Lauantai 19.10.2019
"
Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Ps. 119:101,104

Kotia kohti

Usko ja elämä - Matkaevääksi 7.10.2015 10:00 | Päivämies

KUVA: HEIKKI VUONOKARI

Viime aikojen mullistuksissakin saamme uskoa, toivoa ja luottaa Jumalan johdatukseen.

Viime aikojen keskustelua on hallinnut kaksi aihetta. Toinen on ollut keskustelu Suomen talouden tilasta ja toinen pakolaiskriisistä. Meidän hyvään tottuneiden suomalaisten on vaikea ymmärtää sitä, että joudumme ainakin väliaikaisesti tinkimään nykyisestä elintasostamme.
Rakennemuutoksen johdosta vähentyneet tulot eivät riitä kattamaan nykyisen elintasomme mukaisia menojamme. Ymmärryksemme tahtoo loppua viimeistään silloin, kun joudumme tinkimään henkilökohtaisista eduistamme.

Yllättäen olemme joutuneet samaan aikaan todistamaan suurimpia kansainvaelluksia toisen maailmansodan jälkeen. Ne ulottuvat myös tänne kauas pohjoiseen. Ihmiset pakenevat sodan ja väkivallan jaloista etsien turvapaikkaa varsin rauhalliselta Euroopan mantereelta. 

Apua tarvitseville

Tähän mennessä jo puoli miljoonaa ihmistä on saapunut Eurooppaan.  Suomeenkin tulijoiden määrä on moninkertaistunut aikaisempaan verrattuna. Ne, jotka ovat selvinneet määränpäähän, ovat tehneet hengenvaarallisen matkan. Tuhannet ovat menehtyneet matkalla etsiessään turvallisempaa kotia.

Pakolaiskriisi muistuttaa meitä suomalaisia siitä, kuinka hyvää aikaa olemme saaneet elää. Meiltä kysytään, miten suhtaudumme hädän keskeltä tuleviin ihmisiin ja haluammeko auttaa inhimillistä hätää kärsiviä. Muistammeko niitä vaikeuksiamme, joita itse olemme joutuneet kokemaan oman elämämme ja kansamme historian varrella? Osaammeko itse tyytyä vähempään?

Yllättävää on, että turvapaikan hakijoiden keskeiseksi paikaksi Suomessa on tullut Suomen ja Ruotsin välinen raja pohjoisessa Torniossa. Toisaalta rajaa on kutsuttu maailman turvallisimmaksi rajaksi.

Uusi kotimaa

Jumalan lapselle matkalla olo ei ole outoa, eivät myöskään matkan vastoinkäymiset, paineet ja monet vaarat. Olemme matkalla olevaa kansaa. ”Kuljemme kohti uutta isänmaata, nyt sitä kaukaa katselemme. Matkalla meitä kantaa lupaus, me siihen turvaamme ja iloitsemme.” Näin laulamme rakkaassa Siionin laulussa.

Vaikka olemme täällä vieraita ja muukalaisia, päämäärä siintää silmissämme. Kaikki entiset pyhätkin ovat kilvoitelleet samaa määränpäätä kohti. Sama usko, toivo ja lupaus johti myös heitä Herran kansan lepoon. Uudessa kirjassamme Katsokaa uskon alkajaan ja täyttäjään tiivistetään uskon salaisuus näin: usko toivoo, usko näkee ja usko ymmärtää. 

Voimaa lupauksista

Raamattu kertoo uskon esikuvasta Abrahamista, joka ei epäillyt, vaan uskoi ja sai voiman Jumalan lupauksista. Tämän lupauksen voi omistaa jokainen, joka uskoo, riippumatta siitä, mistäpäin maailmaa on kotoisin. Apostoli Pietari kirjoittaa, että meitä ei ole lunastettu katoavalla kullalla ja hopealla, vaan kalliilla Kristuksen sovintoverellä.

Kun Jumala kirkastaa ihmiselle uskoksi sen, että Kristuksen työ on tehty hänen puolestaan ja hän kuulee Jeesuksen seuraajilta Jumalan valtakunnan suloisen syntien anteeksiantamuksen evankeliumin, sydämeen tule vapaus, ilo ja rauha. Joka uskoo, saa Jumalalta ihmeellisen voiman tulla Jumalan lapseksi.

Rauhan ääni

Meitä matkalla olevia profeetta neuvoo Herran suulla (Jer. 6:16–17): Ottakaa oppia menneistä ajoista, kulkekaa entisiä teitä, niin te löydätte sielullenne rauhan ja levon. Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä ja sanon teille: Kuunnelkaa torven ääntä!

Profeetta tarkoittaa sitä, että matkalla ollessammekin saamme olla turvakaupungissa, jossa rauhan torvi palvelijoiden suulla kuuluttaa meille hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta: sinä pelkäävä, kiusattu ja syntinen ihminen, ole hyvässä turvassa, synnit on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Veljeni ja sisareni, me olemme jo maailman turvallisimmalla rajalla!

Markku Seppänen

Julkaistu Päivämiehessä 7.10.2015.

Tunnisteet:


pakolaiskriisi matka

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi