Perjantai 16.11.2018
"
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5-6

Turvassa äidin sylissä

Usko ja elämä - Matkaevääksi 20.5.2015 00:00 | Päivämies
Media on tulvillaan luonnonilmiöiden aiheut­tamia tuhoja, kauhukuvia sodan aikaansaannoksista ja jatkuvia väkivallantekoja. Epävakainen taloudellinen tilanne tuo myös turvattomuuden tunnetta. Näitä kauheuksia pakoon on lähtenyt myös moni turvapaikanhakija.
Ajallinen turvapaikka

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuodelta 1948 loi pohjaa pakolaissopimukselle. Suomi liittyi sopimukseen, ja ensimmäiset turvapaikan hakijat tulivat Chilestä vuonna 1973 ja Vietnamista vuonna 1979. Hätä ajoi heidät hakemaan turvaa toisesta maasta.

Tänään Suomessa turvapaikkahakijat tutkitaan hyvin perusteellisesti: otetaan valokuva, sormenjäljet, henkilötuntomerkit ja selvitetään kuljettu matkareitti sekä kokemukset lähtömaassa. Hakijalle voidaan myöntää turvapaikka tai oleskelulupa. Vieraassa maassa asuminen saattaa aiheuttaa turvapaikanhakijalle koti-ikävää.

Jumalan valtakunnan suojassa

Jumalan lapsina saamme kokea, että Jumalan sana tuo elämäämme kestävän pohjan ja turvan. Jeesus sanoo: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle” (Matt. 7:24). Elämän ja uskon perustuksia koetellaan erityisesti vastoinkäymisissä.

Olemme Jumalan valtakunnan rakennuksen eläviä kiviä. Kuulumme hengelliseen rakennukseen, jonka voi nähdä vain Pyhän Hengen avaamin silmin. Valon valtakunnassa ei koeta pimeydenpelkoa, koska evankeliumissa loistaa valkeus. Tätä valtakuntaa on kuvattu myös äidiksi. Paavali kirjoittaa: ”Se Jerusalem, joka ylhäältä on, on vapaa, joka on kaikkein meidän äitimme.” (Gal. 4:26.)

Tämä äidin syli on isomman lapsenkin turvapaikka. Synnyttäjänä äiti hoitaa ja suojelee lastaan kaikelta pahalta. Meitä kaikkia rakastetaan Jumalan valtakunnassa. Pietarin tavoin tahdomme pysyä elävän Sanan yhteydessä (Joh. 6:68).

Jumalan valtakuntaan pyrkivää ei tutkita eikä tentata, vaan hänelle annetaan turvapaikka ehdoitta. Hän saa armosta kaikki synnit anteeksi ja siirretään Siionin vuoren turvakalliolle. ”Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut.” (Joel. 3:5.) 

Jumalan valtakunnan vastaanottokeskuksessa on täys­ylläpito. Tämän valtakunnan kansalaisoikeudet säilyvät, jos emme halua luopua Jumalan lapsen osasta. Mistä muualta sinä haluaisit etsiä turvaa?

Iankaikkinen rauha

Tärkein asia elämässämme on, että sydämemme säilyvät avoimina Jumalan puheelle. Sydämen korvilla kuuleminen tarkoittaa kuuliaisuutta Jumalan sanalle. Jumalan valtakunnassa voimme kuulla Jumalan puhetta hänen sanansa kautta. Pyhän Hengen avaama Jumalan sana kirkastaa näköaloja, antaa turvaa ja tulevaisuuden toivoa.

Seurakuntaäiti suo meille turvapaikan, jossa voimme vapaasti kuunnella sydämen korvilla Jumalan puhdistavaa sanaa. Jeesus muistuttaa: ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille” (Ilm. 2:17). Hengen silmin saamme katsella oikeaa kotimaata, jossa ei ole pelkoa tai koti-ikävää.

Uskollemme luvataan palkka, joka on iankaikkinen ilo kunnian taivaassa. Kannattaa uskoa. 

Urpo Luokkala

Julkaistu Päivämiehessä 20.5.2015.

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi