Kari Kau­nis­to

Kun ih­mi­nen ot­taa Jee­suk­sen kut­sun vas­taan, hä­nen elä­män­sä suun­ta muut­tuu. Us­ko al­kaa tuot­taa he­del­miä.

Van­ha kris­ti­nop­pi opet­taa: ”Ju­ma­lan ja va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia.” Jee­sus ju­lis­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa alus­ta saak­ka: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le” (Mark. 1:15; Matt. 4:17). Täl­lä ta­val­la Jee­sus käs­ki myös ope­tus­las­ten­sa ju­lis­taa (Matt. 3:2; Luuk. 10:9).

Kun on ky­sy­mys näin elin­tär­ke­äs­tä asi­as­ta, on myös ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää, et­tä Jee­suk­sen esi­mer­kin mu­kai­ses­ti edel­leen­kin kut­su­taan ih­mi­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan pi­tä­en esil­lä evan­ke­liu­mia Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­tä, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni ih­mi­nen pää­si­si Ju­ma­lan lap­sek­si.

Sak­keus ha­lu­si näh­dä Jee­suk­sen

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too meil­le jo lap­suu­den py­hä­kou­lu­tuo­ki­ois­ta tu­tun ker­to­muk­sen Sak­keus-ni­mi­ses­tä pie­ni­ko­koi­ses­ta mie­hes­tä, joka kii­pe­si puu­hun näh­däk­seen Jee­suk­sen. Hä­nen ker­ro­taan ol­leen pub­li­kaa­nien esi­mies Je­ri­kon kau­pun­gis­sa. Pub­li­kaa­ni oli Roo­man val­ta­kun­nas­sa hen­ki­lö, jol­le oli an­net­tu oi­keus kan­taa ve­ro­ja ja tul­le­ja jol­la­kin val­ta­kun­nan alu­eel­la ja tu­lot­taa ne sit­ten val­ti­ol­le. Hä­nel­lä saat­toi ol­la alai­sia, jot­ka te­ki­vät var­si­nai­sen ra­has­tus­työn.

Täl­lai­nen ul­kois­tet­tu jär­jes­tel­mä si­säl­si ris­kin vää­rin­käy­tök­sil­le, ra­han­hi­mo sai ot­ta­maan yli­mää­räis­tä tul­lia esi­mer­kik­si kaup­pi­ail­ta. Je­ri­ko oli tär­ke­än kaup­pa­rei­tin var­rel­la, jo­ten teks­tin mai­nin­ta Sak­keuk­sen rik­kau­des­ta on ym­mär­ret­tä­vä. Pub­li­kaa­nit oli­vat juu­ta­lais­ten sil­mis­sä hal­vek­sit­tu­ja sekä epä­re­hel­li­sen mai­neen­sa et­tä mie­hi­tys­val­lan avus­ta­mi­sen vuok­si.

Luu­kas ei ker­ro, mik­si Sak­keus ha­lu­si näh­dä kau­pun­kiin­sa tu­le­van Jee­suk­sen. Tuo Na­sa­re­tin opet­ta­ja oli toki jo saa­nut mai­net­ta teh­ty­ään ih­me­te­ko­ja, ja ih­mis­ten ker­ro­taan seu­ran­neen hän­tä ute­li­ai­suu­des­ta.

Ju­ma­la he­rät­ti Sak­keuk­sen

Teks­tin ko­ko­nai­suus viit­taa kui­ten­kin sii­hen, et­tä Ju­ma­la oli he­rät­tä­nyt Sak-keuk­sen oman­tun­non. Il­mei­ses­ti osa hä­nen rik­kauk­sis­taan oli an­sait­tu epä­re­hel­li­ses­ti, ja hä­nen oma­tun­ton­sa oli al­ka­nut soi­ma­ta täs­tä. Hän oli kuul­lut tuon Na­sa­re­tin opet­ta­jan saar­naa­van tuo­mi­os­ta ja ar­mah­duk­ses­ta. Kun Jee­sus tuli puun koh­dal­le, hän kat­soi ylös Sak­keuk­seen, kut­sui tä­män ni­mel­tä alas ja sa­noi tu­le­van­sa hä­nen vie­raak­seen.

Jee­sus Ju­ma­lan poi­ka­na tun­si Sak-
keuk­sen ja näki hä­nen si­sim­pään­sä. Jee­suk­sen kut­su on vie­lä­kin hen­ki­lö­koh­tai­nen ei­kä sitä kan­na­ta väis­tää. ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne” (Hepr. 3:15). Kut­su voi ol­la ai­nut­ker­tai­nen, ku­kaan ei voi tie­tää huo­mi­ses­ta mi­tään.

Sak­keus ha­lu­si ot­taa Va­pah­ta­jan kut­sun vas­taan. Jee­suk­sen kut­sun vas­taa­not­ta­mi­nen us­kol­la tuo hä­net myös sy­dä­men asuk­kaak­si; us­ko puh­dis­taa sy­dä­mes­tä myös epä­us­kon ja kaik­ki muut­kin syn­nit pois.

Us­ko nä­kyy he­del­mi­nä

Sak­keuk­sen us­ko tuot­ti myös nä­ky­viä seu­rauk­sia, us­kon he­del­miä. Hän ot­ti Jee­suk­sen iloi­ten ko­tiin­sa, vaik­ka ih­mi­set pa­hek­sui­vat­kin Jee­suk­sen ma­joit­tu­mis­ta huo­no­mai­nei­sen, jopa vi­ha­tun pub­li­kaa­nin luok­se. Sak­keus il­moit­ti myös kor­vaa­van­sa lii­kaa pe­ri­tyt mak­sut ne­lin­ker­tai­si­na sekä an­ta­van­sa puo­let omai­suu­des­taan köy­hil­le. Pa­ran­nuk­sen ar­mo ja syn­tien an­teek­si saa­mi­nen opet­taa kor­vaa­maan myös maal­li­sen lain rik­ko­muk­set.

Jee­sus to­te­aa ker­to­muk­sen lo­pus­sa, mi­ten hän on tul­lut et­si­mään ja pe­las­ta­maan sitä, mikä on ka­don­nut. Toi­saal­la hän opet­taa, et­tä ter­veet ei­vät tar­vit­se pa­ran­ta­jaa vaan sai­raat. Syn­tin­sä tun­te­val­le on edel­leen­kin tar­jol­la evan­ke­liu­min sa­no­mas­sa Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn kaut­ta kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­mus. Sen voi­ma muut­taa elä­män suun­nan, ku­ten ai­ka­naan pub­li­kaa­ni Sak­keuk­sel­la.

3. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta I Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 19:1–10

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus tuli Je­ri­koon ja kul­ki kau­pun­gin hal­ki. Siel­lä asui mies, jon­ka nimi oli Sak­keus. Hän oli pub­li­kaa­nien esi­mies ja hy­vin ri­kas. Hän ha­lu­si näh­dä, mikä mies Jee­sus oli, mut­ta ei pie­ni­ko­koi­se­na ylet­ty­nyt kur­kis­ta­maan vä­ki­jou­kon ta­kaa. Niin­pä hän juok­si jon­kin mat­kaa edem­mäs ja kii­pe­si met­sä­vii­ku­na­puu­hun näh­däk­seen Jee­suk­sen, joka oli tu­los­sa sitä tie­tä. Mut­ta tul­tu­aan sil­le koh­taa Jee­sus kat­soi ylös ja sa­noi: ”Sak­keus, tule kii­rees­ti alas. Tä­nään mi­nun on mää­rä ol­la vie­raa­na si­nun ko­dis­sa­si.” Sak­keus tuli kii­rees­ti alas ja ot­ti iloi­ten Jee­suk­sen vie­raak­seen. Kun ih­mi­set nä­ki­vät tä­män, he sa­noi­vat pa­hek­su­en: ”Syn­ti­sen mie­hen ta­lon hän ot­ti ma­ja­pai­kak­seen.” Mut­ta Sak­keus sa­noi Her­ral­le kaik­kien kuul­len: ”Her­ra, näin minä teen: puo­let omai­suu­des­ta­ni an­nan köy­hil­le, ja ke­nel­tä olen lii­kaa kis­ko­nut, sil­le mak­san ne­lin­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin.” Sen kuul­tu­aan Jee­sus sa­noi hä­neen vii­ta­ten: ”Tä­nään on pe­las­tus tul­lut tä­män per­heen osak­si. On­han hän­kin Ab­ra­ha­min poi­ka. Juu­ri sitä, mikä on ka­don­nut, Ih­mi­sen Poi­ka on tul­lut et­si­mään ja pe­las­ta­maan.”

Bib­lia: Ja hän meni si­säl­le ja va­el­si Je­ri­kon lä­vit­se. Ja kat­so, yk­si mies oli ni­mel­tä Za­keus, joka oli Pub­li­ka­nien pää­mies ja hän oli ri­kas. Ja hän pyy­si näh­dä Jee­sus­ta, kuka hän olis, ei­kä saa­nut kan­sal­ta; sil­lä hän oli vart­tan­sa vä­häi­nen. Ja hän sa­mo­si edel­le, meni ylös yh­teen met­sä-fi­ku­na­puu­hun, et­tä hän olis saa­nut hä­nen näh­dä; sil­lä sen kaut­ta oli hän va­el­ta­va. Ja kuin hän tuli sii­hen paik­kaan, kat­soi Jee­sus ylös, ja näki hä­nen, ja sa­noi hä­nel­le: Za­keus, as­tu no­pi­as­ti alas! Sil­lä mi­nun pi­tää tä­nä­pä­nä ole­man si­nun huo­nees­sas. Ja hän as­tui no­pi­as­ti alas ja ot­ti hä­nen iloi­ten vas­taan. Ja kuin he sen nä­ki­vät, na­pi­si­vat he kaik­ki, et­tä hän meni si­säl­le syn­ti­sen mie­hen tykö ole­maan. Mut­ta Za­keus sei­soi ja sa­noi Her­ral­le: kat­so, Her­ra, puo­len mi­nun ta­va­raa­ni an­nan minä vai­vai­sil­le; ja jos minä jon­kun pet­tä­nyt olen, sen minä nel­jä­ker­tai­ses­ti jäl­leen an­nan. Niin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: tä­nä­pä­nä on täl­le huo­neel­le au­tuus ta­pah­tu­nut, et­tä hän­kin on Ab­ra­ha­min poi­ka. Sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka tuli et­si­mään ja va­pah­ta­maan sitä, mikä ka­don­nut oli.