JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Us­ko­vai­nen on tai­vaan kan­sa­lai­nen

Sana sunnuntaiksi
2.5.2021 7.00

Juttua muokattu:

30.4. 13:59
2021043013591120210502070000

Henrikki Hetemaa

Henrikki Hetemaa

Sep­po Aho

Us­kon­van­hurs­kautta seu­raa elä­män­van­hurs­kau­teen liit­ty­vä kil­voi­tus, joka nä­kyy hen­gen he­del­mi­nä. Us­ko­vai­set voi tun­nis­taa kes­ki­näi­ses­tä rak­kau­des­ta.

Mo­net Jee­suk­sen kes­kus­te­luis­ta on tal­len­net­tu Raa­mat­tuun. Näin ereh­ty­mät­tö­män opet­ta­jan sa­no­ma on vä­lit­ty­nyt meil­le­kin. Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min lu­vus­sa 15 eri­tyi­se­nä ai­hee­na on rak­kaus (Joh. 15:10–17). Tämä kä­si­te saa Raa­ma­tun al­ku­kie­les­sä usei­ta mer­ki­tyk­siä, al­ka­en hy­väs­tä ys­tä­vyy­des­tä. Tär­kein mer­ki­tys on Ju­ma­lal­lis­ta al­ku­pe­rää ole­va rak­kaus, joka ki­tey­tyy pie­noi­se­van­ke­liu­mis­sa (Joh. 3:16). Tä­män rak­kau­den suu­rin osoi­tus on sii­nä, et­tä joku an­taa hen­ken­sä ys­tä­vän­sä edes­tä (Joh. 15:13). Jee­sus teki niin, ja sitä olem­me muis­tel­leet pää­si­äi­sa­jan ta­pah­tu­mis­sa.

Jee­suk­sen ys­tä­vyys

Ja­kees­sa 15 on eri­tyi­nen koh­ta, jos­sa Jee­sus va­kuut­taa, et­tä ope­tus­lap­set ovat hä­nen ys­tä­vi­ään. Tämä ys­tä­vyys on voi­mas­sa, jos ope­tus­lap­set pi­tä­vät hä­nen käs­kyn­sä. Jee­sus il­moit­taa ope­tus­lap­sil­leen kai­ken, mitä tai­vaal­li­nen Isä po­jal­leen il­moit­ti. (Joh. 15:15.)

Kun pu­hu­taan käs­kyis­tä, mie­leen tu­lee Ju­ma­lan vaa­ti­va laki, jota ku­vaa kym­me­nen käs­kyä. Aja­tus sii­tä, et­tä nii­tä täy­del­li­ses­ti nou­dat­ta­mal­la voi­si pe­riä ian­kaik­ki­sen elä­män, ei kui­ten­kaan to­teu­du. Täl­lai­nen yri­tys joh­taa oma­van­hurs­kau­teen, joka il­me­nee jos­kus kaik­ki elä­mä­na­lu­eet kat­ta­va­na käs­ky­jen ja kiel­to­jen jär­jes­tel­mä­nä. Esi­merk­ki­nä täs­tä on Jee­suk­sen ajan juu­ta­lai­suu­den pe­rin­näis­sää­dök­set. Myö­hem­pi­nä esi­merk­kei­nä ovat kan­san­hurs­kau­den eri­koi­set­kin il­men­ty­mät, jois­sa rima voi ol­la hy­vin ma­ta­lal­la: ”Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ai­ka­na ei saa ki­ro­ta!”

Lop­pu­tu­los on kui­ten­kin ai­na se, et­tä ih­mi­nen ei saa va­kuu­tus­ta kel­vol­li­suu­des­taan Ju­ma­lan edes­sä, kos­ka tämä on Raa­ma­tun to­dis­tuk­sen mu­kaan mah­do­ton­ta. Mart­ti Lut­her yrit­ti pon­nis­tel­la tätä tie­tä so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa. Hän tun­nus­taa Ga­la­ta­lais­kir­jeen se­li­tyk­ses­sä, et­tä mitä enem­män hän pon­nis­te­li har­tau­se­lä­mäs­sään, sitä vi­hai­sem­mal­ta van­hurs­kas Ju­ma­la näyt­ti.

Ope­tus­las­ten kes­ki­näi­nen rak­kaus

Ju­ma­la on ar­mol­li­nen ja tar­jo­aa Kris­tuk­sen so­vin­to­työs­sä mah­dol­li­suu­den pe­ri­syn­nin alai­sel­le ih­mi­sel­le tul­la Jee­suk­sen ope­tus­lap­sek­si. Jee­suk­sen seu­raa­jil­le kuu­luu vain yk­si käs­ky: et­tä ope­tus­lap­set pi­täi­si­vät kes­ki­näi­sen rak­kau­den ja py­syi­si­vät Kris­tuk­sen ja Ju­ma­lan rak­kau­des­sa (Joh. 15: 10,12). Täs­tä seu­raa kaik­ki muu. En­sik­si täy­del­li­nen us­kon van­hurs­kaus, jos­ta Paa­va­li opet­ti, et­tä vain sen kaut­ta meil­lä on rau­ha Ju­ma­lan kans­sa (Room. 5:1). Sit­ten elä­män­van­hurs­kau­teen liit­ty­vä kil­voi­tus, joka nä­kyy hen­gen he­del­mi­nä, joi­ta Paa­va­li lu­et­te­li ga­lat­ta­lai­sil­le.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­sen­ten kes­ki­näi­sen rak­kau­den säi­lyt­tä­mi­nen ja yl­lä­pi­tä­mi­nen on niin tär­keä asia, et­tä sii­tä epä­us­koi­nen ih­mi­nen voi tun­nis­taa Jee­suk­sen ope­tus­lap­set maa­il­mas­sa (Joh. 13:35). Kos­ka Jee­sus ei ole enää hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti maa­il­mas­sa, tääl­lä on eri­tyi­nen seu­ra­kun­ta, jon­ka apos­to­li to­dis­taa ole­van Kris­tuk­sen ruu­mis (1. Kor. 12:27, Kol. 2:17).

Hen­gen he­del­mät

Evan­ke­liu­min koh­ta to­dis­taa ih­meel­lis­tä asi­aa: Ju­ma­lan rak­kaus luo­maan­sa lan­gen­nut­ta ih­mis­tä koh­taan on niin suu­ri, et­tä omal­ta puo­lel­taan syn­ti­nen ih­mi­nen ko­ro­te­taan Va­pah­ta­jan, Kris­tuk­sen, vel­jek­si ja si­sa­rek­si. Tämä roh­kai­see tä­män ajan mo­nis­sa vai­vois­sa ja kiu­sauk­sis­sa elä­viä ope­tus­lap­sia py­syt­te­le­mään kes­ki­näi­ses­sä rak­kau­des­sa sekä Kris­tuk­sen ja Ju­ma­lan rak­kau­den osal­li­suu­des­sa. Ju­ma­lan rak­kau­den osal­li­suus tuot­taa hy­viä he­del­miä. Nii­tä ovat rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä (Gal. 5:22–23).

Näi­tä hen­gen he­del­miä Jee­suk­sen seu­raa­ja ei voi tuot­taa omas­ta it­ses­tään. Vain to­ti­ses­sa vii­ni­puus­sa Jee­suk­ses­sa ok­sa voi tuot­taa he­del­mää. Vii­ni­tar­hu­ri, Ju­ma­la, myös hoi­taa ja kar­sii tar­peen mu­kaan ok­sis­ta hai­tal­li­sia rön­sy­jä. Sa­nal­laan hän puh­dis­taa ok­sat, jot­ta ne tuot­tai­si­vat vie­lä run­saam­min he­del­miä (Joh. 15:1–5).

Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta kut­suu ja et­sii vie­lä tä­män ajan ih­mi­siä Ju­ma­lan rak­kau­teen ja sii­nä py­sy­mi­seen. Tämä osal­li­suus yl­lä­pi­tää ja el­vyt­tää tai­vas­toi­voa ja roh­kai­see us­kon kil­voi­tuk­seen. On­han Ju­ma­lan rak­kaus vuo­da­tet­tu sy­dä­miim­me Py­hän Hen­gen kaut­ta (Room. 5:11, Joh. 3:3).

Evan­ke­liu­mi Joh. 15:10–17

Raa­mat­tu 1992: ”Jos nou­da­tat­te käs­ky­jä­ni, te py­syt­te mi­nun rak­kau­des­sa­ni, niin kuin minä olen nou­dat­ta­nut Isä­ni käs­ky­jä ja py­syn hä­nen rak­kau­des­saan. Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nun ilo­ni sy­dä­mes­sän­ne ja tei­dän ilon­ne tu­li­si täy­del­li­sek­si. Mi­nun käs­ky­ni on tämä: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne, niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut tei­tä. Suu­rem­paa rak­kaut­ta ei ku­kaan voi osoit­taa, kuin et­tä an­taa hen­ken­sä ys­tä­vien­sä puo­les­ta. Te olet­te ys­tä­vi­ä­ni, kun teet­te sen min­kä käs­ken tei­dän teh­dä. En sano tei­tä enää pal­ve­li­joik­si, sil­lä pal­ve­li­ja ei tun­ne isän­tän­sä ai­kei­ta. Minä sa­non tei­tä ys­tä­vik­se­ni, olen­han saat­ta­nut tei­dän tie­toon­ne kai­ken, min­kä olen Isäl­tä­ni kuul­lut. Et­te te va­lin­neet mi­nua, vaan minä va­lit­sin tei­dät, ja mi­nun tah­to­ni on, et­tä te läh­det­te liik­keel­le ja tuo­tat­te he­del­mää, sitä he­del­mää joka py­syy. Kun niin teet­te, Isä an­taa teil­le kai­ken, mitä mi­nun ni­mes­sä­ni hä­nel­tä pyy­dät­te. Tä­män käs­kyn minä teil­le an­nan: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne.”

Bib­lia: Jos te mi­nun käs­ky­ni pi­dät­te, niin te py­syt­te mi­nun rak­kau­des­sa­ni, niin­kuin minä pi­dän Isä­ni käs­kyn ja py­syn hä­nen rak­kau­des­san­sa. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut, et­tä mi­nun ilo­ni teis­sä py­syis ja tei­dän ilon­ne tu­lis täy­del­li­sek­si. Se on mi­nun käs­ky­ni, et­tä te ra­kas­tat­te tei­tän­ne kes­ke­nän­ne, niin­kuin minä tei­tä ra­kas­tin. Ei ole kel­lään sitä suu­rem­paa rak­kaut­ta, kuin et­tä joku pa­nis hen­ken­sä ys­tä­väin­sä edes­tä. Te olet­te mi­nun ys­tä­vä­ni, jos te teet­te, mitä minä tei­dän käs­ken. En minä täs­te­des sano tei­tä pal­ve­li­joik­si; sil­lä ei pal­ve­lia tie­dä, mitä hä­nen her­ran­sa te­kee; mut­ta minä kut­sun tei­tä ys­tä­vik­si, sil­lä kaik­ki, mitä minä Isäl­tä­ni kuu­lin, ne minä teil­le il­moi­tin. Et­te mi­nua va­lin­neet, vaan minä va­lit­sin tei­dät, ja sää­sin tei­dät, et­tä te me­ni­sit­te he­del­mää te­ke­mään ja tei­dän he­del­män­ne py­syis: et­tä mitä te anot­te Isäl­tä mi­nun ni­mee­ni, sen hän an­taa teil­le. Näi­tä minä käs­ken teil­le, et­tä te toi­nen tois­tan­ne ra­kas­tai­sit­te.

16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies