JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Tuo­mi­o­sun­nun­tai muis­tut­taa vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
19.11.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:48
2020010123483820141119000000

Tuo­mi­o­sun­nun­tain sa­no­ma vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta ei ole mie­luis­ta kuul­ta­vaa. Ku­ka­pa meis­tä ha­lu­ai­si, et­tä koko elä­mäm­me ar­vi­oi­daan ja et­tä ian­kaik­ki­nen osam­me rat­kais­taan sen poh­jal­ta. Tun­tuu, et­tä sil­tä poh­jal­ta on ko­vin suu­ri mah­dol­li­suus tul­la hy­lä­tyk­si.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­min ku­vaus vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta ker­too, et­tä tuo­mi­on pe­rus­te­lui­na ovat ai­no­as­taan ih­mi­sen te­ke­mi­set ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­set. On­ko siis sit­ten­kin niin, et­tä jos ih­mi­nen te­kee tar­peek­si hy­vää, Ju­ma­la ar­mah­taa hä­net? Täl­lai­nen tapa pyr­kiä tai­vaa­seen oli­si ih­mi­sel­le hy­vin mie­lui­nen; Raa­mat­tu ei kui­ten­kaan tar­joa täl­lais­ta rat­kai­sua.

Pal­ve­lit­ko Jee­sus­ta?

Evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus lu­et­te­lee kuu­si ti­lan­net­ta, jois­sa hän on koh­dan­nut ih­mi­siä ja odot­ta­nut pal­ve­lua. Hän on ol­lut nä­lis­sään, ja­nois­saan, ko­dit­to­ma­na, alas­ti, sai­raa­na ja van­ki­las­sa. Näis­sä ti­lan­teis­sa hän on kät­key­ty­nyt vä­häi­sim­män vel­jen hah­moon. Toi­sin sa­no­en mei­dän pi­täi­si tun­nis­taa Jee­sus kär­si­vis­tä lä­him­mäi­sis­täm­me.

Van­hurs­kaat ei­vät voi­si ol­la niin häm­mäs­ty­nei­tä kuin he evan­ke­liu­mis­sa ovat, jos tä­män ker­to­muk­sen tar­koi­tuk­se­na oli­si opet­taa te­ko­jen van­hurs­kaut­ta. He­hän oli­si­vat sii­nä ta­pauk­ses­sa pal­vel­leet lä­him­mäi­si­ään koko elä­män­sä ajan, oli­vat­pa sit­ten tun­nis­ta­neet heis­sä Jee­suk­sen tai ei­vät. Mut­ta van­hurs­kaat ovat ai­van yl­lät­ty­nei­tä: Mil­loin teim­me tuon kai­ken?

Teks­tis­sä ovat yl­lät­ty­nei­tä ne­kin, jot­ka us­koi­vat te­ko­jen­sa pe­las­ta­van hei­dät. He kum­mas­te­le­vat, mil­loin oli­si­vat muka jät­tä­neet aut­ta­mat­ta lä­him­mäis­tään ja Jee­sus­ta. Kuu­luu­ko hei­dän ky­sy­myk­ses­tään aja­tus: Me­hän au­toim­me pal­jon, kuin­ka me si­nua em­me aut­ta­neet? Vai­ko pel­käs­tään: Mil­loin sinä olit apua pyy­tä­mäs­sä?

Mo­lem­mis­sa jou­kois­sa on yh­tä suu­ri häm­mäs­tys sii­tä, et­tä Jee­sus on­kin tul­lut vas­taan ar­kie­lä­män ti­lan­teis­sa ei­vät­kä he ole tun­nis­ta­neet hän­tä.

Yh­del­le vä­häi­sim­mis­tä

Toi­nen seik­ka, joka evan­ke­liu­mis­sa pu­huu te­ko­jen kaut­ta van­hurs­kaut­ta­mis­ta vas­taan, on puhe yh­des­tä vä­häi­sim­mis­tä vel­jis­tä. Van­hurs­kai­ta­kaan ei siis kii­te­tä sii­tä, et­tä he te­ki­vät pal­ve­luk­sia kai­kil­le vä­häi­sil­le. Ei­kä toi­sia moi­ti­ta sii­tä, et­tä he jät­ti­vät ai­na pal­ve­le­mat­ta. Kaik­ki siis ovat jos­sa­kin hy­vien ja huo­no­jen te­ko­jen vä­li­maas­tos­sa. Elä­män ai­ka­na on ol­lut hy­viä pal­ve­luk­sia sekä nii­den puu­tet­ta.

Mik­si toi­sil­le las­ke­taan eduk­si yk­si­kin hyvä teko ja toi­sil­le va­hin­gok­si yk­si­kin lai­min­lyön­ti? Tä­hän ei Jee­sus teks­tis­sä vas­taa mi­ten­kään. Tun­tuu kui­ten­kin sil­tä, et­tä ti­li­kir­jois­ta on jo­ta­kin pyy­hit­ty pois ja et­tä jo­ta­kin puo­les­taan on jää­nyt jäl­jel­le tuo­mi­on pe­rus­teek­si.

Vir­heet pyy­hi­tään pois

Jee­suk­sen tuo­mi­o­sa­nois­sa on vie­lä yk­si tär­keä vies­ti. Van­hurs­kail­le hän sa­noo: ”Te Isä­ni siu­naa­mat”, toi­sil­le puo­les­taan: ”Te ki­ro­tut”. Isä on siu­nan­nut nii­tä, jot­ka nyt saa­vat on­nel­li­sen tuo­mi­on. He ovat naut­ti­neet Isän siu­nauk­ses­ta elä­mäs­sään ja ja­ka­neet sitä myös toi­sil­le. Huo­non tuo­mi­on saa­jia ei sa­no­ta Isän ki­ro­a­mik­si, mut­ta joka ta­pauk­ses­sa ki­ro­tuik­si. Ih­mi­nen it­se ve­tää ki­rouk­sen pääl­leen, jos hyl­kää Isän siu­nauk­sen.

Evan­ke­liu­mis­sa on ky­sy­mys juu­ri sii­tä, et­tä us­kon kaut­ta vas­taa­no­tet­tu Isän siu­naus pyyh­kii pois ih­mi­sen pa­hat teot ja puut­teet. Sa­mal­la se te­kee te­ois­ta ar­vok­kai­ta Jee­suk­sen sil­mis­sä.

Ju­ma­lan lap­set ja­ka­vat toi­sil­le Isän siu­naus­ta. Il­man Isän siu­naus­ta par­haat­kin ih­mis­te­ot ovat va­ja­vai­sia. Yh­des­tä­kään niis­tä ei ole pon­nah­dus­lau­dak­si tai­vaa­seen. Nii­hin luot­ta­mi­nen te­kee tur­hak­si Jee­suk­sen so­vi­tus­työn, jo­hon juu­ri Isän siu­naus kät­key­tyy.

Vii­meis­tä tuo­mi­o­ta on tur­val­lis­ta aja­tel­la Ju­ma­lan lap­se­na. Kun syn­nit on an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä, omis­tam­me Isä siu­nauk­sen, ja Jee­suk­sen so­vi­tus­työ on elä­mäs­säm­me mitä suu­rim­mas­sa ar­vos­sa.

Mau­no He­po­la

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Tuo­mi­o­sun­nun­tai: Ps. 143:1–10; Mal. 3:19–20; 1. Kor. 15:22–28 tai Hepr. 12:18–25; Matt. 25:31–46

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.11.2014.

6.6.2020

Kris­tus on niin kuin ih­mis­ruu­mis, joka on yk­si ko­ko­nai­suus mut­ta jos­sa on mon­ta jä­sen­tä; vaik­ka jä­se­niä on mon­ta, ne kaik­ki yh­des­sä muo­dos­ta­vat yh­den ruu­miin. 1 Kor. 12:12

Viikon kysymys