Torstai 22.11.2018
"
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Uskonpuhdistuksen perintö

Usko ja elämä - Artikkelit 28.10.2017 06:39 | Päivämies


Reformaation perintö on kirkkomme saama kultamitali. Mitalin toinen puoli loistaa meille uskonpuhdistuksen hengessä toteutetussa uudessa virsikirjassa (1986), kirkkoraamatussa (1992), katekismuksessa (1999) sekä jumalanpalvelusuudistuksen kirjoissa (1999/2000). Mitalin toinen puoli on himmeämpi ja ajan patinoima. Se näkyy muun muassa suhtautumisessamme Raamatun  arvovaltaan ja kahden regimentin oppiin. Katselkaamme aluksi mitalimme kirkkaampaa puolta.
Luther ja saksalainen Raamattu

Suomessa on rikas Raamatun kääntämisen perinne, joka juontaa juurensa Martti Lutherista ja hänen oppilaastaan Mikael Agricolasta. Lutherin perintö vaikuttaa vielä uusimmassa kirkkoraamatussa (1992) tavalla, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Raamatusta oli osia saksaksi jo ennen Lutheria, mutta hän aloitti koko Raamatun kääntämisen kansankielelle. Hänen tavoitteenaan oli käännös, jota tavallinen lukutaitoinen saksalainen kykenisi lukemaan ja ymmärtämään. Kansankielisen Raamatun tarve seurasi Lutherin omaksumasta periaatteesta, että Raamattu on uskonelämän korkein auktoriteetti. Perustana oli Saksin vaaliruhtinaskunnan virkakieli, jota hän rikastutti kansan murteilla.

Luther laati ensin sanatarkan käännöksen, joka noudatti alkukielten lauserakennetta ja sanojen järjestystä. Sitten hän pohti jokaista sanaa erikseen ja etsi niitä merkitseviä sanontoja äidinkielestään. Hän valitsi käännösvastineiksi ne, jotka parhaiten vastasivat alkukielen sanan perusmerkitystä ja sopivat saksankielisen lauseen rytmiin ja sointuun. Tästä hän siirtyi vapaaseen eli selittävään käännökseen esittääkseen tekstin alkuperäisen ajatuksen saksalaisen ajattelutavan mukaisesti. Lopuksi hänen oli sulatettava yhteen sanatarkka ja selittävä käännös.

Lutherille kääntämisen tärkein tehtävä oli alkutekstin merkityksen ja ajatusten siirtäminen kohdekieleen. Ymmärrettävyyden tavoittamiseksi hän turvautui vapaaseen eli selittävään käännökseen. Näin Luther menetteli muun muassa tuodakseen mahdollisimman selvästi esille Paavalin vanhurskauttamisopin pääkohdan Roomalaiskirjeessä (Room. 3:28). Alkutekstin sanatarkan ”vanhurskautetaan uskosta” Luther käänsi ”vanhurskautetaan yksin uskosta”. Hän siis lisäsi käännökseen sanan ”yksin”. Näin syntyi uskonpuhdistuksen sisällöllinen pääperiaate ”Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden” (sola fide, sola gratia, propter Christum).

Luther sai käännöksistään kritiikkiä. Hän puolustautui väittämällä, että hän ei kääntänyt sanoja sana sanalta vaan ajatuksia. Lisätty sana ”yksin” tarvittiin Lutherin mielestä ilmaisemaan alkukielen voimaa eli dynamiikkaa. 

Kirkkoraamattu 1992

Raamatuntutkimuksessa, käännöstekniikassa ja suomen kielessä tapahtuneen kehityksen johdosta kirkolliskokoukselle jätettiin vuonna 1968 aloite uuden virallisen raamatunkäännöksen valmistamiseksi.

Suomen rikkaassa raamatunkäännösperinteessä oli tilanne, että kaikki olemassa olevat käännökset oli tehty sanatarkan ja muodollisen vastaavuuden periaatteella. Tästä on ollut seurauksena raamattukielen lauseopillinen rakenne, joka ei noudata suomen kielen lauserakennetta ja sen takana olevaa suomalaisen ajattelemisen ja asian esittämisen tapaa. Myös saksan kielen vaikutus tuntuu käännösten suomen kielessä. Lisäksi aikaisempien käännösten kieli oli sanastollisesti vanhentunut, sanoja oli poistunut käytöstä ja monien sanojen merkitys muuttunut.

Kirkolliskokous ohjeisti raamatunkäännöskomiteaa kansainvälisessä käännöstieteessä omaksuttujen käännösperiaatteiden mukaisesti. Käännöksessä tuli ottaa huomioon suomen kielen eritysluonne ja tavoitella selkeää, luontevaa ja ymmärrettävää suomen yleiskieltä. 

Ensisijaiseksi tavoitteeksi tuli perinteisen sanatarkan vastaavuuden sijasta sisällöllinen vastaavuus siten, että käännös välittäisi mahdollisimman aitona alkutekstin sanoman. Tämä ”dynaaminen ekvivalenssi” tavoittelee sitä, että käännösteksti olisi vastaavuudeltaan (ekvivalenssi) ja vaikutukseltaan (dynamiikka) alkutekstin vertainen. Tämä modernina pidetty käännösmenetelmä astui kutakuinkin Lutherin jalanjälkiin. Näin uskonpuhdistuksen perintö elää Raamatun käännöksessämme.

Raamatun auktoriteetti

Kirkkomme tunnustautuu kirkkolain 1. pykälässä uskonpuhdistuksen pääperiaatteeseen Raamatusta kristillisen uskon ohjaavana ohjeena. Raamatun auktoriteetti on kirkollemme selvä periaate uskonpuhdistuksen perintönä. Sen noudattaminen on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi viime vuosikymmeninä. Näin on tapahtunut erityisesti keskusteluissa pappisviran avaamisesta naisille sekä sukupuolineutraalista avioliitosta.

Kirkkomme tunnustuskirjat ohjaavat Raamatun ohjeellisuuteen, neljä pääkohtaa: 
1. Raamattua on selitettävä Raamatulla. Raamattu selittää itse itseänsä (Scriptura sui ipsius interpres). Epäselvä kohta on selitettävä selvemmällä kohdalla. 
2. Ei tule opettaa vastoin selvää Jumalan sanaa (non supra et contra Scripturam). Esimerkkinä pappien selibaatti (Apologia XXIII, 63).
3. Opillisen asian tulee perustua selvään Jumalan sanaan. Kirkon oppia ei tule rakentaa sen varaan, mistä ei ole Jumalan sanan ilmoitusta (silentium Scripturae). Esimerkkinä munkkilupaukset (Apologia XXVII, 29).
4. Ei tule mielivaltaisesti ohi tekstiyhteyden yhdistellä toisiinsa yhteen kuulumattomia Raamatun lauseita ja luoda siten mielivaltaisia harhaoppeja (esimerkiksi opetuksessa ripistä ja hyvistä teoista, Apologia XII, 122).

Luterilaisen perinnön mukainen opetus Jumalan sanan arvovallasta yli kaiken muun haastaa postmodernille ajattelulle ominaisen relativismin, joka suhteellistaa opilliset kysymykset lähemmin määrittelemättömällä ajattelullaan rakkaudesta ja tasa-arvosta. On merkkejä siitä, että ajan virta painaa kirkkoamme poikkeamaan kirkkojen perinteestä omalle tielleen. Raamatun opetus on kuin majakka öisellä merellä: se ei paljasta kaikkia karikoita, mutta se osoittaa laivalle turvallisen väylän kotisatamaan. Tässä on Raamatun ohjeellisuus ja auktoriteetti.

Kaksi regimenttiä

Regimenttiopin polttopiste on kirkon ja valtion suhde. Luther käsittelee tätä suhdetta kirjassaan Maallisesta esivallasta (1523). Valtio ja kirkko edustavat Jumalan kahta hallintavaltaa, mutta vain edustavat. Ne ovat kuin ruumiin kaksi kättä olematta kumpikaan itse ruumis. Valtio kuuluu osana maailman valtapiiriin. Kirkko kuuluu osana Kristuksen valtapiiriin. Kumpikaan näistä ei ole täydellisesti toteutunut maan päällä.

Kirkon ja valtion tulisi elää rinnakkaiselossa, jossa kumpikin hoitaa oman tehtävänsä toisiaan täydentäen ja palvellen, oikean ja vasemman käden tapaan. Jos kirkko ja valtio liittoutuvat keskenään, on vaarana toisen ylivalta. Tuloksena on joko teokratia tai hallitsijan valta kirkossa. Luther ei hyväksynyt kirkon ja valtion eroa. Kun hän hylkäsi teokratian, hän jätti oven auki hallitsijan kirkolliselle vallalle, vaikka se ei täysin vastannutkaan hänen tarkoitusperiään. On arveltu, että regimenttiopin viimeistely jäi Lutherilta kesken.

Nykyään Lutherin regimenttioppi tuodaan poliittis-teologisissa keskusteluissa monesti esille negatiivisessa sävyssä. Väitetään, että tämän opin takia saksalaiset kristityt eivät suhtautuneet riittävän kriittisesti kansallissosialismiin. Saksan silloisessa poliittisessa tilanteessa lienee todellisuudessa kuitenkin käynyt niin, että hengellinen regimentti syrjäytettiin poliittisella pakkovallalla. Seurauksena oli vain yksi regimentti (valtio), joka määräsi myös kirkon asiat. Mikäli kahden regimentin suhde olisi toiminut, se olisi mahdollistanut sekä kriittisen suhteen että hedelmällisen yhteiselon valtion ja kirkon välillä ja voinut muuttaa maailmanhistorian kulkua.

Suomessa on tänään olemassa ajankohtainen tilaus soveltaa kahden regimentin oppia keskustelussa avioliittolaista. Esivallan säätämä laki on ristiriidassa kirkkolain kanssa. Kirkolla on oma näkemys avioliitosta, joka pohjautuu Raamatun opetukseen siitä, että Jumala loi alussa ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi, siunasi heidät ja asetti näin avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Se palvelee Jumalan jatkuvaa luomista. Sitä vastaan asettuu homoeroottinen käyttäytyminen. Raamattu kieltää sen selvin sanoin ja esimerkein monissa kohdissa. Tästä syystä se on syntiä (3. Moos.18:22, Room.1:26–28, Ef.5:11–12, 1. Tess.4:4–5).

Kirkon oikeus vihkiä avioliittoon mies ja nainen on arvokas perinne, joka on sopusoinnussa kirkon perustehtävän kanssa. Mutta avioliittoon vihkimisen oikeus ei ole kirkon pyhin ja kallein aarre. Martti Lutherin 62. teesin mukaan ”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.”  Tästä aarteesta kirkko ei voi luopua.

Tämän päivän haaste kirkollemme on sen identiteetti hengellisen esivallan edustajana.  Herramme sanoi tämän asian näin: ”Te olette maan suola.” Mitä vastaamme hänen kysymykseensä: ”Millä se saadaan suolaiseksi, jos se menettää makunsa?” Entä mitä päätelmiä teemme hänen profetiastaan: ”Ei se kelpaa mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa” (Matt. 5:13).

Kuva Raamatusta ja Lutherista

Jääköön nyt uhkakuvien yläpuolelle kuva Martti Lutherista, taiteilijan kuva, jossa Martti-tohtori seisoo jämerästi omilla jaloillaan puristaen lujasti Raamattua kainalossaan. Hän pitää väkevästi kiinni Raamatusta molemmin käsin, niin kuin pitää se, joka ei tahdo myrskyn riistävän aarrettaan. Myrskyssä Luther katsoo luottavaisesti eteenpäin, tulevaisuuteen, niin kuin katsoo se, joka uskoo Jumalaan ja hänen sanaansa. 

Artikkeli on lyhennelmä Kannuksen kirkon 200-vuotisjuhlassa 1. lokakuuta pidetystä esitelmästä.

Teksti: Keijo Nissilä, Teologian tohtori
Julkaistu Päivämiehessä 25.10.2017

Kuvituskuva: Pixabay

Tunnisteet:


uskonpuhdistus

Lisää aiheesta:

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi