Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Syn­nin or­juus tur­me­lee ih­mi­siä ja ih­mi­syh­tei­sö­jä. An­teek­si­an­ta­mus va­paut­taa or­juu­des­ta.

It­se­näi­syys­päi­vä­nä kii­täm­me va­paas­ta isän­maas­ta ja men­nei­den su­ku­pol­vien pon­nis­te­luis­ta maam­me hy­väk­si. Us­ko­vai­nen saa elää va­paa­na ar­mo­lap­se­na riip­pu­mat­ta sii­tä, mi­hin kan­sa­kun­taan, su­kuun tai hei­moon hän kuu­luu. Ju­ma­lan lap­si ha­lu­aa säi­lyt­tää us­kon ja hy­vän oma­tun­non Ju­ma­lan ja ih­mis­ten edes­sä.

Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­set

Jee­sus pu­hut­te­li juu­ta­lai­sia, jot­ka us­koi­vat hä­neen. Enem­män oli kui­ten­kin hei­tä, jot­ka ei­vät us­ko­neet, et­tä Jee­sus on Ju­ma­lan lu­paa­ma Mes­si­as. Jee­suk­sel­la oli pe­rus­teet sa­noa ”Jos te py­syt­te us­kol­li­si­na mi­nun sa­nal­le­ni, te olet­te to­del­la ope­tus­lap­si­a­ni” (Joh. 8:31). Tämä ei he­rät­tä­nyt kuu­li­jois­sa vä­li­tön­tä re­ak­ti­o­ta. Jee­sus jat­kaa: ”Te opit­te tun­te­maan to­tuu­den, ja to­tuus te­kee teis­tä va­pai­ta” (Joh. 8:32).

To­del­li­nen to­tuus va­paut­taa syn­nin val­las­ta. To­tuu­den tun­te­mi­nen on enem­män kuin vain sen tie­tä­mi­nen. Jee­sus it­se on tie, to­tuus ja elä­mä.

Juu­ta­lai­nen kan­sa oli ol­lut mon­ta ker­taa vie­raan val­ta­kun­nan ikeen al­la vail­la maal­lis­ta it­se­näi­syyt­tä. Jee­suk­sen ai­ka­na juu­ta­lai­set oli­vat Roo­man mie­hi­tys­val­lan al­la. Juu­ta­lais­ten vas­taus osoit­ti hei­dän no­jaa­van omaan us­kon­nol­li­seen taus­taan­sa, la­kiin ja pat­ri­ark­ko­jen kil­voi­tuk­seen. Ab­ra­ha­min Ju­ma­lal­le osoit­ta­ma kuu­li­ai­suus oli juu­ta­lais­ten yl­pey­den ai­he.

Or­juu­des­ta va­pau­teen

Jee­sus näki juu­ta­lais­ten sy­dä­meen ei­kä hy­väk­sy­nyt hei­dän väi­tet­tään. Jee­suk­sen mu­kaan jo­kai­nen, joka te­kee syn­tiä, on syn­nin or­ja. Kris­ti­tyn to­del­li­nen va­paus on va­paut­ta syn­nis­tä, ei va­paut­ta syn­nin­te­koon. Evan­ke­liu­mi va­paut­taa syn­nin or­juu­des­ta us­ko­maan yk­sin us­kos­ta, ar­mos­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.

Jee­sus näki ti­lai­suu­den opet­taa, mikä on to­del­lis­ta va­paut­ta. Su­ruk­seen hän tie­si, et­tä Is­ra­e­lin kan­sa oli suu­rel­ta osin epä­us­kos­sa, ”saa­ta­nas­ta läh­töi­sin” (Joh. 8:44). Syn­ti oli saa­nut pet­tää hei­dät. He eli­vät syn­nin or­ji­na, vaik­ka ei­vät sitä it­se ym­mär­tä­neet.

Apos­to­li Paa­va­li­kin tun­si su­rua ja ah­dis­tus­ta kan­san­sa täh­den: ”Ei­vät kaik­ki is­ra­e­li­lai­set kuu­lu tosi Is­ra­e­liin, ei­vät­kä kaik­ki Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­set ole oi­kei­ta Ab­ra­ha­min lap­sia.” Hei­tä ovat ”lu­pauk­sen voi­mas­ta syn­ty­neet lap­set”. (Room. 9:6–8.) Ga­la­ta­lais­kir­jees­sä Paa­va­li täs­men­tää lu­pauk­sia, jot­ka an­net­tiin Ab­ra­ha­mil­le ja hä­nen jäl­ke­läi­sel­leen. ”Täs­sä koh­das­sa ei sa­no­ta ’jäl­ke­läi­sil­le’, mikä tar­koit­tai­si mo­nia, vaan sii­nä pu­hu­taan yh­des­tä: ’si­nun jäl­ke­läi­sel­le­si’, ja tämä on Kris­tus” (Gal. 3:16).

Syn­ty­pe­rä ei pe­las­ta

Syn­ty­pe­räl­lä ei ol­lut pe­las­tuk­sen kan­nal­ta mer­ki­tys­tä, vaan ai­noa rat­kai­se­va on sy­dä­mes­sä vai­kut­ta­va us­ko. Jee­suk­sen sana ei saa­nut kaik­kien sy­dä­mes­sä ai­kaan muu­tos­ta. Jee­sus il­moit­ti juu­ta­lai­sil­le, et­tä jos he oli­si­vat Ab­ra­ha­min lap­sia, he te­ki­si­vät Ab­ra­ha­min te­ko­ja. Us­ko sai Ab­ra­ha­min tot­te­le­maan Ju­ma­lan kut­sua.

Jee­suk­sen mu­kaan nämä juu­ta­lai­set ei­vät eron­neet ol­len­kaan niis­tä, jot­ka ha­lu­si­vat tap­paa hä­net jul­ki­ses­ti. ”Jos Ju­ma­la oli­si tei­dän isän­ne, te ra­kas­tai­sit­te mi­nua, sil­lä minä olen läh­töi­sin Ju­ma­las­ta ja tu­len hä­nen luo­taan. Minä en edes päät­tä­nyt tu­los­ta­ni it­se, vaan hän lä­het­ti mi­nut.” (Joh. 8:42.) Jee­sus oli ol­lut jo en­nen Ab­ra­ha­mia ja on suu­rem­pi kuin hän (Joh. 8:48–59).

Ih­mi­nen ei tule au­tu­aak­si su­ku­lais­ten­sa us­kol­la. Pe­las­tus­ta ei voi myös­kään an­sai­ta hy­vil­lä te­oil­la. Sy­dä­men us­ko tuo pe­las­tuk­sen ja van­hurs­kau­den. Lap­suu­den us­kon me­net­tä­nyt voi pääs­tä ta­kai­sin Kris­tuk­sen pe­ril­li­sek­si pa­ran­nuk­sen kaut­ta. Se on Ju­ma­lan työ alus­ta as­ti. Ju­ma­lan lap­sen lo­pul­li­nen pää­mää­rä on tai­vaal­li­nen isän­maa.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 8:31–36

Raa­mat­tu 1992: Niil­le juu­ta­lai­sil­le, jot­ka us­koi­vat hä­neen, Jee­sus sa­noi: ”Jos te py­syt­te us­kol­li­si­na mi­nun sa­nal­le­ni, te olet­te to­del­la ope­tus­lap­si­a­ni. Te opit­te tun­te­maan to­tuu­den, ja to­tuus te­kee teis­tä va­pai­ta.” He vas­ta­si­vat hä­nel­le: ”Me olem­me Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä, em­me me ole kos­kaan ol­leet ke­nen­kään or­jia. Kuin­ka voit sa­noa, et­tä meis­tä tu­lee va­pai­ta?” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jo­kai­nen, joka te­kee syn­tiä, on syn­nin or­ja. Or­ja ei pysy ta­los­sa ikui­ses­ti, mut­ta poi­ka py­syy. Jos Poi­ka va­paut­taa tei­dät, te olet­te to­del­la va­pai­ta.”

Bib­lia: Niin Je­sus sa­noi niil­le Juu­da­lai­sil­le, jot­ka hä­nen us­koi­vat: jos te py­syt­te mi­nun pu­hees­sa­ni, niin te to­ti­ses­ti mi­nun ope­tus­lap­se­ni olet­te. Ja tei­dän pi­tää to­tuu­den ym­mär­tä­män, ja to­tuu­den pi­tää tei­dät va­pah­ta­man. Niin he vas­ta­si­vat hän­tä: me olem­me Ab­ra­ha­min sie­men, em­me­kä ole kos­kaan ke­nen­kään or­ji­na ol­leet; kuin­ka siis sinä sa­not: tei­dän pi­tää va­paik­si tu­le­man? Je­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: jo­kai­nen, joka te­kee syn­tiä, hän on syn­nin or­ja. Mut­ta ei or­ja pysy ijan­kaik­ki­ses­ti huo­nees­sa; vaan Poi­ka py­syy ijan­kaik­ki­ses­ti. Jos siis Poi­ka tei­dät va­paik­si te­kee, niin te to­ti­ses­ti olet­te va­paat.