JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Rie­muit­kaa, Ku­nin­gas tu­lee!

Sana sunnuntaiksi
1.12.2019 7.00

En­sim­mäi­nen ad­vent­ti aloit­taa jou­lun, Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­lan, odo­tuk­sen.

Ad­ven­tin tut­tu vir­si ke­hot­taa avaa­maan sy­dä­men por­tit ja ot­ta­maan Jee­suk­sen sy­dä­men asuk­kaak­si. En­sim­mäi­nen ad­vent­ti aloit­taa uu­den kirk­ko­vuo­den. Sa­mal­la al­kaa jou­lun odo­tus.

Ad­vent­ti­py­hi­nä sy­ty­te­tään kynt­ti­löi­tä. ”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren val­keu­den; jot­ka asu­vat kuo­le­man var­jon maas­sa, niil­le lois­taa val­keus” (Jes. 9:1). – Va­lon lap­si Jee­sus on pian syn­ty­vä!

Ad­vent­ti – odo­tuk­sen ai­ka

Ad­vent­ti mer­kit­see Her­ran tu­le­mis­ta. Lut­he­rin mu­kaan odo­tuk­ses­ta voi­daan pu­hua kol­mes­sa mer­ki­tyk­ses­sä. En­sin­nä­kin Jee­suk­sen syn­ty­mää edel­si odo­tuk­sen ai­ka. Van­ha tes­ta­ment­ti on täyn­nä Mes­si­as-en­nus­tuk­sia. Jo syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen an­net­tiin lu­paus vai­mon sie­me­nes­tä, joka rik­ki pol­kee käär­meen pään (1. Moos. 3).

Sii­nä oli lu­pauk­sen sana ja evan­ke­liu­mi Kris­tuk­ses­ta, joka voit­taa pa­han ja syn­nin val­lan. Pro­fee­tat vä­lit­ti­vät kan­sal­le lu­pauk­sia Mes­si­aan, Kris­tuk­sen tu­le­mi­ses­ta.

Jou­lun lap­ses­sa, Jee­suk­ses­sa Ju­ma­la syn­tyi ih­mi­sek­si. Sii­nä to­teu­tui Kris­tuk­sen en­sim­mäi­nen tu­le­mi­nen. Jee­suk­sen syn­ty­mä pro­feet­to­jen il­moit­ta­ma­na lu­paus­ten täyt­tä­jä­nä to­teu­tui jou­lu­yö­nä: ”Teil­le on syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja.”

Ad­ven­tin sa­no­mas­sa ko­ros­tuu vah­vas­ti myös Kris­tuk­sen toi­nen tu­le­mi­nen kaik­keu-den Her­ra­na ai­ko­jen lo­pul­la. On tär­ke­ää vii­sai­den neit­sei­den ta­voin val­voa us­kos­sa lop­puun as­ti.

Rau­han­ruh­ti­nas saa­pui Je­ru­sa­le­miin

Jee­sus lä­hes­tyi op­pi­lai­neen koh­ti Je­ru­sa­le­mia. Bet­fa­gen ky­läs­sä, joka oli lä­hel­lä Be­ta­ni­aa, Jee­sus pyy­si kah­ta ope­tus­las­taan nou­ta­maan aa­sin­var­san. Bet­fa­ge si­jait­see lä­hel­lä öl­jy­mä­en la­kea, sen itä­rin­teel­lä. Mäen län­ti­nen rin­ne oli mui­noin öl­jy­pui­den pei­tos­sa, ja siel­lä si­jait­si myös Get­se­ma­nen puu­tar­ha.

Teh­tä­vän saa­neet ope­tus­lap­set toi­mi­vat kuu­li­ai­ses­ti Jee­suk­sen oh­jei­den mu­kaan. He löy­si­vät aa­sin ja il­moit­ti­vat ih­met­te­li­jöil­le Her­ran tar­vit­se­van sitä. Jee­sus ei ol­lut jää­nyt ih­mi­sil­le tun­te­mat­to­mak­si. Hän oli pa­ran­ta­nut so­kei­ta, kuu­ro­ja ja hal­vaan­tu­nei­ta. Kuol­lei­ta­kin Jee­sus oli he­rät­tä­nyt ju­ma­lal­li­sel­la voi­mal­laan.

Ope­tus­lap­set aset­te­li­vat eläi­men sel­kään vaat­tei­ta. Nii­den pääl­lä is­tui ope­tus­lap­sil­le ra­kas ja lä­hei­nen opet­ta­ja, jota he oli­vat läh­te­neet seu­raa­maan. Jee­suk­sen saa­pu­es­sa

Je­ru­sa­le­miin ih­mi­set le­vit­ti­vät vaat­tei­ta ja pal­mu­nok­sia tiel­le huu­ta­en ”Hoo­si­an­na”.

Jee­sus otet­tiin vas­taan rie­mu­huu­doin pro­feet­ta Sa­kar­jan en­nus­tuk­sen mu­kai­ses­ti: ”Iloit­se, ty­tär Sii­on! Rie­muit­se, ty­tär Je­ru­sa­lem! Kat­so, ku­nin­kaa­si tu­lee.” Jee­sus oli Mes­si­as, joka ”tu­ho­aa so­ta­vau­nut Ef­rai­mis­ta ja he­vo­set Je­ru­sa­le­mis­ta, so­ta­jou­set hän lyö rik­ki.” (Sak. 9:9–10.) Jee­sus oli lem­peä rau­han­ruh­ti­nas: ”Ot­ta­kaa mi­nun ikee­ni har­teil­len­ne ja kat­so­kaa mi­nua: minä olen sy­dä­mel­tä­ni lem­peä ja nöy­rä. Näin tei­dän sie­lun­ne löy­tää le­von.” (Matt. 11:29.)

Rie­mu­huu­dot kai­kui­vat voi­mal­li­ses­ti kan­san kes­kuu­des­sa. Eri­tyi­ses­ti Jee­suk­seen us­ko­vat rie­muit­si­vat Va­pah­ta­jas­ta. Heil­le oli avau­tu­nut us­kon kaut­ta ym­mär­rys, et­tä pal­jon häm­men­nys­tä ja ih­me­tys­tä kan­san kes­kuu­des­sa ai­heut­ta­nut rat­sas­ta­ja oli hei­dän to­del­li­nen sy­dä­men Her­ra ja Va­pah­ta­ja.

Kuva va­paas­ta sy­dä­mes­tä

Tä­män sun­nun­tain teks­tis­sä Jee­sus ko­ros­ti ope­tus­lap­si­aan va­lit­se­maan var­san, jon­ka se­läs­sä ei ol­lut ku­kaan vie­lä is­tu­nut. Lut­he­rin mu­kaan täl­lai­ses­sa nuo­res­sa var­sas­sa, jol­la Jee­sus rat­sas­ti Je­ru­sa­le­miin, voi­daan näh­dä hen­gel­li­nen kuva si­säi­ses­tä ih­mi­ses­tä, sy­dä­mes­tä, hen­ges­tä ja tah­dos­ta.

Si­säi­nen ih­mi­nen ei voi alis­tua lain alai­sek­si. Kyse on siis us­ko­vai­ses­ta ih­mi­ses­tä eli Ju­ma­lan lap­ses­ta. Tur­mel­tu­neen luon­non vuok­si us­ko­vai­nen­kin on ”van­han ih­mi­sen” puo­lel­ta kuin vi­ku­roi­va aa­si, joka pis­tää hant­tiin ja on tai­pu­vai­nen kaik­keen syn­tiin ja pa­haan. Näin sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä oh­jak­sis­sa on it­se Jee­sus Kris­tus.

Lut­he­rin mu­kaan Kris­tuk­sen käs­ky ”pääs­tää aa­si” mer­kit­see käs­kyä saar­na­ta hä­nen ni­mes­sään evan­ke­liu­min va­paut­ta­vaa sa­naa, jos­sa ju­lis­te­taan ar­mon pääs­tö kai­kis­ta syn­neis­tä. Sii­nä on kyse en­nen kaik­kea sii­tä, et­tä hän on mei­dän puo­les­tam­me täyt­tä­nyt lain. Evan­ke­liu­min us­ko­mi­sen kaut­ta sy­dän ”pääs­te­tään” oman­tun­non kah­leis­ta. Näin ih­mi­nen saa ar­mon, joka te­kee sy­dä­men ja si­säi­sen ih­mi­sen va­paak­si ja iloi­sek­si. (Lut­he­rin 1. ad­vent­ti­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­saar­na.)

”Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä!”

Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.11.2019

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi

Evan­ke­liu­mi: Mark. 11:1–10

RAA­MAT­TU 1992: Kun he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia ja tu­li­vat Bet­fa­geen ja Be­ta­ni­aan öl­jy­mä­en rin­teel­le, Jee­sus lä­het­ti edel­tä kak­si ope­tus­las­taan ja sa­noi heil­le: ”Men­kää tuol­la nä­ky­vään ky­lään. Heti kun te tu­let­te sin­ne, te nä­et­te kiin­ni si­do­tun aa­sin­var­san, jon­ka se­läs­sä ei ku­kaan vie­lä ole is­tu­nut. Ot­ta­kaa se sii­tä ja tuo­kaa tän­ne. Jos joku ky­syy, mik­si te niin teet­te, vas­tat­kaa, et­tä Her­ra tar­vit­see sitä mut­ta lä­het­tää sen pian ta­kai­sin.”

Ope­tus­lap­set läh­ti­vät ja löy­si­vät var­san, joka oli si­dot­tu ku­jal­le oven eteen. He ot­ti­vat sen.

Pai­kal­la ole­vat ih­mi­set ky­syi­vät: ”Mitä te oi­kein teet­te? Mik­si te viet­te var­san?” He vas­ta­si­vat niin kuin Jee­sus oli käs­ke­nyt, ja hei­dän an­net­tiin

men­nä. He toi­vat var­san Jee­suk­sel­le ja heit­ti­vät vaat­tei­taan sen sel­kään, ja Jee­sus nou­si rat­sail­le. Mo­net le­vit­ti­vät vaat­tei­taan tiel­le, toi­set taas

leh­viä, joi­ta he kat­koi­vat tien­var­res­ta. Ja ne, jot­ka kul­ki­vat hä­nen edel­lään ja pe­räs­sään, huu­si­vat:

– Hoo­si­an­na!

Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä!

Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta,

joka nyt tu­lee!

Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa!

BIB­LIA: Kuin he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia, Betp­ha­geen ja Be­ta­ni­aan, öl­jy­mä­en tykö, lä­het­ti hän kak­si ope­tus­lap­sis­tan­sa, Ja sa­noi heil­le:

men­käät ky­lään, joka on tei­dän edes­sän­ne, ja

koh­ta kuin te sii­hen tu­let­te si­säl­le, löy­dät­te te

var­san si­dot­tu­na, jon­ka pääl­lä ei yk­si­kään ih­mi­nen is­tu­nut ole; pääs­tä­käät se ja tuo­kaat tän­ne.

Ja jos joku teil­le sa­noo: mik­si te sen teet­te? niin

sa­no­kaat: Her­ra sitä tar­vit­see; ja koh­ta hän las­kee hä­nen tän­ne.

Niin he me­ni­vät, ja löy­si­vät var­san si­dot­tu­na

ul­ko­na oven ty­kö­nä tien haa­ras­sa, ja he pääs­ti­vät sen val­lal­len­sa. Muu­ta­mat niis­tä, jot­ka siel­lä

sei­soi­vat, sa­noi­vat heil­le: mitä te teet­te, et­tä te

var­san pääs­tät­te? Mut­ta he sa­noi­vat heil­le, niin­kuin Je­sus oli käs­ke­nyt; niin he pääs­ti­vät hei­dät. Ja he toi­vat var­san Je­suk­sen tykö ja heit­ti­vät vaat­teen­sa sen pääl­le, ja hän is­tui sen pääl­le. Mut­ta moni ha­joit­ti vaat­teen­sa tiel­le, ja ne muut kar­si­vat ok­sia puis­ta ja ha­joit­ti­vat tiel­le. Ja jot­ka edel­lä

kä­vi­vät ja myös seu­ra­si­vat, huu­si­vat, sa­no­en:

ho­si­an­na,

hy­väs­ti siu­nat­tu ol­koon se, joka tu­lee Her­ran

ni­meen!

Hy­väs­ti siu­nat­tu ol­koon Da­vi­din mei­dän isän val­ta­kun­ta,

joka tu­lee Her­ran ni­meen:

ho­si­an­na kor­keu­des­sa!