Moo­sek­sen laki ja ai­kan­sa temp­pe­li­hurs­kau­den käy­tän­nöt oli­vat tär­kei­tä Joo­se­fil­le ja Ma­ri­al­le. Esi­kois­poi­ka vie­tiin Her­ran temp­pe­liin, Her­ran eteen. Lain mu­kaan temp­pe­lis­sä käyn­ti oli pe­rus­tel­tua sekä äi­din et­tä lap­sen vuok­si. äi­din tuli vie­dä puh­dis­tu­mi­suh­ri syn­nyt­tä­mi­sen jäl­keen, ja esi­kois­poi­ka tuli lu­nas­taa käy­väs­tä uh­ri­lah­jas­ta. (3. Moos.12; 2. Moos. 13.)

Hal­pa uh­ri Ju­ma­lan Po­jas­ta

Ma­ria ja Joo­sef oli­vat vä­hä­va­rai­sia. He käyt­ti­vät oi­keut­taan uh­ra­ta ar­vok­kaam­man ka­rit­san si­jaan kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa (3. Moos.12). Jee­suk­ses­ta, Ju­ma­lan Po­jas­ta, riit­ti hal­pa uh­ri. Hän oli kuin kuka ta­han­sa va­rat­to­man per­heen pie­ni poi­ka­lap­si. Hä­nen vuok­seen ei uh­rat­tu ka­rit­saa.

Ym­pä­ri­lei­kat­tu ja Her­ran eteen py­hi­tet­tä­väk­si tuo­tu Jee­sus-lap­si oli en­ke­lin il­moi­tuk­sen mu­kaan jo val­miik­si pyhä: ”Kor­keim­man voi­ma peit­tää si­nut var­jol­laan. Sik­si myös lap­si, joka syn­tyy, on pyhä, ja hän­tä kut­su­taan Ju­ma­lan Po­jak­si.” (Luuk. 1:35.) Ma­ria ja Joo­sef oli­vat tot­te­le­vai­sia ja hurs­kai­ta juu­ta­lai­sia ja täyt­ti­vät käs­kyn ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­ta ja py­hit­tä­mi­ses­tä.

Hen­gen erot­ta­mi­sen lah­ja

Si­me­on ja Han­na tun­nis­ti­vat en­nus­te­tun Mes­si­aan. Si­me­on ku­va­si nä­ke­mään­sä las­ta: ”Hän on valo pa­ka­noil­le ja kirk­kaus Is­ra­e­lil­le.” Van­huk­set ko­ki­vat suur­ta iloa pie­nes­tä vau­vas­ta, jon­ka ju­ma­lal­li­seen al­ku­pe­rään he us­koi­vat. He nä­ki­vät hä­net, jota oli­vat odot­ta­neet.

Si­me­on ja Han­na oli­vat näh­neet mo­net syn­tiuh­rit, mut­ta nyt he nä­ki­vät to­del­li­sen uh­rin kyyh­kys­ten jää­des­sä si­vuo­saan. Pyhä Hen­ki il­mai­si heil­le, et­tä Jee­sus on hei­dän­kin tur­van­sa ja pe­las­tuk­sen­sa. Jee­sus on hä­neen us­ko­val­le tie ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Ju­ma­lan sä­deh­ti­vä kirk­kaus

Jee­sus Ju­ma­lan sä­deh­ti­vä­nä kirk­kau­te­na on edel­leen läs­nä siel­lä, mis­sä kak­si tai kol­me ope­tus­las­ta ovat kool­la hä­nen ni­mes­sään. Kirk­kaus on evan­ke­liu­mis­ta hei­jas­tu­vaa kirk­kaut­ta Sii­o­nis­sa (Matt. 5:14). Toi­si­naan voi ai­van näh­dä, kun Ju­ma­la lah­joit­taa ih­mi­sel­le us­kon ja avaa hä­nen sil­män­sä nä­ke­mään tai­vas­tien (ks. Ap.t. 9:18).

Us­ko­vai­nen saa luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen ja sa­noa psal­min­kir­joit­ta­jan sa­noin: ”Hän kuu­lee mi­nua, hän kuu­lee har­taan pyyn­tö­ni. Kun huu­dan hän­tä avuk­si, hän kuu­lee.” (Ps. 116:1–2.)

Evan­ke­liu­min kaut­ta Ju­ma­lan sä­deh­ti­vä kirk­kaus kos­ket­taa kuo­le­ma­ton­ta sie­lua. Saa us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si. Her­ra kir­kas­taa kas­von­sa. (4. Moos. 6:24–26.)

Pen­na Par­vi­ai­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Kynt­ti­län­päi­vä: Ps. 48:11–15; Mal. 3:1–2; 1. Joh. 1:5–7; Luuk. 2:22–33

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 5.2.2014.