JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Pyy­tä­kää hä­nen ni­mes­sään

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
26.5.2019 7.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302443720190526070000

Jee­suk­sen ni­mes­sä ru­koi­le­mi­nen tar­jo­aa rau­haa.

Raa­mat­tu ke­hot­taa ru­koi­le­maan. Kris­ti­no­pin mu­kaan ”Ru­kous on sy­dä­men nöy­rää ja vil­pi­tön­tä pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa” (KO 78). Ru­koi­le­mi­sel­le on an­net­tu suu­ri

lu­paus. Jee­sus sa­noi päi­vän teks­tin alus­sa: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: mitä iki­nä te pyy­dät­te Isäl­tä mi­nun ni­mes­sä­ni, sen hän an­taa teil­le.”

Mitä tämä tar­koit­taa? Jee­suk­sen ni­mes­sä ru­koi­le­mi­nen on us­kal­lus­ta ja luot­ta­mus­ta Jee­suk­sen an­si­oon ja sa­mal­la suos­tu­mis­ta Ju­ma­lan tah­toon. Jo­kai­nen saa pu­hua Ju­ma­lal­le Jee­suk­sen ni­mes­sä, hän on lu­van­nut ol­la kaik­kien puo­les­ta­pu­hu­ja­na.

Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus opet­ti ru­kouk­ses­ta. Jee­suk­sen ope­tus piir­tää ku­van ru­koi­li­jas­ta, joka luot­taa Ju­ma­laan. Tä­män ru­koi­li­jan ru­kous ei pe­rus­tu tur­haan mo­ni­sa­nai­suu­teen: hä­nel­le se ei ole kei­no hank­kia omia an­si­oi­ta Ju­ma­lan tai tois­ten ih­mis­ten aja­tuk­sis­sa. Jee­sus sa­noi: ”Ru­koil­kaa te siis näin” (Matt 6:9). Tä­män jäl­keen hän opet­ti Isä mei­dän -ru­kouk­sen, joka oh­jaa pyy­tä­mään ja et­si­mään sitä, mikä on kaik­kein tär­kein­tä elä­mäs­sä.

Ru­kous kuu­luu elä­mään

Ru­kouk­sen ai­hee­na on usein hätä ja vai­keu­det, niis­tä ai­heu­tu­vat toi­veet ja pyyn­nöt. Tämä on ai­van oi­kein, lap­si saa pyy­tää Isäl­tään sitä, mitä hän tar­vit­see.

Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa Jee­sus aset­ti tar­peem­me tär­keys­jär­jes­tyk­seen: ”Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si.” Tä­hän tyy­ty­mi­nen ei ole ai­na help­poa. Sii­hen tar­vi­taan Jee­suk­sen opet­ta­maa luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan.

Ru­kous ei ole tar­koi­tet­tu vain elä­män vai­kei­siin ti­lan­tei­siin. Ju­ma­lan kans­sa saa pu­hua kai­kis­sa ti­lan­teis­sa. Ru­kouk­seen kuu­luu myös kii­tos. Kii­tok­sen an­ta­mi­nen on help­poa, kun muis­taa, mitä on Ju­ma­lal­ta saa­nut.

Ru­kous ei kos­ke vain it­seä; ru­koil­la saa myös tois­ten ih­mis­ten puo­les­ta. Tois­ten ih­mis­ten esi­ru­kouk­set ovat kan­ta­neet mo­nis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa. Ru­kouk­ses­sa on hyvä muis­taa myös isän­maa­ta ja maam­me esi­val­taa.

Jee­sus ke­hot­ti pyy­tä­mään hä­nen ni­mes­sään ja lu­pa­si, et­tä sen Ju­ma­la an­taa. Jee­sus sa­noi sa­mas­sa yh­tey­des­sä myös: ”Pyy­tä­kää, niin te saat­te, ja tei­dän ilon­ne on täy­del­li­nen.”

Tä­män päi­vän teks­ti on osa Jee­suk­sen hy­väs­ti­jät­tö­pu­het­ta ope­tus­lap­sil­le. Jee­sus ha­lu­si ker­ra­ta vie­lä tär­keim­mät ope­tuk­sen­sa. Edel­li­ses­sä lu­vus­sa Jee­sus sa­noi: ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nun ilo­ni sy­dä­mes­sän­ne ja tei­dän ilon­ne tu­li­si täy­del­li­sek­si” (Joh. 15:11).

Kai­kes­sa Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa on yk­si pää­mää­rä, ih­mi­sen pe­las­tu­mi­nen. Nyt­kin hän neu­voo ta­voit­te­le­maan täy­del­lis­tä iloa. Tääl­lä maan pääl­lä se tar­koit­taa iloa us­kos­sa. Sa­mal­la Jee­sus oh­jaa kat­so­maan pää­mää­rää. Täy­del­li­sen ilon saa ko­kea ker­ran tai­vaan ko­dis­sa. Ru­koi­li­jan tär­kein pyyn­tö on, et­tä säi­lyi­si Ju­ma­lan lap­se­na.

Jee­sus on voit­ta­nut maa­il­man

Jee­suk­sen jää­hy­väis­pu­heen tar­koi­tus tu­lee il­mi teks­tin vii­mei­ses­sä ja­kees­sa. Hän muis­tut­taa, mikä on us­kon ja pe­las­tuk­sen pe­rus­ta: ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nus­sa rau­ha. Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta py­sy­kää roh­kei­na: minä olen voit­ta­nut maa­il­man.”

