JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Us­kon tun­nus­ta­mi­nen kir­kas­taa Ju­ma­lan kun­ni­aa

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
8.5.2016 7.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:31
2020010123310520160508070000

KUVA: MAARIT MääTTä

KUVA: MAARIT MääTTä

Lut­her aloit­taa Kirk­ko­pos­til­las­sa päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin se­li­tyk­sen sa­noil­la: ”Te olet­te nyt, rak­kaa­ni, kuul­leet us­kos­ta.”

Hän viit­taa teks­tin edel­lä ole­vaan Jee­suk­sen vii­ni­puu­ver­tauk­seen ja sii­hen Jee­suk­sen ja hä­nen ope­tus­las­ten­sa vä­li­seen lä­hei­seen yh­tey­teen, min­kä us­ko syn­nyt­tää. Lut­her ku­vaa tätä suur­ta lah­jaa: ”Us­ko va­pah­taa syn­nis­tä, hel­ve­tis­tä, per­ke­lees­tä, kuo­le­mas­ta ja kai­kes­ta on­net­to­muu­des­ta. Jos meil­lä se on, meil­lä on tar­peek­si.”

Päi­vän teks­tin se­li­tyk­sen hän aloit­taa sa­no­mal­la: ”Kuul­kaa­pa nyt us­kon tun­nus­ta­mi­ses­ta ja sitä seu­raa­vas­ta ris­tis­tä!” Teks­tim­me ku­vaa us­ko­vai­sen kah­den­lais­ta osaa: vai­non ko­ke­mis­ta, mut­ta sa­mal­la Py­hän Hen­gen luo­maa tur­val­li­suut­ta kai­kis­sa ti­lan­teis­sa.

Suu­ri teh­tä­vä

Kii­ras­tors­tai-il­lan vii­me tun­tei­na Jee­sus pu­huu ope­tus­lap­sil­leen asi­oi­ta, joi­ta hän ei ole ai­kai­sem­min vie­lä pu­hu­nut (Joh. 16:4). Jee­sus on ol­lut tä­hän as­ti ope­tus­las­ten­sa kans­sa, mut­ta nyt on kä­sil­lä eron het­ki: on ai­ka val­men­taa ope­tus­lap­set tu­le­vaan – sii­hen, mi­ten ope­tus­las­ten elä­mä jär­jes­tyy, kun Jee­sus käy kuo­le­maan ja siir­tyy Isän­sä luo.

Jee­sus jät­ti omil­leen teh­tä­vän: to­dis­taa hä­nen ni­me­än­sä kaik­ki­al­la, Je­ru­sa­le­mis­ta al­ka­en kai­kil­le kan­soil­le (Luuk. 24:47). Teh­tä­väs­sä Jee­suk­sen sa­nan­saat­ta­jat koh­taa­vat vas­tus­tus­ta, vi­haa ja jopa vai­noa. Epä­us­ko so­kai­see vas­tus­ta­jien sil­mät niin, et­tä sur­ma­tes­saan tai­vaan lä­het­ti­lään he luu­le­vat te­ke­vän­sä Ju­ma­lal­le pal­ve­luk­sen. ”Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la” (Joh. 16:33), Jee­sus sa­noi omil­leen.

Täs­sä­kään ti­lan­tees­sa ei kui­ten­kaan ole syy­tä pe­lä­tä ei­kä vai­pua epä­toi­voon, kos­ka Ju­ma­la va­rus­taa sa­nan­saat­ta­jan­sa kai­kel­la tar­peel­li­sel­la. ”Kun tei­tä vie­dään luo­vu­tet­ta­vik­si vi­ra­no­mai­sil­le, äl­kää etu­kä­teen ol­ko huo­lis­san­ne sii­tä mitä pu­hui­sit­te. Pu­hu­kaa ne sa­nat, jot­ka teil­le tuo­na het­ke­nä an­ne­taan. Sil­loin et­te puhu te, vaan Pyhä Hen­ki.” (Mark: 13:11.) Ope­tus­lap­set ovat tur­vas­sa, kos­ka Jee­sus on voit­ta­nut maa­il­man (Joh. 16:33).

Ju­ma­lan voi­ma

Ju­ma­la an­taa omil­leen Py­hän Hen­gen, joka va­kuut­taa ih­mi­sen par­haas­ta osas­ta: ”Hen­ki it­se to­dis­taa yh­des­sä mei­dän hen­kem­me kans­sa, et­tä olem­me Ju­ma­lan lap­sia” (Room. 8:16). To­tuu­den Hen­ki, Puo­lus­ta­ja ja Loh­dut­ta­ja, an­taa oi­ke­at sa­nat kai­kis­sa ti­lan­teis­sa, vai­non­kin koh­da­tes­sa.

Ju­ma­lan sana, joka syn­nyt­tää us­kon, toi­von ja rak­kau­den ar­moa kai­paa­van ih­mi­sen sy­dä­mes­sä, voi myös syn­nyt­tää epä­us­koi­sen sy­dä­mes­sä vi­haa. Jos­kus viha voi syn­nyt­tää jopa te­koi­hin as­ti joh­ta­van mur­han­hi­mon, mut­ta sit­ten­kään Ju­ma­lan oman ei tar­vit­se pe­lä­tä.

Uu­den lii­ton en­sim­mäi­sen mart­tyy­rin, Ste­fa­nok­sen, suo­ra ja koh­ti käy­vä saar­na sai kuu­li­joi­den kas­vot vää­ris­ty­mään vi­has­ta, kä­det tart­tu­maan ki­ven­mu­rik­kaan ja kä­den jän­nit­ty­mään kuo­let­ta­viin heit­toi­hin. Mart­tyy­rin vii­mei­set sa­nat ei­vät huu­ta­neet kos­toa ki­vit­tä­jil­le, vaan Va­pah­ta­jan ta­voin Ste­fa­nos pyy­si ki­vit­tä­jil­leen ar­moa. Hän tie­si, et­tä he te­ke­vät tä­män, kos­ka ei­vät tun­te­neet Isää ei­vät­kä Poi­kaa (Joh. 16:3).

Ki­vi­sa­tees­sa ole­van mie­hen kas­vot ei­vät ol­leet vi­han ei­vät­kä edes tus­kan vää­ris­tä­mät, vaan ne lois­ti­vat niin kuin en­ke­lin kas­vot. Nä­ky­mä pe­ril­le oli sil­mien edes­sä: avoi­met tai­vaat ja Va­pah­ta­ja sei­so­mas­sa val­mii­na vas­taa­not­ta­maan koh­ta pe­ril­le pää­se­vää Jee­suk­sen to­dis­ta­jaa. (Ap. t. 7:55.) Ju­ma­lan voi­ma kan­taa pe­ril­le as­ti.

Ju­ma­lan kun­nia

Jee­suk­sen to­dis­ta­jat jat­ka­vat yhä saa­maan­sa teh­tä­vää ”kun vie­lä on päi­vä” (Joh. 9:4). Hen­keen ulot­tu­vaa vai­noa mei­dän ei tar­vit­se kär­siä. Kui­ten­kin ko­em­me, et­tä us­kon tie on ris­tin tie ja Jee­suk­sen seu­raa­jan osa on ris­tin kan­ta­jan osa. Jee­sus sa­noo: ”Jos joku tah­too kul­kea mi­nun jäl­jes­sä­ni, hän kiel­tä­köön it­sen­sä, ot­ta­koon joka päi­vä ris­tin­sä ja seu­rat­koon mi­nua” (Luuk. 9:23).

Lut­her ku­vaa, mil­lais­ta kris­ti­tyn elä­mä on Ju­ma­lan kun­ni­ak­si: ”Elä­kääm­me tääl­lä Ju­ma­lal­le, tar­jo­a­mal­la lä­him­mäi­sel­lem­me apu­am­me ja ko­hen­ta­kaam­me hän­tä! Ju­ma­la tah­too, et­tä hä­nen ni­men­sä näin tu­lee ylis­te­tyk­si ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa li­sään­tyy. Ylis­tä­kääm­me siis tääl­lä hä­nen ni­me­än­sä, tun­nus­ta­kaam­me us­koa ja hou­ku­tel­kaam­me toi­si­a­kin sii­hen, et­tä sekä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta et­tä hä­nen ni­men­sä tu­li­si­vat ylis­te­tyk­si!”

Sep­po Jo­ke­lai­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 4.5.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 15:26–16:4

Bib­lia: Mut­ta kuin Loh­dut­ta­ja tu­lee, jon­ka minä teil­le Isäl­tä lä­he­tän, to­tuu­den Hen­ki, joka Isäs­tä käy ulos, se on mi­nus­ta to­dis­ta­va. Ja tei­dän pi­tää myös to­dis­ta­man; sil­lä te olet­te alus­ta mi­nun kans­sa­ni. Näi­tä olen minä pu­hu­nut teil­le, et­te pa­he­ni­si. He pa­ne­vat tei­tä pan­naan. Ja ai­ka tu­lee, et­tä jo­kai­nen, joka tei­dät tap­paa, se luu­lee te­ke­vän­sä Ju­ma­lal­le pal­ve­luk­sen. Ja näi­tä he te­ke­vät teil­le, et­tei he tun­ne Isää ei­kä mi­nua. Vaan minä pu­huin näi­tä teil­le, et­tä kuin se ai­ka tu­lee, te niis­tä muis­tai­sit­te, et­tä minä teil­le sa­no­nut olen; mut­ta en minä ole teil­le näi­tä alus­ta sa­no­nut, sil­lä minä olin tei­dän kans­san­ne.

Raa­mat­tu 1992: ”Te saat­te puo­lus­ta­jan; minä lä­he­tän hä­net Isän luo­ta. Hän, To­tuu­den Hen­ki, läh­tee Isän luo­ta ja to­dis­taa mi­nus­ta. Myös te olet­te mi­nun to­dis­ta­ji­a­ni, olet­te­han ol­leet kans­sa­ni alus­ta as­ti. ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si. Tei­dät ero­te­taan sy­na­go­gas­ta, ja tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin jo­kai­nen, joka sur­maa jon­kun teis­tä, luu­lee toi­mit­ta­van­sa py­hän pal­ve­luk­sen Ju­ma­lal­le. Näin he te­ke­vät, kos­ka he ei­vät tun­ne Isää ei­vät­kä mi­nua. Olen pu­hu­nut tä­män teil­le sik­si, et­tä kun se ai­ka tu­lee, te muis­tai­sit­te mi­nun sa­no­neen tä­män teil­le. ”En ole ai­kai­sem­min pu­hu­nut teil­le täs­tä, kos­ka olen it­se ol­lut kans­san­ne.”

7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys