JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Toi­vot­to­mas­sa­kin ti­lan­tees­sa voi pyy­tää ja saa­da apua

Sana sunnuntaiksi
8.3.2020 6.30

Juttua muokattu:

28.2. 17:05
2020022817052220200308063000

Reeta Ylimäki

Reeta Ylimäki

Ee­ro Nuo­li­o­ja

Rank­ka sai­raus myl­ler­tää jo­ka­päi­väi­sen elä­män se­kai­sin. Ter­veys ja sai­raus ovat Ju­ma­lan kä­des­sä.

Va­ka­va sai­raus voi vie­dä kei­not sel­viy­tyä jo­ka­päi­väi­sis­tä ar­jen as­ka­reis­ta. Sekä sai­ras it­se et­tä hä­nen lä­hei­sen­sä kamp­pai­le­vat usein jak­sa­mi­sen­sa ää­ri­ra­joil­la. On kos­ket­ta­vaa huo­ma­ta, mi­ten mo­net omais­hoi­ta­jat pal­ve­le­vat suu­rel­la sy­dä­mel­lä lä­hei­si­ään, jot­ka ovat me­net­tä­neet toi­min­ta­ky­kyn­sä.

Kun 43 vuot­ta sit­ten val­mis­tuin pa­pik­si, koin vai­keim­pa­na teh­tä­vä­nä käy­dä sai­rai­den ja yk­si­näis­ten luo­na. Paas­to­na­jan teks­tit py­säh­ty­vät usein sai­rau­den ja kär­si­myk­sen ää­rel­le. On pu­hut­te­le­vaa, et­tä teks­teis­sä pu­hu­taan sa­mal­la my­kän, kuu­ron ja pa­han hen­gen vai­ku­tuk­sis­ta.

Toin poi­ka­ni si­nun luok­se­si

Muu­an isä toi va­ka­vas­ti sai­raan poi­kan­sa Jee­suk­sen luo ja ky­syi täl­le apua. Evan­ke­liu­mit ker­to­vat niu­kas­ti tie­to­ja isäs­tä ja po­jas­ta. Luu­kas tie­tää po­jan ol­leen per­heen ai­noa lap­si.

Poi­ka oli niin keh­nos­sa kun­nos­sa, et­tä hän oli tois­tu­vas­ti va­hin­gon- ja jopa kuo­le­man­vaa­ras­sa. Ar­jen hal­lin­ta oli hä­nel­tä hu­kas­sa. Tus­kin hän oli­si it­se ky­en­nyt edes pyy­tä­mään apua.

Isäl­lä oli hätä. Hän oli jo kään­ty­nyt ope­tus­las­ten puo­leen saa­mat­ta apua. Hän ei sil­ti hel­lit­tä­nyt. Ha­pa­roi­den hän ym­mär­si, et­tä Jee­suk­sel­la on suu­rem­pi val­ta ja voi­ma.

Eh­kä hän tun­si, et­tä Ju­ma­la pu­hut­te­lee – ka­te­kis­muk­sen sa­noin – elä­män koh­ta­lois­sa. Toki myös ny­ky­ai­ka­na on in­hi­mil­lis­tä ja ta­val­lis­ta, et­tä vai­ke­an sai­rau­den edes­sä jo­kai­nen tun­tee omat ra­jan­sa ja pie­nuu­ten­sa.

Joku ker­toi vas­ta oman va­ka­van sai­raus­ko­ke­muk­sen­sa: leik­kauk­seen läh­ties­sään hän sai lää­kä­ril­tä kom­men­tin, et­tä nyt on tar­vet­ta pan­na kä­det ris­tiin.

Au­ta, jos sinä jo­ta­kin voit

Isäl­lä oli hätä poi­kan­sa puo­les­ta. Sik­si hän ei lan­nis­tu­nut ei­kä louk­kaan­tu­nut, vaik­ka Jee­sus pu­hui suo­ra­vii­vai­ses­ti: ”Voi tätä epä­us­kois­ta su­ku­pol­vea! – – Kuin­ka kau­an mi­nun pi­tää kes­tää tei­tä?”

Eh­kä Isäl­lä oli käy­nyt toi­von pil­kah­dus, kun Jee­sus sen­tään oli käs­ke­nyt tuo­maan po­jan luok­seen. Nyt isä suo­ras­taan huu­si us­ko­van­sa. Hän huu­si ar­mah­dus­ta niin kuin kym­me­nen spi­taa­lis­ta mies­tä (Luuk. 17:1–19).

Jee­sus ei kii­reh­ti­nyt. Hän py­säyt­ti isän tä­män omal­la kom­men­til­la: ”Jos voit?” Sit­ten hän jat­koi, et­tä kaik­ki on mah­dol­lis­ta sil­le, joka us­koo. Jee­suk­sen py­säy­tys on tar­peel­li­nen muis­tu­tus tä­hän­kin het­keen, ru­kouk­sen ja us­kon tee­ma­sun­nun­tai­hin.

Jee­sus pa­ran­si po­jan

Jee­sus näki isän tus­kan ja poi­ka­rau­kan toi­vot­to­man ti­lan. Hän tun­si sää­liä hei­tä koh­taan ja pa­ran­si po­jan. Hän tart­tui poi­kaa kä­des­tä ja aut­toi hä­net jal­keil­le. Mat­teuk­sen mu­kaan poi­ka oli sii­tä het­kes­tä ter­ve. Ta­paus he­rät­ti jäl­ki­kes­kus­te­lua, mut­ta isäs­tä ja po­jas­ta ei ker­ro­ta enem­pää.

Myös ny­ky­a­jan ih­mi­set voi­vat tun­tea neu­vot­to­muut­ta eri­lais­ten sai­rauk­sien ää­rel­lä. Niin te­ki­vät ai­ka­naan myös ope­tus­lap­set. Ky­sy­myk­siä ja hil­jai­suut­ta on usein enem­män kuin vas­tauk­sia.

Ter­veys, sai­raus ja pa­ra­ne­mi­nen ovat Ju­ma­lan kä­des­sä. Niin oli myös ker­ran Je­ru­sa­le­mis­sa ja Lyst­ras­sa, kun Pie­ta­ri ja Paa­va­li pa­ran­si­vat kak­si syn­ty­mäs­tään as­ti ram­paa mies­tä (Ap. t. 3:1–10, 14:8–10). Mo­net ovat ko­ke­neet sai­rau­den siu­nauk­se­na, joka on he­rät­tä­nyt ky­sy­myk­sen us­kos­ta elä­män tär­keim­pä­nä asi­a­na.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 9:17–29

Raa­mat­tu 1992: Eräs mies vä­ki­jou­kos­ta vas­ta­si hä­nel­le: ”Opet­ta­ja, minä toin poi­ka­ni si­nun luok­se­si. Hä­nes­sä on myk­kä hen­ki. Se ot­taa hä­net val­taan­sa mis­sä vain. Se pais­kaa hä­net maa­han, ja hän kuo­laa ja ki­ris­te­lee ham­pai­taan ja me­nee ai­van jäy­käk­si. Pyy­sin, et­tä ope­tus­lap­se­si ajai­si­vat hen­gen pois, mut­ta ei heis­tä ol­lut sii­hen.”

Sil­loin Jee­sus sa­noi heil­le: ”Voi tätä epä­us­kois­ta su­ku­pol­vea! Kuin­ka kau­an mi­nun on vie­lä ol­ta­va tei­dän kes­kuu­des­san­ne? Kuin­ka kau­an mi­nun pi­tää kes­tää tei­tä? Tuo­kaa poi­ka mi­nun luok­se­ni. He toi­vat po­jan Jee­suk­sen luo. Jee­suk­sen näh­des­sään hen­ki heti kou­ris­ti poi­kaa, ja tämä kaa­tui, kie­ris­ke­li maas­sa ja kuo­la­si. Jee­sus ky­syi po­jan isäl­tä: ”Kuin­ka kau­an hä­nel­lä on ol­lut tämä vai­va?” ”Pie­nes­tä pi­tä­en”, vas­ta­si mies. ”Hen­ki on mo­net ker­rat kaa­ta­nut hä­net, jopa tu­leen ja ve­teen, jot­ta sai­si hä­net ta­pe­tuk­si. Sää­li mei­tä ja au­ta, jos sinä jo­ta­kin voit!” ”Jos voit?” vas­ta­si Jee­sus. ”Kaik­ki on mah­dol­lis­ta sil­le, joka us­koo.” Sil­loin po­jan isä heti huu­si: ”Minä us­kon! Au­ta mi­nua epä­us­kos­sa­ni!”

Kun Jee­sus näki, et­tä vä­keä tuli ai­na vain li­sää, hän käs­ki saas­tais­ta hen­keä sa­no­en: ”Myk­kä ja kuu­ro hen­ki, minä käs­ken si­nua: läh­de po­jas­ta älä­kä enää mene hä­neen!” Hen­ki huu­si, kou­ris­ti poi­kaa ra­jus­ti ja läh­ti hä­nes­tä. Poi­ka jäi ma­kaa­maan elot­to­man nä­köi­se­nä, ja mo­net sa­noi­vat­kin: ”Nyt hän kuo­li. ”Mut­ta Jee­sus tart­tui hän­tä kä­des­tä ja aut­toi hä­net jal­keil­le, ja hän nou­si.

Kun Jee­sus sit­ten oli men­nyt si­sään ja vain ope­tus­lap­set oli­vat pai­kal­la, nämä ky­syi­vät hä­nel­tä: ”Mik­si me em­me ky­en­neet aja­maan sitä hen­keä po­jas­ta?” Hän vas­ta­si: ”Tätä la­jia ei saa läh­te­mään muul­la kuin ru­kouk­sel­la.”

18.9.2020

Syn­tim­me ovat meil­le lii­an ras­kaat, mut­ta sinä an­nat ne an­teek­si. Au­tu­as se, jon­ka sinä va­lit­set! Hän saa tul­la luok­se­si ja asua py­hä­kös­sä­si. Ps. 65:4–5

Viikon kysymys