Kari Kau­nis­to

Kir­joi­tuk­set kä­vi­vät to­teen pit­kä­per­jan­tai­na, kun Jee­sus kuo­li ih­mis­ten syn­tien täh­den.

Pit­kä­per­jan­tain evan­ke­liu­mi vie mei­dät kat­se­le­maan Kris­tuk­sen kär­si­mys­tie­tä. Maa­her­ra Pi­la­tus oli kan­san vaa­ti­ma­na luo­vut­ta­nut Jee­suk­sen ris­tiin­nau­lit­ta­vak­si. Jee­sus jou­tui kan­ta­maan ris­ti­ään maa­her­ran pa­lat­sis­ta Gol­ga­tal­le, jos­sa ris­tiin­nau­lit­se­mi­nen ta­pah­tui.

Kun kat­se­lee Va­pah­ta­jan kär­si­mys­tie­tä, saat­taa tun­tea sää­liä: kan­toi­han hän konk­reet­ti­sen ris­tin li­säk­si koko maa­il­man syn­nit ja kuor­mat. Sää­lin li­säk­si tu­li­si kui­ten­kin muis­taa, et­tä vi­a­ton Kris­tus kär­si juu­ri mi­nun syn­tie­ni täh­den. Mart­ti Lut­her on kir­joit­ta­nut kir­jas­saan Kris­tuk­sen py­häs­tä kär­si­mi­ses­tä näin: ”Sinä to­del­la olet syn­nil­lä­si sur­man­nut Ju­ma­lan Po­jan ja hä­net ris­tiin­nau­lin­nut.”

Lut­her kui­ten­kin jat­kaa: ”Kun ih­mi­nen on tul­lut tun­te­maan syn­tin­sä ja ai­van kau­his­tu­nut it­seen­sä, sil­loin hä­nen on kat­sot­ta­va, et­tei­vät syn­nit jää jäl­jel­le omaan­tun­toon, niin et­tä sin­ne lo­pul­ta tu­lee pelk­kää epä­toi­voa. Vaan niin kuin me Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen kär­si­mi­ses­tään olem­me op­pi­neet tun­te­maan syn­nin, niin mei­dän myös on hei­tet­tä­vä se hä­nen pääl­leen ta­kai­sin ja näin teh­tä­vä oma­tun­to va­paak­si. – – Sinä hei­tät syn­ti­si Kris­tuk­sen pääl­le pois it­sel­tä­si, kun lu­jas­ti us­kot, et­tä hä­nen haa­van­sa ja kär­si­mi­sen­sä ovat si­nun syn­ti­si, jot­ka hän kan­taa ja mak­saa.”

Ku­nin­kuus on ian­kaik­ki­nen

Kun Jee­sus saa­puu Gol­ga­tal­le, roo­ma­lai­set so­ti­laat ris­tiin­nau­lit­se­vat hä­net ja hä­nen li­säk­seen kak­si ri­kol­lis­ta. Evan­ke­lis­ta ker­too, mi­ten Pi­la­tus oli kir­joi­tut­ta­nut hep­re­an, la­ti­nan ja krei­kan kie­lil­lä tau­lun Jee­suk­sen ris­tiin. Sii­nä luki: ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.” Ku­nin­gas hän oi­ke­as­taan oli­kin, oli­han pro­feet­ta Je­re­mia jo en­nus­ta­nut hä­nes­tä: ”Tu­lee ai­ka, sa­noo Her­ra, jol­loin Daa­vi­din su­vus­ta nou­see Van­hurs­kas Ver­so. Hän on ku­nin­gas, joka hal­lit­see vii­saas­ti ja saat­taa maas­sa voi­maan oi­keu­den ja van­hurs­kau­den.” (Jer. 23:5.)

Evan­ke­liu­mi­koh­taa edel­tä­väs­sä lu­vus­sa Pi­la­tuk­sen kuu­lus­te­lus­sa Jee­sus myön­si ole­van­sa ku­nin­gas, mut­ta li­sä­si, et­tei hä­nen ku­nin­kuu­ten­sa ole täs­tä maa­il­mas­ta (Joh. 18:36). Pi­la­tuk­sen Roo­ma oli­kin ka­to­a­va val­ta­kun­ta, kun taas Kris­tuk­sen ku­nin­kuus ja val­ta­kun­ta on ian­kaik­ki­nen.

Kir­joi­tuk­set täyt­ty­vät

Jo­han­nek­sen ku­vauk­ses­sa pit­kä­per­jan­tain ta­pah­tu­mis­ta tois­tuu mo­nes­ti to­te­a­mus: ”Näin kir­joi­tuk­set kä­vi­vät to­teen.” Hän ku­vaa­kin tar­kas­ti mi­ten so­ti­laat toi­mi­vat Jee­suk­sen vaat­tei­den suh­teen ja mi­ten he tar­jo­si­vat Jee­suk­sel­le ii­sop­pi­ruo­ko­ke­pil­lä ha­pan­vii­niä juo­ta­vak­si.

Edel­lä mai­ni­tut asi­at liit­ty­vät jo van­han tes­ta­men­tin kir­joi­tuk­siin (Ps. 22:16, 19; Ps. 69:22; 2. Moos. 12:22). Jee­suk­sen kär­si­mi­ses­sä ja ris­tin­kuo­le­mas­sa täyt­ty­vät jo van­han lii­ton us­ko­vil­le an­ne­tut lu­pauk­set.

Jee­sus huo­leh­ti lä­hei­sis­tään

Jee­suk­sen ris­tin juu­rel­la oli kool­la pie­ni seu­ra­kun­ta. Evan­ke­lis­ta Jo­han­nes mai­nit­see erik­seen Jee­suk­sen Ma­ria-äi­din, Ma­ria Klo­pak­sen vai­mon, Mag­da­lan Ma­ri­an sekä ”rak­kaim­man ope­tus­lap­sen” eli Jo­han­nek­sen. Raa­mat­tu ei ker­ro enem­pää ope­tus­lap­sis­ta tuos­sa koh­den, eh­kä he oli­vat pe­lois­saan ha­jaan­tu­nei­na.

Jo­han­nes ker­too kos­ket­ta­vas­ti, mi­ten Jee­sus ris­til­lä riip­pu­es­saan pu­hut­te­li Ma­ri­aa: ”Nai­nen, tämä on poi­ka­si”. Rak­kaal­le ope­tus­lap­sel­leen hän sa­noi: ”Tämä on äi­ti­si!” Jee­sus huo­leh­ti kuo­le­mai­sil­laan­kin lä­hei­sis­tään, mikä sai­si ol­la kai­kil­le esi­merk­ki­nä.

”Se on täy­tet­ty”

Jo­han­nek­sen mu­kaan ris­tiin­nau­li­tun Jee­suk­sen vii­mei­set sa­nat en­nen kuo­le­maa oli­vat: ”Se on täy­tet­ty.” Mikä oli täy­tet­ty? Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa ko­rint­ti­lai­sil­le: ”En­nen muu­ta an­noin teil­le tie­dok­si tä­män, min­kä it­se olin saa­nut vas­taa­not­taa: Kris­tus kuo­li mei­dän syn­tiem­me vuok­si, niin kuin oli kir­joi­tet­tu, hä­net hau­dat­tiin, hä­net he­rä­tet­tiin kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä, niin kuin oli kir­joi­tet­tu.” (1. Kor. 15:3–4.)

Tämä apos­to­lin us­kon­tun­nus­tus tii­vis­tää pit­kä­per­jan­tain tär­keim­män sa­no­man: Jee­sus täyt­ti tai­vaal­li­sen Isän­sä an­ta­man py­hän teh­tä­vän. Va­pah­ta­jam­me ris­tin­kuo­le­mas­sa täyt­tyi jo en­sim­mäi­sil­le ih­mi­sil­le an­net­tu lu­paus lu­nas­ta­jas­ta, joka so­vit­taa koko ih­mis­kun­nan syn­ti­ve­lan. ”Ju­ma­la it­se teki Kris­tuk­ses­sa so­vin­non maa­il­man kans­sa ei­kä lu­ke­nut ih­mi­sil­le vi­ak­si hei­dän rik­ko­muk­si­aan; meil­le hän us­koi so­vi­tuk­sen sa­nan” (2. Kor. 5:19).

Tämä so­vi­tuk­sen sana on edel­leen tääl­lä: Kris­tuk­sen täy­del­li­sen so­vi­tus­työn saa omis­taa us­kon kaut­ta jo­kai­nen omal­le koh­dal­leen, yk­sin ar­mos­ta, il­man omia an­si­oi­ta.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 19:16–30

Raa­mat­tu 1992: Sil­loin Pi­la­tus hei­dän vaa­ti­muk­ses­taan luo­vut­ti Jee­suk­sen ris­tiin­nau­lit­ta­vak­si. Jee­sus­ta läh­det­tiin vie­mään. Kan­ta­en it­se ris­ti­ään hän kul­ki kau­pun­gin ul­ko­puo­lel­le paik­kaan, jota kut­su­taan Pää­kal­lon­pai­kak­si, hep­re­an kie­lel­lä Gol­ga­ta. Siel­lä so­ti­laat ris­tiin­nau­lit­si­vat Jee­suk­sen ja kak­si muu­ta hä­nen kans­saan, yh­den kum­mal­le­kin puo­lel­le ja Jee­suk­sen hei­dän kes­kel­leen. Pi­la­tus oli kir­joi­tut­ta­nut tau­lun, joka kiin­ni­tet­tiin ris­tiin. Sii­nä oli sa­nat: ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.” Mo­net juu­ta­lai­set lu­ki­vat kir­joi­tuk­sen, sil­lä paik­ka, mis­sä Jee­sus ris­tiin­nau­lit­tiin, oli lä­hel­lä kau­pun­kia. Teks­ti oli kir­joi­tet­tu hep­re­ak­si, la­ti­nak­si ja krei­kak­si. Juu­ta­lais­ten yli­pa­pit sa­noi­vat Pi­la­tuk­sel­le: ”Älä kir­joi­ta: ’Juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.’ Kir­joi­ta, et­tä hän on sa­no­nut: ’Minä olen juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.’” Pi­la­tus vas­ta­si: ”Min­kä kir­joi­tin, sen kir­joi­tin.” Ris­tiin­nau­lit­tu­aan Jee­suk­sen so­ti­laat ot­ti­vat hä­nen vaat­teen­sa ja ja­koi­vat ne nel­jään osaan, kul­le­kin so­ti­laal­le osan­sa. He ot­ti­vat myös pai­dan, mut­ta kun se oli sau­ma­ton, yl­hääl­tä alas sa­maa ku­dos­ta, he sa­noi­vat toi­sil­leen: ”Ei re­vi­tä sitä. Hei­te­tään ar­paa, kuka sen saa.” Näin kävi to­teen tämä kir­joi­tuk­sen sana: -- He ja­ka­vat kes­ke­nään vaat­tee­ni ja heit­tä­vät pu­vus­ta­ni ar­paa. Juu­ri näin so­ti­laat te­ki­vät. Jee­suk­sen ris­tin luo­na sei­soi­vat hä­nen äi­tin­sä ja tä­män si­sar sekä Ma­ria, Klo­pak­sen vai­mo, ja Mag­da­lan Ma­ria. Kun Jee­sus näki, et­tä hä­nen äi­tin­sä ja rak­kain ope­tus­lap­sen­sa sei­soi­vat sii­nä, hän sa­noi äi­dil­leen: ”Nai­nen, tämä on poi­ka­si!” Sit­ten hän sa­noi ope­tus­lap­sel­le: ”Tämä on äi­ti­si!” Sii­tä het­kes­tä läh­tien ope­tus­lap­si piti huol­ta Jee­suk­sen äi­dis­tä. Jee­sus tie­si, et­tä kaik­ki oli nyt saa­tet­tu pää­tök­seen. Jot­ta kir­joi­tus kä­vi­si kai­kes­sa to­teen, hän sa­noi: ”Mi­nun on jano.” Siel­lä oli as­tia täyn­nä ha­pan­vii­niä. So­ti­laat kas­toi­vat sii­hen sie­nen ja nos­ti­vat sen ii­sop­pi­ruo’on pääs­sä Jee­suk­sen huu­lil­le. Jee­sus joi vii­nin ja sa­noi: ”Se on täy­tet­ty.” Hän kal­lis­ti pään­sä ja an­toi hen­ken­sä.

BIB­LIA: Niin sil­loin hän an­toi hä­nen heil­le ris­tiin­nau­lit­taa. Mut­ta he ot­ti­vat Je­suk­sen ja vei­vät pois. Ja hän kan­toi ris­ti­än­sä ja meni sii­hen paik­kaan, joka kut­su­taan Pää­kal­lon pai­kak­si, mut­ta Heb­re­ak­si Gol­ga­ta. Siel­lä he ris­tiin­nau­lit­si­vat hä­nen ja kak­si muu­ta hä­nen kans­san­sa kah­den puo­len, mut­ta Je­suk­sen kes­kel­le. Niin Pi­la­tus kir­joit­ti myös pääl­le­kir­joi­tuk­sen ja pani ris­tin pääl­le, ja oli näin kir­joi­tet­tu: JE­SUS NAT­SA­RE­NUS JUU­DA­LAIS­TEN KU­NIN­GAS. Tä­män pääl­le­kir­joi­tuk­sen luki mon­ta Juu­da­lai­sis­ta; sil­lä se paik­ka oli läs­nä kau­pun­kia, jos­sa Je­sus ris­tiin­nau­lit­tiin. Ja oli kir­joi­tet­tu Heb­re­ak­si, Gre­kak­si ja La­ti­nak­si. Niin sa­noi­vat Juu­da­lais­ten ylim­mäi­set pa­pit Pi­la­tuk­sel­le: älä kir­joi­ta: Juu­da­lais­ten ku­nin­gas; vaan et­tä hän on sa­no­nut: minä olen Juu­da­lais­ten ku­nin­gas. Pi­la­tus vas­ta­si: mitä minä kir­joi­tin, sen minä kir­joi­tin. Kuin siis so­ta­mie­het oli­vat Je­suk­sen ris­tiin­nau­lin­neet, ot­ti­vat he hä­nen vaat­teen­sa (ja te­ki­vät nel­jä osaa, kul­le­kin so­ta­mie­hel­le osan), ja ha­meen; mut­ta hame ei ol­lut om­mel­tu, vaan ko­ko­nan­sa yl­hääl­tä (alas­päin) ku­dot­tu. Niin he sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: äl­kääm­me tätä rik­ko­ko, vaan heit­tä­kääm­me täs­tä ar­paa, ke­nen­kä se pi­tää ole­man: et­tä Raa­mat­tu täy­tet­täi­siin, joka sa­noo: he ovat mi­nun vaat­tee­ni it­sel­len­sä ja­ka­neet ja ovat heit­tä­neet mi­nun ha­mees­ta­ni ar­paa. Ja so­ta­mie­het to­sin näin te­ki­vät. Mut­ta Je­suk­sen ris­tin ty­kö­nä sei­soi hä­nen äi­tin­sä ja hä­nen äi­tin­sä si­sar Ma­ria, Kle­o­paan emän­tä, ja Ma­ria Mag­da­le­na. Kuin siis Je­sus näki äi­din ja ope­tus­lap­sen sii­nä se­so­van, jota hän ra­kas­ti, sa­noi hän äi­dil­len­sä: vai­mo, kat­so si­nun poi­kaas. Sit­te sa­noi hän ope­tus­lap­sel­le: kat­so si­nun äi­ti­äs. Ja sii­tä het­kes­tä ot­ti ope­tus­lap­si hä­nen ty­kön­sä. Sit­te, kuin Je­sus tie­si jo kaik­ki täy­te­tyk­si, ja et­tä Raa­mat­tu täy­tet­täi­siin, sa­noi hän: minä ja­noon. Oli siis yk­si as­tia pan­tu etik­kaa täy­teen, ja he täyt­ti­vät sie­nen eti­kal­la ja pa­ni­vat sen ym­pä­ril­le isop­pia, ja pa­ni­vat sen hä­nen suun­sa eteen. Kuin siis Je­sus oli etik­kaa ot­ta­nut, sa­noi hän: se on täy­tet­ty! ja kal­lis­ti pään­sä ja an­toi hen­ken­sä.