JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Tie Isän luok­se kul­kee Po­jan kaut­ta

Sana sunnuntaiksi
22.4.2018 6.26

Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­ma ja ylös­nou­se­mus ava­si­vat syn­ti­sil­le ih­mi­sil­le mah­dol­li­suu­den ian­kaik­ki­seen elä­mään. Tie tai­vaa­seen on au­ki.

Kun Jee­sus ker­toi, et­tä hä­nen täy­tyy pian jät­tää ope­tus­lap­set, Pie­ta­ri oli­si ha­lun­nut seu­ra­ta Jee­sus­ta. Jee­sus an­toi kui­ten­kin ym­mär­tää, et­tä hä­nen on men­tä­vä mat­kal­le yk­sin. Kun Pie­ta­ri tar­jou­tui seu­raa­maan hän­tä jopa hen­ken­sä uh­ra­ten, jou­tui Jee­sus an­ta­maan mur­heel­li­sen en­nus­tuk­sen, et­tä Pie­ta­ri tu­li­si pian kiel­tä­mään mes­ta­rin­sa.

Jee­sus rau­hoit­te­li le­vot­to­mia ope­tus­lap­si­aan: ”äl­köön sy­dä­men­ne ol­ko le­vo­ton. Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun.” (Joh.14:1.) Jee­sus tie­si, et­tä ope­tus­las­ten us­ko tu­li­si ole­maan ko­e­tuk­sel­la. Ope­tus­lap­set oli­vat en­nen­kin jou­tu­neet ti­lan­tee­seen, jos­sa he pyy­si­vät Jee­sus­ta vah­vis­ta­maan hei­dän heik­koa us­ko­aan (Luuk. 17:5).

Ky­sy­jän pai­kal­la

Tuo­mas lä­hes­tyi Jee­sus­ta epä­var­ma­na: ”Her­ra, em­me me tie­dä, min­ne sinä me­net. Kuin­ka voi­sim­me tun­tea tien?” (Joh.14:5.) Ju­ma­lan lap­sen on tur­val­lis­ta ol­la ky­sy­jän pai­kal­la. Ky­sy­vä ei tiel­tä ek­sy.

Jee­sus ha­lu­aa neu­voa nöy­rää ope­tus­las­ta seu­ra­kun­nas­saan. ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni.” (Joh.14:6.)

Jee­sus ava­si tien

Jee­sus val­mis­ti meil­le lan­gen­neil­le ih­mi­sil­le tien tai­vaa­seen. Hän va­el­si syn­nit­tö­mä­nä ih­mi­se­nä syn­ti­sen maa­il­man kes­kel­lä. Hän, Ju­ma­lan Poi­ka, kär­si kuo­le­man­ran­gais­tuk­sen mei­dän syyl­lis­ten puo­les­ta. Tämä so­vi­tus­työ kel­pa­si Ju­ma­lal­le.

Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin esi­rip­pu re­pe­si ava­ten nä­ky­män kaik­kein py­him­pään. Se oli merk­ki sii­tä, et­tä syn­ti­sel­lä ih­mi­sel­lä on mah­dol­li­suus pääs­tä omis­ta­maan sitä py­hyyt­tä, jota Isä ha­lu­aa jo­kai­sel­le luo­mal­leen lap­sel­le tar­jo­ta tai­vaas­sa.

Ju­ma­la on oh­jan­nut jo­kai­sen ih­mi­sen tai­vas­tiel­le an­ta­es­saan elä­män ja lap­sen us­kon. Tiel­tä ek­sy­nei­tä kut­su­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, jos­sa Jee­sus on tie­nä omien­sa kes­kel­lä. Tie tai­vaa­seen kul­kee tääl­lä maan pääl­lä ih­mis­ten kes­kel­lä ole­van Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kaut­ta.

Hän on nous­sut kuol­leis­ta

”Mikä on to­tuus?” ky­se­li Pi­la­tus tut­kies­saan Jee­sus­ta. To­tuus jäi epä­us­kon täh­den löy­ty­mät­tä. Jee­suk­sen kuo­le­man het­kel­lä, maan va­vah­del­les­sa ja kal­li­oi­den hal­keil­les­sa roo­ma­lai­nen so­ta­pääl­lik­kö tun­nus­ti: ”Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka” (Matt. 27:54).

Ih­mi­set et­si­vät to­tuut­ta, mut­ta mo­nel­le se on vai­kea hy­väk­syä. Niin kävi myös pää­si­äi­saa­mu­na, kun Jee­sus oli nous­sut kuol­leis­ta ja hau­ta oli tyh­jä. Juu­ta­lais­ten van­him­mat lä­het­ti­vät var­ti­jat ker­to­maan val­he­vies­tiä, jol­la to­tuus ha­lut­tiin sa­la­ta.

Hau­dal­le en­sim­mäi­si­nä eh­ti­neet nai­set sai­vat teh­tä­vän ker­toa to­tuu­den ope­tus­lap­sil­le ja koko maa­il­mal­le: Jee­sus elää. ”Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta” (Matt. 28:6). En­ke­lin ilo­sa­no­ma vä­lit­tyi nais­ten ker­to­ma­na ope­tus­lap­sil­le, joil­le Jee­sus myös lu­pa­si pian näyt­täy­tyä Ga­li­le­as­sa.

Tä­nä­kin päi­vä­nä Jee­sus on omien­sa kes­kel­lä Hen­ken­sä kaut­ta. To­tuu­den Hen­ki neu­voo Ju­ma­lan las­ta pi­tä­mään ai­na kiin­ni to­tuu­den sa­nas­ta.

Ikui­sen elä­män sa­nat

Ju­ma­lan sa­nas­sa on se elä­män voi­ma, joka sai ope­tus­lap­set pi­tä­mään kiin­ni Jee­suk­ses­ta. ”Her­ra, ke­nen luo me me­ni­sim­me? Si­nul­la on ikui­sen elä­män sa­nat.” (Joh. 6:68.) Jee­sus jät­ti nämä sa­nat ope­tus­lap­sil­leen: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut.” (Joh. 20:22–23).

Py­hän Hen­gen kaut­ta saar­na­tut an­teek­si­an­non sa­nat an­ta­vat syn­tei­hin­sä kuol­leel­le ih­mi­sel­le elä­män, joka jat­kuu ian­kaik­ki­ses­ti. Nuo sa­nat kuu­lu­vat edel­leen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Ju­ma­lan lap­set saar­naa­vat elä­män sa­no­ja. On­nel­li­nen on hän, joka löy­tää Ju­ma­lan las­ten jou­kon, sil­lä hän löy­tää sa­mal­la Va­pah­ta­jan ja Isän. Täs­tä ar­mo­val­ta­kun­nas­ta Jee­sus tu­lee omi­aan nou­ta­maan. ”Minä me­nen val­mis­ta­maan teil­le si­jaa, mut­ta tu­len sit­ten ta­kai­sin ja nou­dan tei­dät luok­se­ni” (Joh.14:3).

Tämä lu­paus roh­kais­koon us­ko­vai­sia ih­mi­siä, jot­ka va­el­ta­vat muu­ka­lai­suut­ta tun­tien vie­raas­sa maas­sa ja ikä­vöi­vät ko­tiin. Us­ko tuo elä­mään tur­van ja ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von.

Ka­le­vi Nie­mi­kor­pi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.4.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Vir­pi, Lu­ki­jan kuva

Evan­ke­liu­mi: Joh. 14:1–7:

Raa­mat­tu 1992:

Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen:

”äl­köön sy­dä­men­ne ol­ko le­vo­ton. Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun. Mi­nun Isä­ni ko­dis­sa on mon­ta huo­net­ta – en­hän minä muu­ten sa­noi­si, et­tä me­nen val­mis­ta­maan teil­le asuin­si­jan. Minä me­nen val­mis­ta­maan teil­le si­jaa mut­ta tu­len sit­ten ta­kai­sin ja nou­dan tei­dät luok­se­ni, jot­ta sai­sit­te ol­la siel­lä mis­sä minä olen. Te tie­dät­te kyl­lä tien sin­ne min­ne minä me­nen.”

Tuo­mas sa­noi hä­nel­le: ”Her­ra, em­me me tie­dä, min­ne sinä me­net. Kuin­ka voi­sim­me tun­tea tien?” Jee­sus vas­ta­si: ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni. Jos te tun­net­te mi­nut, opit­te tun­te­maan myös mi­nun Isä­ni. Te tun­net­te hä­net jo nyt, olet­te­han näh­neet hä­net.”

Bib­lia:

Ja hän sa­noi ope­tus­lap­sil­len­sa: äl­kööt tei­dän sy­dä­men­ne mur­heel­li­nen ol­ko; jos te us­kot­te Ju­ma­lan pääl­le, niin us­ko­kaat myös mi­nun pääl­le­ni. Mi­nun Isä­ni huo­nees­sa on mon­ta asuin­si­aa; jos ei niin oli­si, niin minä sa­noi­sin teil­le: minä me­nen val­mis­ta­maan teil­le siaa. Ja vaik­ka minä me­nen pois val­mis­ta­maan teil­le siaa, niin minä tu­len jäl­leen ja otan tei­dät ty­kö­ni, et­tä kus­sa minä olen, siel­lä pi­tää myös tei­dän ole­man. Ja ku­hun­ka minä me­nen, te tie­dät­te, ja tien te myös tie­dät­te.

Sa­noi Too­mas hä­nel­le: Her­ra, em­me tie­dä, ku­hun­kas me­net: kuin­ka siis me tai­dam­me tie­tää tien? Je­sus sa­noi hä­nel­le: minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ken­kään tule Isän tykö, vaan mi­nun kaut­ta­ni. Jos te tun­ti­sit­te mi­nun, niin te to­sin myös tun­ti­sit­te Isä­ni; ja nyt te tun­net­te hä­nen, ja te nä­et­te hä­nen.

27.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Kun paas­to­at­te, äl­kää ol­ko syn­kän nä­köi­siä niin kuin te­ko­py­hät. He muut­ta­vat muo­ton­sa sur­ke­ak­si, jot­ta kaik­ki var­mas­ti huo­mai­si­vat hei­dän paas­to­a­van." Matt. 6:16

Viikon kysymys