Rau­han an­taa Ju­ma­lan sana, evan­ke­liu­mi syn­tien an­teek­si an­ta­mi­ses­ta. Ru­kouk­ses­sa voi kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen kai­kis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa. Ju­ma­la vas­taa ru­kouk­seen. Pe­las­tus ei kui­ten­kaan ole riip­pu­vai­nen ru­kouk­ses­ta ei­kä omas­ta an­si­os­ta. Jee­suk­sen sa­no­jen mu­kai­ses­ti: Jee­sus on voit­ta­nut maa­il­man. Tämä voit­to on pe­las­tuk­sen pe­rus­ta.

Teks­ti: Teri Hil­tu­nen

Ku­vi­tus­ku­va: Kari Ven­ga­sa­ho

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 22.5.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Joh. 16:23–33

RAA­MAT­TU 1992:

Sinä päi­vä­nä te et­te kysy mi­nul­ta mi­tään. ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: mitä iki­nä te pyy­dät­te Isäl­tä mi­nun ni­mes­sä­ni, sen hän an­taa teil­le. Tä­hän as­ti te et­te ole pyy­tä­neet mi­tään mi­nun ni­mes­sä­ni. Pyy­tä­kää, niin te saat­te, ja tei­dän ilon­ne on täy­del­li­nen. ”Olen pu­hu­nut täs­tä teil­le ver­tauk­sin. Tu­lee ai­ka, jol­loin en enää käy­tä ver­tauk­sia vaan ker­ron teil­le avoi­mes­ti kai­ken Isäs­tä. Sinä päi­vä­nä te esi­tät­te pyyn­tön­ne mi­nun ni­mes­sä­ni, en­kä minä enää sano, et­tä kään­nyn Isän puo­leen tei­tä aut­taak­se­ni. Ra­kas­taa­han Isä it­se tei­tä, kos­ka te olet­te ra­kas­ta­neet mi­nua ja us­ko­neet, et­tä olen tul­lut Ju­ma­lan luo­ta. Isän luo­ta minä olen läh­te­nyt ja tul­lut tä­hän maa­il­maan, ja nyt minä jä­tän maa­il­man ja me­nen ta­kai­sin Isän luo.” Ope­tus­lap­set sa­noi­vat: ”Nyt sinä pu­hut sel­vin sa­noin, et enää ver­tauk­sin. Me ym­mär­räm­me nyt, et­tä sinä tie­dät kai­ken ei­kä si­nun tar­vit­se odot­taa, et­tä joku ky­syy. Sik­si me us­kom­me, et­tä olet tul­lut Ju­ma­lan luo­ta.” ”Nyt te kyl­lä us­kot­te”, sa­noi Jee­sus. ”Tu­lee ai­ka -- ja se on jo nyt -- jol­loin te jou­dut­te ha­jal­le, kuka min­ne­kin, ja jä­tät­te mi­nut yk­sin. Yk­sin en sil­ti jää, sil­lä Isä on mi­nun kans­sa­ni. Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nus­sa rau­ha. Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta py­sy­kää roh­kei­na: minä olen voit­ta­nut maa­il­man.

BIB­LIA:

Ja sinä päi­vä­nä et­te mi­tään kysy mi­nul­ta. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: mitä ikä­nä te anot­te Isäl­tä mi­nun ni­mee­ni, niin hän an­taa teil­le. Et­te ole mi­tään mi­nun ni­mee­ni tä­hän as­ti ano­neet: ru­koil­kaat, niin te saat­te, et­tä tei­dän ilon­ne olis täy­del­li­nen. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut ta­pauk­sis­sa; mut­ta ai­ka tu­lee, et­ten minä sil­leen puhu teil­le ta­pauk­sis­sa, vaan il­moi­tan jul­ki­ses­ti teil­le mi­nun Isäs­tä­ni. Sinä päi­vä­nä pi­tää tei­dän ru­koi­le­man mi­nun ni­mee­ni. Ja en minä sano teil­le, et­tä minä ru­koi­len Isää tei­dän täh­ten­ne; sil­lä Isä ra­kas­taa it­se tei­tä, et­tä te mi­nua ra­kas­tit­te ja us­koit­te mi­nun Ju­ma­las­ta läh­te­neen. Minä läk­sin Isäs­tä ja tu­lin maa­il­maan: taas minä jä­tän maa­il­man ja me­nen Isän tykö. Sa­noi­vat hä­nen ope­tus­lap­sen­sa hä­nel­le: kat­so, nyt sinä jul­ki­ses­ti pu­hut, ja et yh­tään ta­paus­ta sano. Nyt me tie­däm­me si­nun kaik­ki tie­tä­vän, ja et sinä tar­vit­se, et­tä joku si­nul­ta ky­syy, sen­täh­den me us­kom­me si­nun Ju­ma­las­ta läh­te­neen. Jee­sus vas­ta­si hei­tä: nyt te us­kot­te. Kat­so, ai­ka tu­lee, ja nyt tuli, et­tä te jo­kai­nen ha­joi­te­taan omil­len­sa, ja mi­nun te yk­si­nä­ni jä­tät­te. En minä kui­ten­kaan yk­si­nä­ni ole, sil­lä Isä on mi­nun kans­sa­ni. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut, et­tä teil­lä mi­nus­sa rau­ha olis. Maa­il­mas­sa on teil­lä tus­ka; mut­ta ol­kaat hy­väs­sä tur­vas­sa, minä voi­tin maa­il­man.

8.7.2020

Et­kö ym­mär­rä, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys joh­taa si­nut kään­ty­mi­seen? Room. 2:4

Viikon kysymys