Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­ma ja ylös­nou­se­mus ava­si­vat syn­ti­sil­le ih­mi­sil­le mah­dol­li­suu­den ian­kaik­ki­seen elä­mään. Tie tai­vaa­seen on au­ki.

Kun Jee­sus ker­toi, et­tä hä­nen täy­tyy pian jät­tää ope­tus­lap­set, Pie­ta­ri oli­si ha­lun­nut seu­ra­ta Jee­sus­ta. Jee­sus an­toi kui­ten­kin ym­mär­tää, et­tä hä­nen on men­tä­vä mat­kal­le yk­sin. Kun Pie­ta­ri tar­jou­tui seu­raa­maan hän­tä jopa hen­ken­sä uh­ra­ten, jou­tui Jee­sus an­ta­maan mur­heel­li­sen en­nus­tuk­sen, et­tä Pie­ta­ri tu­li­si pian kiel­tä­mään mes­ta­rin­sa.

Jee­sus rau­hoit­te­li le­vot­to­mia ope­tus­lap­si­aan: ”äl­köön sy­dä­men­ne ol­ko le­vo­ton. Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun.” (Joh.14:1.) Jee­sus tie­si, et­tä ope­tus­las­ten us­ko tu­li­si ole­maan ko­e­tuk­sel­la. Ope­tus­lap­set oli­vat en­nen­kin jou­tu­neet ti­lan­tee­seen, jos­sa he pyy­si­vät Jee­sus­ta vah­vis­ta­maan hei­dän heik­koa us­ko­aan (Luuk. 17:5).

Ky­sy­jän pai­kal­la

Tuo­mas lä­hes­tyi Jee­sus­ta epä­var­ma­na: ”Her­ra, em­me me tie­dä, min­ne sinä me­net. Kuin­ka voi­sim­me tun­tea tien?” (Joh.14:5.) Ju­ma­lan lap­sen on tur­val­lis­ta ol­la ky­sy­jän pai­kal­la. Ky­sy­vä ei tiel­tä ek­sy.

Jee­sus ha­lu­aa neu­voa nöy­rää ope­tus­las­ta seu­ra­kun­nas­saan. ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni.” (Joh.14:6.)

Jee­sus ava­si tien

Jee­sus val­mis­ti meil­le lan­gen­neil­le ih­mi­sil­le tien tai­vaa­seen. Hän va­el­si syn­nit­tö­mä­nä ih­mi­se­nä syn­ti­sen maa­il­man kes­kel­lä. Hän, Ju­ma­lan Poi­ka, kär­si kuo­le­man­ran­gais­tuk­sen mei­dän syyl­lis­ten puo­les­ta. Tämä so­vi­tus­työ kel­pa­si Ju­ma­lal­le.

Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin esi­rip­pu re­pe­si ava­ten nä­ky­män kaik­kein py­him­pään. Se oli merk­ki sii­tä, et­tä syn­ti­sel­lä ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus pääs­tä omis­ta­maan sitä py­hyyt­tä, jota Isä ha­lu­aa jo­kai­sel­le luo­mal­leen lap­sel­le tar­jo­ta tai­vaas­sa.

Ju­ma­la on oh­jan­nut jo­kai­sen ih­mi­sen tai­vas­tiel­le an­ta­es­saan elä­män ja lap­sen us­kon. Tiel­tä ek­sy­nei­tä kut­su­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, jos­sa Jee­sus on tie­nä omien­sa kes­kel­lä. Tie tai­vaa­seen kul­kee tääl­lä maan pääl­lä ih­mis­ten kes­kel­lä ole­van Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kaut­ta.

Hän on nous­sut kuol­leis­ta

”Mikä on to­tuus?” ky­se­li Pi­la­tus tut­kies­saan Jee­sus­ta. To­tuus jäi epä­us­kon täh­den löy­ty­mät­tä. Jee­suk­sen kuo­le­man het­kel­lä, maan va­vah­del­les­sa ja kal­li­oi­den hal­keil­les­sa roo­ma­lai­nen so­ta­pääl­lik­kö tun­nus­ti: ”Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka” (Matt. 27:54).

Ih­mi­set et­si­vät to­tuut­ta, mut­ta mo­nel­le se on vai­kea hy­väk­syä. Niin kävi myös pää­si­äi­saa­mu­na, kun Jee­sus oli nous­sut kuol­leis­ta ja hau­ta oli tyh­jä. Juu­ta­lais­ten van­him­mat lä­het­ti­vät var­ti­jat ker­to­maan val­he­vies­tiä, jol­la to­tuus ha­lut­tiin sa­la­ta.

Hau­dal­le en­sim­mäi­si­nä eh­ti­neet nai­set sai­vat teh­tä­vän ker­toa to­tuu­den ope­tus­lap­sil­le ja koko maa­il­mal­le: Jee­sus elää. ”Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta” (Matt. 28:6). En­ke­lin ilo­sa­no­ma vä­lit­tyi nais­ten ker­to­ma­na ope­tus­lap­sil­le, joil­le Jee­sus myös lu­pa­si pian näyt­täy­tyä Ga­li­le­as­sa.

Tä­nä­kin päi­vä­nä Jee­sus on omien­sa kes­kel­lä Hen­ken­sä kaut­ta. To­tuu­den Hen­ki neu­voo Ju­ma­lan las­ta pi­tä­mään ai­na kiin­ni to­tuu­den sa­nas­ta.

Ikui­sen elä­män sa­nat

Ju­ma­lan sa­nas­sa on se elä­män voi­ma, joka sai ope­tus­lap­set pi­tä­mään kiin­ni Jee­suk­ses­ta. ”Her­ra, ke­nen luo me me­ni­sim­me? Si­nul­la on ikui­sen elä­män sa­nat.” (Joh. 6:68.) Jee­sus jät­ti nämä sa­nat ope­tus­lap­sil­leen: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut.” (Joh. 20:22–23).

Py­hän Hen­gen kaut­ta saar­na­tut an­teek­si­an­non sa­nat an­ta­vat syn­tei­hin­sä kuol­leel­le ih­mi­sel­le elä­män, joka jat­kuu ian­kaik­ki­ses­ti. Nuo sa­nat kuu­lu­vat edel­leen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Ju­ma­lan lap­set saar­naa­vat elä­män sa­no­ja. On­nel­li­nen on hän, joka löy­tää Ju­ma­lan las­ten jou­kon, sil­lä hän löy­tää sa­mal­la Va­pah­ta­jan ja Isän. Täs­tä ar­mo­val­ta­kun­nas­ta Jee­sus tu­lee omi­aan nou­ta­maan. ”Minä me­nen val­mis­ta­maan teil­le si­jaa, mut­ta tu­len sit­ten ta­kai­sin ja nou­dan tei­dät luok­se­ni” (Joh.14:3).

Tämä lu­paus roh­kais­koon us­ko­vai­sia ih­mi­siä, jot­ka va­el­ta­vat muu­ka­lai­suut­ta tun­tien vie­raas­sa maas­sa ja ikä­vöi­vät ko­tiin. Us­ko tuo elä­mään tur­van ja ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von.

Ka­le­vi Nie­mi­kor­pi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.4.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Vir­pi, Lu­ki­jan kuva

Evan­ke­liu­mi: Joh. 14:1–7:

Raa­mat­tu 1992:

Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen:

”äl­köön sy­dä­men­ne ol­ko le­vo­ton. Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun. Mi­nun Isä­ni ko­dis­sa on mon­ta huo­net­ta – en­hän minä muu­ten sa­noi­si, et­tä me­nen val­mis­ta­maan teil­le asuin­si­jan. Minä me­nen val­mis­ta­maan teil­le si­jaa mut­ta tu­len sit­ten ta­kai­sin ja nou­dan tei­dät luok­se­ni, jot­ta sai­sit­te ol­la siel­lä mis­sä minä olen. Te tie­dät­te kyl­lä tien sin­ne min­ne minä me­nen.”

Tuo­mas sa­noi hä­nel­le: ”Her­ra, em­me me tie­dä, min­ne sinä me­net. Kuin­ka voi­sim­me tun­tea tien?” Jee­sus vas­ta­si: ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni. Jos te tun­net­te mi­nut, opit­te tun­te­maan myös mi­nun Isä­ni. Te tun­net­te hä­net jo nyt, olet­te­han näh­neet hä­net.”

Bib­lia:

Ja hän sa­noi ope­tus­lap­sil­len­sa: äl­kööt tei­dän sy­dä­men­ne mur­heel­li­nen ol­ko; jos te us­kot­te Ju­ma­lan pääl­le, niin us­ko­kaat myös mi­nun pääl­le­ni. Mi­nun Isä­ni huo­nees­sa on mon­ta asuin­si­aa; jos ei niin oli­si, niin minä sa­noi­sin teil­le: minä me­nen val­mis­ta­maan teil­le siaa. Ja vaik­ka minä me­nen pois val­mis­ta­maan teil­le siaa, niin minä tu­len jäl­leen ja otan tei­dät ty­kö­ni, et­tä kus­sa minä olen, siel­lä pi­tää myös tei­dän ole­man. Ja ku­hun­ka minä me­nen, te tie­dät­te, ja tien te myös tie­dät­te.

Sa­noi Too­mas hä­nel­le: Her­ra, em­me tie­dä, ku­hun­kas me­net: kuin­ka siis me tai­dam­me tie­tää tien? Je­sus sa­noi hä­nel­le: minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ken­kään tule Isän tykö, vaan mi­nun kaut­ta­ni. Jos te tun­ti­sit­te mi­nun, niin te to­sin myös tun­ti­sit­te Isä­ni; ja nyt te tun­net­te hä­nen, ja te nä­et­te hä­nen.