Mitä hy­vää on kuo­le­mas­sa? Tuol­loin kaik­ki kau­nis muut­tuu elot­to­mak­si. Kuol­lut­ta ih­mis­tä kat­so­es­sa nä­kee, et­tei hä­nes­sä ole enää elä­mää. Jäl­jel­lä on vain kuo­ret. Kuol­lee­seen ei saa enää yh­teyt­tä. Kuol­lut ei kuu­le, näe tai tun­ne mi­tään, ei ki­pu­a­kaan. Pit­kä­per­jan­tain sa­no­ma ker­too kuo­le­mas­ta kaik­kein ka­ruim­mal­la ta­val­la. Kir­kos­sa li­tur­gi­se­na vä­ri­nä on mus­ta. Sitä vä­riä ei käy­te­tä mui­na päi­vi­nä.

Syyt­tö­mä­nä syyl­li­sek­si tuo­mit­tu

Mie­li­ku­vi­tuk­ses­sa­ni näen syn­kän jou­kon, joka vei Jee­sus­ta koh­ti ris­tiin­nau­lit­se­mis­paik­kaa. Ni­mi­kin on hy­vin ku­vaa­va, Pää­kal­lon­paik­ka. Jee­suk­sen seu­raa­jat oli­vat jää­neet syr­jem­mäl­le. Pää­o­san oli­vat ot­ta­neet mie­hit­tä­jä­val­ta­kun­nan so­ti­laat. Jee­sus lai­tet­tiin it­se kan­ta­maan ris­ti­ään. Tuo­mi­ol­la oli myös kak­si vää­rin­te­ki­jää.

Eh­kä­pä osoit­taak­seen oman ase­man­sa, Pi­la­tus kir­joi­tut­ti ris­til­le lai­tet­ta­vaan tau­luun: ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas”. Näin hän tuli osoit­ta­neek­si, mi­ten käy hän­tä vas­tus­ta­vil­le. Mah­ta­va Pi­la­tus ei suos­tu­nut yli­pap­pien ve­too­muk­seen muut­taa kir­joi­tus­ta yli­pa­peil­le mie­lui­sem­paan sä­vyyn. Maa­her­ra ha­lu­si osoit­taa, et­tä hä­nel­lä on val­ta, ei­kä hä­nen tar­vit­se kuun­nel­la juu­ta­lais­ten an­ta­mia neu­vo­ja.

So­ti­laat heit­ti­vät ar­paa Jee­suk­sen ku­do­tus­ta pai­das­ta. Näin he tu­li­vat to­dis­ta­neek­si kir­joi­tus­ten en­nus­tuk­sen: ”He ja­ka­vat kes­ke­nään vaat­tee­ni ja heit­tä­vät pu­vus­ta­ni ar­paa”.

Jee­suk­sen vaat­tei­den ja­ka­mi­nen tuo ir­vok­kaal­la ta­val­la esil­le so­ti­lai­den voi­ton­tun­teen. Nyt tuo na­sa­re­ti­lai­nen kan­san­vil­lit­si­jä on saa­tu kiin­ni: ”Hän on kä­sis­säm­me, ei­kä pää­se enää pa­ke­ne­maan.” He ei­vät ym­mär­tä­neet Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maa, jon­ka kä­si­kir­joi­tus to­teu­tui juu­ri niin kuin Ju­ma­la oli suun­ni­tel­lut. Ih­mi­sek­si tul­lut Ju­ma­la oli täyt­tä­mäs­sä teh­tä­vään­sä kär­si­mäl­lä kuin pa­han­te­ki­jä.

Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­maa oli to­dis­ta­mas­sa muu­ta­mia nai­sia ja Jee­suk­sen lä­him­piä ope­tus­lap­sia. Ih­mi­se­nä kär­si­vä Her­ra näki rak­kai­taan sii­nä ym­pä­ril­lä. Hy­vin lii­kut­ta­val­ta tun­tu­vat Jee­suk­sen sa­nat äi­dil­leen: ”Nai­nen, tämä on poi­ka­si!” ja ope­tus­lap­sel­leen: ”Tämä on äi­ti­si!” Mo­lem­mat ym­mär­si­vät Jee­suk­sen tar­koi­tuk­sen. Teh­tä­vä oli saa­tu ja se otet­tiin vas­taan.

Us­kon va­ras­sa

Jee­suk­sen teh­tä­vä oli tu­los­sa pää­tök­seen. Hä­nen omat sa­nan­sa osoit­ti­vat teh­tä­vän tul­leen suo­ri­te­tuk­si: ”Se on täy­tet­ty.” Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­ma on ih­mi­sym­mär­ryk­sel­le täy­sin avau­tu­ma­ton asia. Mi­ten yh­den ih­mi­sen kuo­le­ma voi pe­las­taa ih­mi­sen ian­kaik­ki­sel­ta ka­do­tuk­sel­ta? Yh­tä vai­kea on ym­mär­tää Jee­suk­sen si­ki­ä­mis­tä. Jee­sus si­ki­si Py­häs­tä Hen­ges­tä ja syn­tyi neit­sy­es­tä.

Ih­mi­nen ei voi ym­mär­tää omal­la jär­jel­lään Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maa, vaan sen oma­koh­tai­nen kä­sit­tä­mi­nen on vain us­kon va­ras­sa. Us­kon­kin lah­joit­taa Ju­ma­la. Ih­mi­sen tar­vit­see ai­no­as­taan us­koa oma­koh­tai­ses­ti, et­tä pe­las­tus­suun­ni­tel­ma on to­del­li­suut­ta jo­kai­sen ih­mi­sen koh­dal­le. Her­ran seu­raa­jat va­kuut­ta­vat toi­sil­leen ja kai­kil­le ih­mi­sil­le, et­tä Jee­sus on Uh­ri­ka­rit­sa. Hän vuo­dat­ti ve­ren­sä kaik­kien puo­les­ta.

Jo­kai­nen ih­mi­nen on ker­ran kol­kon kuo­le­man edes­sä, sil­mis­tä sam­muu elä­män lois­te. Tuol­loin tar­peel­li­sia asi­oi­ta on vain yk­si: ovat­ko syn­nit an­teek­si? Yh­tä vää­jää­mä­tön on kaik­kien ylös­nou­se­mus. Erääs­sä vir­res­sä ku­va­taan, mi­ten Her­ran huu­to kai­kuu maa­il­man ää­riin saak­ka. Se ää­ni koh­taa elä­vät ja kuol­leet. Vir­si va­kuut­taa toi­veik­kaas­ti, et­tä nyt on ar­mon ai­ka. Täs­tä kai­kes­ta Va­pah­ta­ja saa­koon kii­tok­sem­me!

Juk­ka Kol­mo­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Pit­kä­per­jan­tai: Joh. 19:16–30, Ps. 22:7–20, Jes. 53, Hepr. 5:7–10 tai Gal. 6:14

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.4.2014

Kuva: Päi­vi Pel­to­nie­mi