat ol­la Jee­suk­sen seu­ras­sa kuun­nel­len hän­tä. Sa­man ko­ki­vat Pie­ta­ri ja toi­set Jee­suk­sen lä­him­mät ope­tus­lap­set. Kun osa luo­pui elä­män Her­ran seu­raa­mi­ses­ta, Pie­ta­ri sa­noi: ”Mi­hin me me­ni­sim­me? Me us­kom­me ja ym­mär­räm­me, et­tä sinä olet Kris­tus elä­vän Ju­ma­lan poi­ka ja si­nul­la on ikui­sen elä­män sa­nat.” (Joh. 6:68–69.)

Us­ko­vai­sil­la Jee­suk­sen seu­raa­jil­la on sy­dä­men halu kuun­nel­la py­hää Ju­ma­lan sa­naa. Vie­lä­kin se ikui­sen elä­män sana roh­kai­see ja loh­dut­taa tai­vaan tiel­lä. Se sana an­taa voi­maa tais­tel­la syn­tiä vas­taan ja opas­taa Ju­ma­lan luok­se tai­vaa­seen. Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen ja us­ko­mi­nen ovat edel­leen ai­noa pe­las­tus. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma jo­kai­sel­le sen us­ko­val­le au­tuu­dek­si (Room. 1:16).

Evan­ke­liu­mi

Joh. 4: 39–42

Mo­net tuon Sa­ma­ri­an kau­pun­gin asuk­kais­ta us­koi­vat Jee­suk­seen kuul­tu­aan nai­sen to­dis­ta­van: ”Hän ker­toi mi­nul­le kai­ken mitä olen teh­nyt.” Kun sa­ma­ri­a­lai­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo, he pyy­si­vät hän­tä jää­mään kau­pun­kiin, ja hän jäi­kin sin­ne kah­dek­si päi­väk­si. Yhä use­am­mat us­koi­vat Jee­suk­seen kuul­tu­aan hä­nen it­sen­sä pu­hu­van, ja he sa­noi­vat nai­sel­le: ”Nyt em­me enää us­ko vain si­nun pu­hee­si pe­rus­teel­la. Me olem­me nyt it­se kuul­leet hän­tä ja tie­däm­me, et­tä hän to­del­la on maa­il­man pe­las­ta­ja.”