Perjantai 13.12.2019
"
Me emme käänny sinun luotasi pois. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Ps. 80:19

Autuaampi on antaa kuin ottaa

Usko ja elämä - Matkaevääksi 9.9.2015 10:00 | Päivämies

KUVA: LASSE LIMMA

”Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa”. Näin lopetti Paavali jäähyväispuheensa Efesoksen seurakunnan vanhimmille (Ap. t. 20:32). Monesti voimme myös kuulla puhujan päättävän saarnansa samoin sanoin. 
Jäähyväisiä antaessaan puhuja haluaa vielä näillä sanoilla siunata ja muistuttaa kuulijoita siitä, että Jumalan sanan voima varjelee kuulijaa myös arjen keskellä. Puhuja sulkee samalla myös itsensä tuon rukouksen tai kehotuksen varaan.

Jumalan valtakunnan työ siunaa tekijäänsä

Jumalan valtakunnan työ siunaa tekijäänsä usein ihmeellisellä tavalla. Voi olla esimerkiksi sellainen tilanne, että kahvituksen järjestäjä on työvuorossaan kokenut saaneensa saarnasta enemmän kuin joku toinen, joka on ollut kuuntelijan paikalla. Jumala on salatulla tavalla siunannut kahveja laittavaa tai kolehtia kantavaa työntekijää. Myös sananpalvelija voi kokea eläneensä itse siitä sanasta, jota hän on arkana seurakunnalle itse julistanut. Jumalalla on voima vahvistaa ja tukea jokaista eri tehtävässä.

Apostoli Paavali koki omakohtaisesti sen, että oli ”autuaampi antaa kuin ottaa” (Ap. t. 20:35). Monesti Jumala siunaa lahjojensa antajaa eri tavalla kuin ottajaa. Jokaisella ihmisellä on jokin lahja, ja lahjat ovat erilaiset. Lahjan antajan suurin kokemus on ilossa, jota hän saa antaa toisen ihmisen hyväksi.

Antajan osa on onnellinen

Muistan vuosien takaa suviseurat, jolloin sain hieman lähempää seurata, miten suurta seuratapahtumaa järjestettiin. Kokemus tuosta työstä oli ihmeellinen. Joissakin suunnittelutilaisuuksissa oli paikalla kymmeniä eri alojen työntekijöitä. Muistan ajatelleeni, miten ihmeellisesti Jumala on tuon asian järjestänyt. Jokaista tarvittiin, ja jokainen myös sai jotakin. 

Uskon kautta voimme katsella sitä, että tuon juhlan sanankuulijoista monet ovat jo päässeet perille. Uskovaisen rukous on, että Jumala antaisi – elämäntilanteen niin salliessa – voimaa osallistua omalla panoksella työhön, joka auttaa saman tien kulkijoita kerran perille taivaaseen saakka.

Uskovainen ihminen on matkalla taivaaseen. Hän saa kokea jo maan päälläkin taivaallista iloa. Tuon ilon ja onnen taustalla on sydämen hiljainen usko Jeesukseen omakohtaisena vapahtajana ja syntien sovittajana. Usko tekee tänäänkin työtä rakkauden kautta. Joka on saanut uskoa paljot syntinsä anteeksi, haluaa jakaa tuota iloa toistenkin kanssa. 

Sampo Luukkonen

Julkaistu Päivämiehessä 9.9.2015.

Tunnisteet:


työ valtakunnan Jumalan

Lisää aiheesta:

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi