Perjantai 19.4.2019
"
Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Kasvata lasta kuten toivoisit itseäsi kasvatettavan

Usko ja elämä - Artikkelit 3.8.2018 06:07 | Päivämies


Äiti, sä oot tyhmä. Se on mun mielipide. Saan mä sanoa mun oman mielipiteen. Uhmakkaan kymmenvuo­tiaan varmuudella myös äidin voi arvottaa omalla mielipidemittarilla.
Uusi sukupolvi haastaa aina vanhemmat. Myös kasvatustrendit muuttuvat. Perheissä keskustellaan säännöistä ja rajoista. Mietitään, mitä saa tehdä ja mitä saa sanoa. Kukin perhe määrää itse omat rajansa ja tapansa.

Koulumaailmassa on tällä hetkellä vallitsevana suuntauksena ottaa entistä enemmän huomioon lasten mielipiteet ja näkemykset ja saada heidät näin aktiivisesti osallistumaan omaan oppimiseensa. Tavoitteena on saada heidät samalla ottamaan muutenkin vastuuta omasta elämästään ja osallistumaan myöhemmin oman elämänsä päätöksenteon lisäksi koko yhteis­kunnan päätöksentekoon.

Tämä ajattelumalli saattaa näyttäytyä vapaana kasvatuksena, jossa lapset jätetään yksin selviämään koko maailman info­ähkystä. Todellisuudessa tällainen lasten aktivointi vaatii erityisen paljon vahvan aikuisen läsnäoloa sekä kotona että koulussa.

Lasten erityinen asema

Erilaisten trendien lisäksi kasvatusta ohjaa kasvattajan oma arvomaailma. Jumalan sana on alusta alkaen asettanut lapsen erityisen tärkeään asemaan (Matt. 18:4). Siitä syystä onkin paradoksaalista, että jotkut ovat käyttäneet Raamatun sisältöä perusteluna fyysiselle kurittamiselle. Tähän ovat johtaneet toisaalta Vanhan testamentin ­sananlaskut vitsan käytöstä ja rangaistuksesta (esim. Sananl. 13:24), toisaalta vanhan raamatunkäännöksen sanamuodot Herran kurista ja nuhteesta.

Yhteiskunnassamme ajateltiin aiemmin, että kurittamalla lapsi saadaan kasvatettua nöyräksi ja tottelevaiseksi. Nykyisen käsityksen mukaan liian autoritäärinen kasvatus tekee lapsen persoonallisuuden kasvun vaikeaksi, vaikka siihen ei sisältyisikään väkivaltaa.

Uskonpuhdistaja Martti Lutherin kasvatusohjeet eivät ole jääneet laajasti elämään, mutta hänen pöytäpuheistaan voi löytää mielenkiintoisia neuvoja lempeästä kasvatuksesta. Luther ohjeisti kasvattajia, että oikea kasvatustapa on totuttaa lapsia eri asioihin hyvällä ja iloisella mielellä. Lapsen tarpeet hän näki niin tärkeiksi, että sanoi vanhempien tekevän Jumalalle otollisimman työn antaessaan lapsilleen tarpeeksi huolenpitoa ja hoitoa. Luther korosti isän tarpeellisuutta perheessä äidin rinnalla ja kannusti isiä osallistumaan jopa kapaloiden vaihtoon ja muihin naisille kuuluneisiin vauvanhoidon tehtäviin.

Raamatun kultainen sääntö koskee myös lasten ja vanhempien suhdetta. Neljäs käsky koskettaa erityisesti lapsia kehottaessaan heitä kunnioittamaan isää ja äitiä. Yhtä lailla se kuitenkin velvoittaa aikuisia, kuten Paavali selityksessään ohjeisti: ”Älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan” (Ef. 6:4).

Väkivalta on aina väärin

Lasten fyysinen kurittaminen kiellettiin Suomen laissa jo yli 30 vuotta sitten. ­Viimeisimpien tutkimusten mukaan asenteet kuritusväkivaltaa kohtaan ovat muuttuneet entistä kielteisemmiksi. Silti nelisen vuotta sitten julkaistun Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan lähes joka toinen alle 13-vuotiaista lapsista oli kokenut kotona kuritusväkivaltaa. Kurittamisen muotona ovat olleet esimerkiksi tukkapölly, luunapit, ravistelu, töniminen tai läimäiseminen.

Vanhemmalla on aina ikänsä ja aukto­riteettinsa puolesta vahva valta-asema suhteessa lapseen, ja sitä voi käyttää monella tavalla väärin. Vaikka kotona ei käytettäisikään fyysistä väkivaltaa, henkinen väkivalta saattaa ilmetä nöyryyttämisenä, pelotteluna tai uhkauksina.

Väkivallan käyttäminen on aina vanhemman ongelma. Sitä saatetaan selittää omalla väsymyksellä, uupumisella tai keinojen puuttumisella. Mikään selitys ei kuitenkaan oikeuta väkivaltaa. Väkivaltaisen ilmapiirin purkaminen on mahdollista, mutta se vaatii aikaa, aitoa halua ja korjaavia keinoja. Väkivallalla tuotetut rajat eivät ole turvallisia ja kestäviä.

Omien lasten kasvun myötä olen oppinut, että vaikka kuinka olisin lukenut kasvatusoppaita, toimintani tavallisena arkipäivänä ei aina kestä päivänvaloa. Jos olen väsynyt, ärähdän ensimmäisestäkin vastalauseesta. Jos päätäni särkee, en kestä kuulla ainuttakaan ääntä. Jos yhtäkkiä tunnen tarvitsevani omaa aikaa ajatuksineni, kukaan ei mahdu syliini.

Vaikka olemme poikiemme kanssa keskustellen ja perustellen tehneet muutaman ”rikkomattoman” säännön, joku rikkoo niitä lähes päivittäin. Säännöissä ohjeistetaan esimerkiksi, että toiselle ei saa huutaa vaan on puhuttava ystävällisesti, toista ei saa lyödä ja lupausta ei saa pettää. Olemme kirjanneet ohjeisiin myös iltarutiinit ja ruutuajan.

Samankin perheen lapset ovat temperamentiltaan hyvin erilaisia. Siitä syystä meilläkin joudutaan muokkaamaan hiukan erilaisia rajoja ja miettimään erilaisia seuraamuksia eri lapsille. Esimerkiksi joku lapsista voisi elää koko päivän puhelimensa jatkeena. Toisen kanssa taas opetellaan itsehillintää, etteivät nyrkit ehdi ennen sanoja ristiriitatilanteissa.

Rangaistuksen pelon sijasta kohtuullisuus

Olemme käytännössä huomanneet, että säännöt kannattaa sopia sellaisiksi, että niitä voi aidosti noudattaa. Näin niistä on aikuiselle vähemmän päänvaivaa ja myös lasten on helpompi pitää niistä kiinni. Yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta on seurauksena vähintään paha mieli ja rikkoutunut kotirauha, mutta välillä lapsi passitetaan viilentämään tunteita toiseen huoneeseen vanhemman kanssa tai puhelin päätyy kaappiin.

Seuraamusten pitää olla kohtuullisia. Jos sääntöjä totellaan suhteettoman suu­rien rangaistusten pelossa, ne eivät opeta lasta johdonmukaisesti vastuulliseen toimintaan. Anteeksipyytämiseen ja -anta­miseen joutuu usein erikseen kehottamaan, mutta iloa tuottaa se, kun lapsi itse huomaa tulla pyytämään anteeksi.

Mielipiteiden ilmaisemisen vapaus ei tarkoita sitä, että esimerkiksi vanhempia tai opettajia saisi vapaasti nimitellä tai arvioida. Kaikissa ihmissuhteissa toisen kunnioitus on peruslähtökohta, mutta aito kunnioitus on myös ansaittava. Se ei synny pakottamalla ja määräämällä. Lapselle ei esimerkiksi auta sanoa, että isälle tai äidille et huuda, jos itse huutaa hänelle.

Välillä perheessämme ristiriitatilanteet kärjistyvät niin, että kaikki kontrolloivat pelkkää negatiivista toimintaa eikä kukaan näe kenessäkään mitään hyvää. Silloin on hyvä kääntää ajattelumalli kokonaan toisinpäin: hyvästä käytöksestä seuraa positiivisia asioita, hyökkäävään puheeseen vastataan ystävällisesti, lähetettyihin viesteihin lisäillään sydämiä ja äiti muistaa halata isää useammin. Koulumaailmassakin arvostetuimmat opettajat ovat niitä, jotka eivät huuda lapselle vaan huomioivat hänet yksilöllisesti ja puhuvat hänelle kunnioittavasti ja kannustaen.

Jumalan armon varassa

Lapsuuden kokemukset kasvatuksesta ohjaavat tosi pitkälle sitä, miten haluaa ja miten ei halua itse toimia kasvattajana. Joissakin ikätoverieni lapsuudenperheissä on keskusteltu paljon siitä, mitä uskovainen saa ja mitä ei saa tehdä. Anteeksiantamusta on käytetty näissä perheissä paljon ja luontevasti. Toisilla taas on kokemuksia, että vanhempien usko on näkynyt kotona vain siinä, että on käyty seuroissa. Evankeliumia ei ole kotona ollut tarjolla.

Meillä on toiveissa opettaa lapsille vastuuta ja auttaa löytämään yhdessä sopivat ja uskoa suojelevat rajat. Joskus minut on yllättänyt lasten tarve tehdä selvät rajat, kuka on uskovainen ja kuka ei, ja luoda sääntöjä siihen, mitä uskovainen saa tehdä.

Nuorena muistan hölmistyneeni eräiden ystävieni häissä, kun sulhasen isä puheessaan pyysi itkien anteeksi epäonnistumistaan kasvattajana. Hyväkäytöksinen ja uskovainen nuori sulhanen kun ei mitenkään vastannut käsityksiäni epäonnistuneen kasvatuksen tuloksesta. Myöhemmin olen viiden lapsen äitinä ymmärtänyt, ettei kasvattaja koe itseään koskaan kovin onnistuneeksi. Kasvattajanakin saan anteeksi­antamuksen avulla yrittää aina uudestaan. Onneksi Jumalan armo ja ­anteeksiantamus ovat myös kasvattajan voimana. 

Marja Mielityinen

Teksti on julkaistu kirjassa Vanhurskas elää uskosta, Ajankohtaista 2017.

Kuvituskuva: Erkki Alasaarela

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi