Sunnuntai 25.8.2019
"
Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty." Luuk. 19:41-42

Arjen enkeli pysähtyy kuuntelemaan

Usko ja elämä - Matkaevääksi 30.9.2015 10:00 | Päivämies

KUVA: MARKETTA LUMIJÄRVI

Arjen enkeli pysähtyy kuuntelemaan, kun elämä koettelee.
Pietari oli vangittuna ja sidottu kaksin kahlein. Syynä tähän oli kuningas Herodes, joka oli ryhtynyt väkivaltaisiin toimiin seurakunnan jäseniä vastaan ja mestauttanut Jaakobin.

Apostolien teot kertoo, että Pietarin vierellä seisoi kaksi sotilasta, ja vankilan ovella oli vartiomiehet. Kaikkiaan häntä vartioi 16 vartijaa. Vapauteen vievällä tiellä oli siis monta vartiota ja viimeisenä rautaportti. Pietari tiesi, että seuraavana aamuna hän joutuisi kansan eteen tuomittavaksi. Kohtalo olisi varmaan sama kuin hetki sitten mestatulla Jaakobilla. Jostain syystä Pietari nukkui rauhallisesti siinä sotilaiden välissä.

Jumala kuuli rukoukset

Pietarin ollessa vankilassa seurakunta rukoili lakkaamatta hänen puolestaan. Jumala kuuli rukoukset ja lähetti enkelin Pietarin luokse. Pietari koki pääsiäisaamun ihmeen: Herran enkeli seisoi hänen edessään, ja huone oli täynnä valoa. Enkeli töytäisi hänet hereille sanoen: ”Nouse kiireesti.” Pietari siristeli silmiään. Kahleet putosivat hänen käsistään. Enkeli sanoi: ”Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi.” Pietari teki niin, ja enkeli sanoi: “Heitä viitta harteillesi ja seuraa minua.”

Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa. Hän luuli näkevänsä näkyjä. He ohittivat monet vartiot. Suuri rautaporttikin aukeni heille itsestään, ja niin he astuivat ulos ja lähtivät kulkemaan kujaa pitkin. Yhtäkkiä enkeli oli poissa.

Lopulta Pietarille valkeni, mistä oli kysymys. Hän jatkoi matkaansa ja meni Johanneksen äidin Marian kotiin. Vankilan rautaportti oli avautunut helpommin kuin tuon talon ulko-ovi. Pietari sai kolkuttaa pitkään, ennen kuin ovi avautui. Talon väki ei voinut uskoa, että se voisi olla Pietari. Lopulta he pääsivät iloitsemaan täydestä sydämestään Pietarin vapautumista. Rukoukset oli kuultu.

Jumala lähettää enkelin

Pietarille kaavailtu kohtalo koituikin hänen vartijoidensa kohtaloksi, ja lopulta Herodeskin sai Jumalalta rangaistuksen. Madot söivät hänet ja hän heitti henkensä. Apostolien tekojen kirjoittaja kertoo, että näin kävi, koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle.

Raamatussa on muitakin esimerkkejä, joIssa enkeli toimii samalla tavalla. Hädän keskellä ihminen kääntyy Jumalan puoleen, ja Jumala kuulee myös läheisten esirukoukset. Jumala lähettää auttavan enkelin. Abraham sai yllätysvieraita, Filippos ilmestyi etiopialaisen hoviherran luokse ja laupias samarialainen pysähtyi auttamaan.

Enkelit ovat olleet useimmiten tavallisia ihmisiä, joilla on ollut sydäntä pysähtyä auttamaan. Kun ihminen on tullut autetuksi, auttaja on poistunut vähin äänin paikalta. Kunnian ja kiitoksen on voinut osoittaa suoraan Jumalalle.

Arjen enkeli pysähtyy kuuntelemaan, kun elämä koettelee. Tunnelin päästä alkaa näkyä valoa. Elämä kirkastuu. Arjen enkeli voi vapauttaa ihmisen synnin kahleista. Samalla ovet avautuvat taivaaseen asti. Se ei ole pelkkä näky, vaan sen voi uskoa todeksi. 

Petri Satomaa

Julkaistu Päivämiehessä 30.9.2015.

Tunnisteet:


enkeli

Lisää aiheesta:

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi