JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Sana juh­la­py­häk­si: Jee­sus on voit­ta­nut kuo­le­man

Sana sunnuntaiksi
4.4.2021 7.00

Juttua muokattu:

26.3. 14:13
2021032614135920210404070000

A.–L.S.

A.–L.S.

Vil­le Lai­va­maa

En­nus­tuk­set to­teu­tui­vat ja Jee­sus nou­si hau­das­ta voit­ta­en kuo­le­man. Hän on Ju­ma­lan poi­ka ja maa­il­man Va­pah­ta­ja.

Mag­da­lan Ma­ria, Jaa­ko­bin ja Joo­se­fin äi­ti Ma­ria ja Se­be­deuk­sen poi­kien äi­ti oli­vat ol­leet to­dis­ta­mas­sa Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­maa. Jee­sus oli huu­ta­nut ko­val­la ää­nel­lä ja an­ta­nut hen­ken­sä. Temp­pe­lin vä­li­ver­ho oli re­ven­nyt kah­tia yl­hääl­tä alas as­ti. Hau­dat oli­vat au­en­neet. Nai­set oli­vat näh­neet ja ko­ke­neet ih­meel­li­siä asi­oi­ta ja he us­koi­vat, et­tä ris­til­lä kuo­li maa­il­man Va­pah­ta­ja. (Matt. 27:45–56.) Myös roo­ma­lai­nen sa­dan­pää­mies mie­hi­neen va­kuut­tui ja he huu­dah­ti­vat: ”Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka!” (Matt. 27:54).

Fa­ri­seuk­set kyl­vi­vät epä­luot­ta­mus­ta

Jee­suk­sen ruu­mis hau­dat­tiin Joo­sef Ari­ma­ti­a­lai­sen omis­ta­maan kal­li­o­hau­taan. Hau­taa­mis­ta oli ol­lut seu­raa­mas­sa kak­si Jee­suk­sel­le lä­heis­tä nais­ta, Ma­ria Mag­da­lee­na ja “se toi­nen Ma­ria”. Hau­dan eteen oli vie­ri­tet­ty suu­ri kivi, jot­ta ruu­mis sai­si ol­la hau­das­sa tun­kei­li­joil­ta. Li­säk­si hau­dal­la var­ti­oi so­ti­lai­ta, mikä oli poik­keuk­sel­lis­ta. Fa­ri­seuk­set ei­vät luot­ta­neet sii­hen, et­tä suu­ri kivi hau­dan edes­sä riit­täi­si. He oli­vat saa­neet sur­ma­tuk­si Jee­suk­sen, mut­ta oli­vat vie­lä epä­var­mo­ja lop­pu­tu­lok­ses­ta. (Matt. 27:57–66.)

Fa­ri­seuk­sil­la oli suu­ri pel­ko sii­tä, et­tä ta­pah­tui­si vie­lä jo­ta­kin, joka hei­ken­täi­si hei­dän ase­maan­sa ja us­kot­ta­vuut­taan hen­gel­li­si­nä joh­ta­ji­na. Jee­sus oli ni­mit­täin en­nus­ta­nut nou­se­van­sa kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä. Ta­pah­tu­ma oli­si to­dis­ta­nut Jee­suk­sen ole­van Ju­ma­lan Poi­ka. Vaa­ra­na oli, et­tä ope­tus­lap­set oli­si­vat le­vit­tä­neet sa­no­maa ylös­nous­sees­ta Jee­suk­ses­ta. Täl­löin yhä use­am­pi oli­si us­ko­nut tuo­hon kan­san­vil­lit­si­jään. (Matt. 27:62–66.)

Fa­ri­seuk­set va­rau­tui­vat etu­kä­teen tä­hän mah­dol­li­suu­teen ja kyl­vi­vät epä­luot­ta­mus­ta ope­tus­lap­sia koh­taan. He sai­vat maa­her­ra Pi­la­tuk­sen us­ko­maan, et­tä ope­tus­lap­set voi­si­vat va­ras­taa Jee­suk­sen ruu­miin. Näin ope­tus­lap­set voi­si­vat fa­ri­seus­ten mu­kaan va­leh­del­la, et­tä Jee­sus oli nous­sut en­nus­tuk­sen­sa mu­kai­ses­ti kol­man­te­na päi­vä­nä kuol­leis­ta.

En­ke­li il­mes­tyi hau­dal­la

Mag­da­lan Ma­ria ja se toi­nen Ma­ria tun­si­vat tar­vet­ta men­nä Jee­suk­sen hau­dal­le. Nais­ten tar­koi­tuk­se­na oli voi­del­la Jee­suk­sen run­nel­tu ruu­mis. He jou­tui­vat py­säh­ty­mään yl­lät­tä­vän ja pe­lot­ta­van il­mi­ön edes­sä: maa­pe­rä hei­lui ja va­vah­te­li hei­dän jal­ko­jen­sa al­la. Tun­tui, kuin pai­kal­la oli­si ol­lut maan­jä­ris­tys. Kir­kas, tai­vaal­li­nen olen­to las­keu­tui tai­vaas­ta, vie­rit­ti ki­ven hau­dan suul­ta ja is­tui ki­ven pääl­le. En­ke­liä oli vai­kea kat­soa, kos­ka “hän oli hoh­ta­va kuin sa­la­ma ja hä­nen vaat­teen­sa oli­vat val­ke­at kuin lumi” (Matt. 28:3). En­ke­lin tai­vaal­li­nen kirk­kaus ja ole­mus oli niin vai­kut­ta­va, et­tä se sai var­ti­joi­den mie­len järk­ky­mään, ja he me­net­ti­vät ta­jun­tan­sa. En­ke­li kään­tyi pe­läs­ty­nei­den nais­ten puo­leen ja lau­sui: ”Äl­kää pe­lät­kö.” Ja jat­koi: ”Minä tie­dän, et­tä te et­sit­te ris­tiin­nau­lit­tua Jee­sus­ta.” (Matt. 28:5.)

Jou­lun ilo­sa­no­ma tois­tui

Jou­lu­yö­nä Her­ran en­ke­li il­mes­tyi pai­me­nil­le ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät. Pel­ko val­ta­si pai­me­net. En­ke­li sa­noi heil­le: ”Äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. (Luuk. 2:9–10.)

Ku­ten jou­lu­yö­nä, oli en­ke­lil­lä nyt­kin ilo­sa­no­ma ker­rot­ta­va­na: “Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta, niin kuin it­se sa­noi. Tul­kaa kat­so­maan, tuos­sa on paik­ka, jos­sa hän ma­ka­si. (Matt. 28: 6). ”Hän me­nee tei­dän edel­län­ne Ga­li­le­aan, siel­lä te nä­et­te hä­net” (Matt. 28:7).

Mikä häm­mäs­tys, ilo, rie­mu sekä pel­ko­kin täyt­ti­vät nais­ten sy­dä­met: Jee­sus oli nous­sut kuol­leis­ta. Hän on Ju­ma­lan Poi­ka, maa­il­man Va­pah­ta­ja ja mi­nun Va­pah­ta­ja­ni.

Nyt nai­set sai­vat ja­lat al­leen. Hei­dän koh­dal­laan to­teu­tui tämä sana: “Kuin­ka iha­nat ovat vuo­ril­la ilo­sa­no­man tuo­jan as­ke­let! Hän il­moit­taa rau­han tu­lon, tuo suu­ren ilo­sa­no­man, hän tuo pe­las­tuk­sen sa­no­man ja sa­noo Sii­o­nil­le: ”Si­nun Ju­ma­la­si on nyt ku­nin­gas!” (Jes. 52:7.)

Me saam­me lau­laa: Niin kuin tai­vaan en­ke­li, me­kin iloit­sem­me. Saam­me rien­tää ker­to­maan: Nyt elää Jee­suk­sem­me. Saam­me rien­tää ker­to­maan: Nyt elää Jee­suk­sem­me. (VK 88.)

Evan­ke­liu­mi: Matt. 28:1–8

Raa­mat­tu 1992: Sa­pa­tin pää­tyt­tyä, vii­kon en­sim­mäi­sen päi­vän koit­ta­es­sa, tu­li­vat Mag­da­lan Ma­ria ja se toi­nen Ma­ria kat­so­maan hau­taa. Äk­kiä maa al­koi va­vah­del­la ja jä­ris­tä, sil­lä Her­ran en­ke­li las­keu­tui tai­vaas­ta. Hän tuli hau­dal­le, vie­rit­ti ki­ven pois ja is­tuu­tui sil­le. Hän oli hoh­ta­va kuin sa­la­ma ja hä­nen vaat­teen­sa oli­vat val­ke­at kuin lumi. Var­ti­jat pe­läs­tyi­vät hän­tä niin, et­tä al­koi­vat va­pis­ta ja kaa­tui­vat maa­han kuin kuol­leet.

En­ke­li kään­tyi nais­ten puo­leen ja sa­noi: ”Äl­kää te pe­lät­kö. Minä tie­dän, et­tä te et­sit­te ris­tiin­nau­lit­tua Jee­sus­ta. Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta, niin kuin it­se sa­noi. Tul­kaa kat­so­maan, tuos­sa on paik­ka, jos­sa hän ma­ka­si.”

Men­kää kii­rees­ti sa­no­maan hä­nen ope­tus­lap­sil­leen: Hän on nous­sut kuol­leis­ta. Hän me­nee tei­dän edel­län­ne Ga­li­le­aan, siel­lä te nä­et­te hä­net. Tämä oli mi­nun sa­no­ma­ni teil­le.” Nai­set läh­ti­vät heti hau­dal­ta, yh­tai­kaa pe­lois­saan ja rie­muis­saan, ja rien­si­vät vie­mään sa­naa Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­le.

Bib­lia: Mut­ta sab­ba­tin päi­vän lo­pul­la, joka ru­pe­si va­lai­se­maan tois­ta sab­ba­tia, tuli Ma­ria Mag­da­le­na ja toi­nen Ma­ria kat­so­maan hau­taa. Ja kat­so, suu­ri maan­jä­ris­tys ta­pah­tui; sil­lä Her­ran en­ke­li as­tui alas tai­vaas­ta, tuli ja vie­rit­ti ki­ven ovel­ta, ja is­tui sen pääl­le.

Ja hän oli näh­dä niin­kuin pit­käi­sen tuli ja hä­nen vaat­teen­sa oli­vat val­ki­at niin­kuin lumi. Mut­ta hä­nen pel­vos­tan­sa häm­mäs­tyi­vät var­ti­at ja tu­li­vat niin­kuin he oli­si­vat kuol­leet. Mut­ta en­ke­li vas­ta­si ja sa­noi vai­moil­le: äl­käät pel­jät­kö, sil­lä minä tie­dän tei­dän et­si­vän ris­tiin­nau­lit­tua Je­sus­ta.

Ei hän ole täs­sä; sil­lä hän nou­si ylös, niin­kuin hän sa­noi. Tul­kaat, kat­so­kaat siaa, ku­hun­ka Her­ra pan­tu oli. Ja men­käät pian ja sa­no­kaat hä­nen ope­tus­lap­sil­len­sa, et­tä hän nou­si kuol­leis­ta. Ja kat­so, hän me­nee tei­dän edel­län­ne Ga­li­le­aan: siel­lä tei­dän pi­tää hä­nen nä­ke­män, kat­so, minä sen teil­le sa­noin.

Ja he me­ni­vät no­pi­as­ti hau­dal­ta suu­rel­la pel­vol­la ja ilol­la, ja juok­si­vat il­moit­ta­maan hä­nen ope­tus­lap­sil­len­sa.

14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys