Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus on ih­me, jota ei voi kä­sit­tää il­man us­koa.

Ih­mis­tä vai­vaa­vat epäi­lyk­set ja heik­ko us­ko. Saa­tam­me jos­kus miet­tiä, on­ko koko us­ko tur­haa. Mitä jos ylös­nou­se­mus ja ian­kaik­ki­nen elä­mä ovat­kin vain ku­vi­tel­maa? Psal­min kir­joit­ta­jaa­kin vai­va­si epäi­lys: ”Olen­ko tur­haan pi­tä­nyt sy­dä­me­ni puh­taa­na ja kä­te­ni vi­at­to­mi­na?” (Ps. 73.) Epäi­lys­ten val­las­sa mo­net ai­ka­lai­set ei­vät us­ko­neet Jee­sus­ta Ju­ma­lan Po­jak­si, vaik­ka hän teki usei­ta tun­nus­te­ko­ja.

Jee­suk­sen nou­se­mi­nen kuol­leis­ta oli kui­ten­kin lo­pul­li­nen to­dis­tus sii­tä, et­tä hän oli se, mikä hän sa­noi ole­van­sa. Raa­mat­tua lu­kies­sa ei voi vält­tyä aja­tuk­sel­ta, et­tä sen kir­joit­ta­jat us­koi­vat sii­hen, mitä he kir­joit­ti­vat. Pää­si­äi­sen evan­ke­liu­mi­teks­ti vie mei­dät nais­ten mu­ka­na hau­dal­le, jos­sa Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus al­kaa val­je­ta hä­nen lä­him­mil­leen. Var­mas­ti meni ai­kaa, en­nen kuin sen mer­ki­tys avau­tui heil­le täy­sin. Meil­tä ky­sy­tään, us­kom­me­ko Raa­ma­tun to­dis­tuk­sen Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta.

Jee­sus voit­ti kuo­le­man val­lan

Kuo­le­man val­ta oli pai­na­nut ih­mis­kun­taa syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta saak­ka. Kuo­le­mas­ta oli tul­lut ras­kas syn­nin palk­ka. En­nen Jee­suk­sen tu­le­mis­ta maa­il­maan on tar­vit­tu pal­jon us­koa ja kär­si­väl­li­syyt­tä luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la lä­het­tää lu­paa­man­sa pe­las­tuk­sen. Ei ole ih­me, et­tä vuo­si­sa­to­jen vie­ries­sä ja su­ku­pol­vien vaih­tu­es­sa mo­net ei­vät jak­sa­neet us­koa.

Apos­to­li Pie­ta­ri ku­vaa sitä rie­mua ja toi­voa, min­kä Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus vih­doin toi: ”Suu­res­sa lau­peu­des­saan hän on syn­nyt­tä­nyt mei­dät uu­teen elä­mään ja an­ta­nut meil­le elä­vän toi­von he­rät­tä­mäl­lä Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kuol­leis­ta. Hä­nel­tä me saam­me pe­rin­nön, joka ei tur­mel­lu, ei tah­raan­nu ei­kä kuih­du. Se on va­rat­tu­na teil­le tai­vais­sa, ja voi­mal­laan Ju­ma­la var­je­lee tei­dät us­kos­sa, niin et­tä te saa­vu­tat­te pe­las­tuk­sen, joka on val­mii­na saa­tet­ta­vak­si il­mi lo­pu­nai­ka­na.”

Nyt oli var­ma tie­to sii­tä, mi­ten ja mil­loin pe­las­tus tuli. He us­koi­vat sen iloi­ten. Tä­män sa­no­man kaut­ta ym­mär­räm­me hy­vin, mitä tar­koit­taa, et­tä Jee­sus on voit­ta­nut kuo­le­man val­lan. Il­man ylös­nou­se­mus­ta Jee­suk­sen kuo­le­ma ris­til­lä oli­si jää­nyt vail­le lo­pul­lis­ta mer­ki­tys­tä.

Pyhä Hen­ki aut­taa us­ko­maan

Tämä kaik­ki oli mah­dol­lis­ta sen ta­kia, et­tä Jee­sus kuo­li vi­at­to­ma­na syn­nit­tö­män elä­män jäl­keen. Jo Aa­da­min oli­si kuu­lu­nut elää il­man syn­tiä, mut­ta hän ei ky­en­nyt sii­hen. Lan­ke­a­mal­la syn­tiin hän tuot­ti kuo­le­man­ran­gais­tuk­sen koko ih­mis­su­vul­le.

Jee­sus oli kuin uu­si Aa­dam, joka eli niin kuin ih­mi­sen oli alun pe­rin­kin tar­koi­tet­tu elä­vän – kuu­li­ai­se­na Ju­ma­lal­le. Kuo­le­mal­la vi­at­to­ma­na ja nou­se­mal­la ylös kuol­leis­ta hän tuot­ti koko ih­mis­su­vul­le va­pau­den syn­nis­tä ja kuo­le­man val­las­ta sekä ian­kaik­ki­sen elä­män tai­vaas­sa. (Room. 5.)

Jee­suk­sen an­sait­se­mat tai­vaal­li­set lah­jat saam­me omak­sem­me, kun jak­sam­me us­koa Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­set omal­la koh­dal­la to­dek­si. Ju­ma­lan sana ei ole vain kir­joi­tet­tu sana, vaan se on Py­hän Hen­gen elä­väk­si te­ke­mä sana, jota Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa pi­de­tään esil­lä. Edel­leen on niin, et­tä ih­mi­nen ei voi omas­ta jär­jes­tään kä­sit­tää näi­tä ih­meel­li­siä asi­oi­ta, vaan Pyhä Hen­ki py­hit­tää ja va­lai­see, aut­taa us­ko­maan. On iha­na asia, et­tä Pyhä Hen­ki to­dis­taa sy­dä­mis­säm­me Ju­ma­lan sa­nan oi­ke­ak­si. Se häl­ven­tää epäi­lyk­set ja ilo täyt­tää sy­dä­men.

Ila­ri Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.3.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 24:1–12

Bib­lia: Mut­ta en­si­mäi­se­nä sab­ba­tin päi­vä­nä, san­gen var­hain, tu­li­vat he hau­dal­le ja kan­toi­vat hy­vän­ha­jui­sia yrt­te­jä, jot­ka he oli­vat val­mis­ta­neet, ja muu­ta­mat hei­dän kans­san­sa, niin he löy­si­vät ki­ven hau­dal­ta vie­ri­te­tyk­si pois, ja me­ni­vät sii­hen si­säl­le ei­kä löy­tä­neet Her­ran Je­suk­sen ruu­mis­ta. Ja ta­pah­tui, kuin he sii­tä epäi­li­vät, kat­so, kak­si mies­tä sei­soi hei­dän ty­kö­nän­sä kiil­tä­vis­sä vaat­teis­sa. Niin he pel­jäs­tyi­vät ja löi­vät kas­von­sa maa­ta päin. He sa­noi­vat heil­le: mik­si te elä­vää kuol­lei­den se­as­sa et­sit­te? Ei hän ole tääl­lä, mut­ta nou­si ylös; muis­ta­kaat, kuin­ka hän teil­le sa­noi, kuin hän vie­lä Ga­li­le­as­sa oli, sa­no­en: Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää an­net­ta­man ylön syn­tis­ten ih­mis­ten kä­siin, ja ris­tiin­nau­lit­ta­man, ja kol­man­te­na päi­vä­nä nou­se­man ylös. Ja he muis­ti­vat hä­nen sa­nan­sa, ja pa­la­si­vat jäl­leen hau­dal­ta ja il­moit­ti­vat kaik­ki nä­mät yh­del­le­tois­ta­kym­me­nel­le ja kai­kil­le muil­le. Ja ne oli­vat Ma­ria Mag­da­le­na ja Jo­han­na ja Ma­ria, Ja­ko­bin äi­ti,ja mui­ta hei­dän kans­san­sa, jot­ka näi­tä apos­to­leil­le il­moit­ti­vat. Ja hei­dän pu­heen­sa nä­kyi heil­le hou­rauk­sek­si, ei­kä he us­ko­neet hei­tä. Mut­ta Pie­ta­ri nou­si ja juok­si hau­dal­le, ja kuin hän kur­kis­ti si­säl­le, näki hän ai­no­as­ti lii­na­vaat­teet pan­tu­na, ja meni pois ih­me­tel­len it­sel­län­sä sitä, mikä ta­pah­tu­nut oli.

Raa­mat­tu 1992: En­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä sa­pa­tin jäl­keen nai­set jo aa­mu­var­hai­sel­la me­ni­vät hau­dal­le ja ot­ti­vat hank­ki­man­sa tuok­su­öl­jyt mu­kaan. He ha­vait­si­vat, et­tä kivi oli vie­ri­tet­ty hau­dan suul­ta, ja kun he me­ni­vät si­säl­le hau­taan, he ei­vät löy­tä­neet Her­ran Jee­suk­sen ruu­mis­ta. Kun he oli­vat ym­mäl­lä täs­tä, hei­dän edes­sään sei­soi yh­täk­kiä kak­si mies­tä sä­deh­ti­vän kirk­kais­sa vaat­teis­sa. Nai­set pe­läs­tyi­vät ja pai­noi­vat kat­seen­sa maa­han. Mut­ta mie­het sa­noi­vat heil­le: "Mik­si et­sit­te elä­vää kuol­lei­den jou­kos­ta? Ei hän ole tääl­lä, hän on nous­sut kuol­leis­ta. Muis­ta­kaa, mitä hän sa­noi teil­le ol­les­saan vie­lä Ga­li­le­as­sa: 'Näin täy­tyy käy­dä: Ih­mi­sen Poi­ka an­ne­taan syn­tis­ten ih­mis­ten kä­siin ja ris­tiin­nau­li­taan, mut­ta kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see kuol­leis­ta.'" Sil­loin he muis­ti­vat, mitä Jee­sus oli pu­hu­nut. Hau­dal­ta pa­lat­tu­aan nai­set vei­vät täs­tä sa­nan yh­del­le­tois­ta ope­tus­lap­sel­le ja kai­kil­le muil­le. Nämä nai­set oli­vat Mag­da­lan Ma­ria, Jo­han­na ja Jaa­ko­bin äi­ti Ma­ria, ja vie­lä mui­ta­kin oli hei­dän kans­saan. He ker­toi­vat kai­ken apos­to­leil­le, mut­ta nämä ar­ve­li­vat nais­ten pu­hu­van omi­aan ei­vät­kä us­ko­neet hei­tä. Pie­ta­ri läh­ti kui­ten­kin juok­su­jal­kaa hau­dal­le. Kur­kis­ta­es­saan si­sään hän näki ai­no­as­taan kää­rin­lii­nat, ja hän läh­ti pois ih­me­tel­len mie­les­sään sitä, mikä oli ta­pah­tu­nut.