Lauantai 19.10.2019
"
Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Ps. 119:101,104

Jumalan palvelijana

Usko ja elämä - Matkaevääksi 21.10.2015 10:00 | Päivämies

KUVA: H.H.

Kuinka kiireinen on kuluva viikkosi? Onko siinä tilaa kuulla Jumalan ääntä ja tuntea hänen pyhyyttänsä? Onko aikaa huomata toisia ihmisiä? 
Monesti arkinen elämänmeno tuntuu olevan kiinni ajallisissa asioissa ja tavoitteissa. Milloin työn paineet ja pitkittyneet työpäivät, milloin toimeentulo ja muut perheen asiat, erilaiset menot ja harrastukset, ovat päällimmäisenä mielessä. Ihmisen asema Jumalan luomana iankaikkisuusolentona tuppaa unohtumaan. 

Jumalan apulaisina

Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään. Hän on asettanut ihmisen maan päälle jatkamaan luomistyötään monin eri tavoin. Esimerkiksi rakentamalla ja kehittämällä hyvinvointia ihminen osallistuu luomistyöhön. Kun ihminen käyttää lahjojaan uskossa ja rukouksen mielellä, hän toimii Jumalan apulaisena.

Jumalan rakkaus vaikuttaa palvelumielen, joka voi olla lähimmäisen huomaamista ja monissa asioissa auttamista. Meidät on kutsuttu ajallisiin palvelutehtäviin ja Jumalan pelastavan evankeliumin työhön. Jumala haluaa, että mahdollisimman moni tulisi tämän ilosanoman omistajaksi. Sen mahdollistaa ainoastaan Jumalan hyvyys.

Vastahakoinen ihminen

Tällä järjen aikakaudella ihmisen on vai­keaa uskoa Jumalaan ja toimia nöyrästi hänen palvelijanaan. Raamattu kertoo monin tavoin siitä, kuinka ihminen helposti epäilee ja niskuroi Luojaansa vastaan.

Vanhassa testamentissa on myös monia esimerkkejä Jumalan palvelutyöhön kutsumista ihmisistä. Profeetta Jeremia asetettiin hyvin nuorena puhumaan kansalle Jumalan ilmoittamia sanoja. Hän oli usein vastahakoisella mielellä Jumalan sanan palvelijan tehtävässään. Hänen työnsä oli inhimillisesti epäkiitollinen. Kansa hylki ja suorastaan vihasi häntä. Jeremialle Jumala antoi voiman lupaamalla tehdä hänet lujaksi pronssimuuriksi, niin että hän kestäisi kohtaamansa esteet ja vastustukset (Jer. 15:19–21).

Vastaava kertomus on profeetta Hesekielin kokemus. Tuolloin moni oli kääntänyt selkänsä elävälle Jumalalle ja ottanut tilalle muita, omasta mielestään tärkeämpiä ja kiehtovampia, asioita. Jumala lupasi vahvistaa Hesekielin timantinkovaksi, jotta hän jaksaisi puhua kivisydämiselle ja ilkeämieliselle kansalle (Hes. 3:8–9). Jumala käänsi vaikeatkin tilanteet hyviksi. Hän näytti, että kaikki voima ja valta on yksin hänen.

Evankeliumin jakajana

Vaikka nykyisessäkin ajassamme Jumalan kunnioitus tuntuu vähenevän, evankeliumin työn ajankohtaisuus ei vähene. Merkittävin palvelutehtävä, mitä ihmisellä voi olla, on jakaa evankeliumia Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Viesti hyvästä Jumalasta voi välittyä arjessa sanoissa ja teois­sa, tietämättämmekin.

Jumala voi herättää ihmisen huomaamaan oman voimansa ja pyhyytensä yllättävälläkin tavalla. Pyhä Henki liikkuu ja vaikuttaa kuin tuuli, joka kulkee missä tahtoo. Vaikkapa ruskaretken väriloisto, muuttolintujen mysteerit tai erityisen auttavan ihmisen kohtaaminen hädän hetkellä voivat puhutella uudella tavalla. Oma syntisyys ja mustunut sydän voivat alkaa näkyä ja painaa Jumalan kirkkauden rinnalla.

Hyvä Jumala kutsuu luokseen, kuten evankelista Luukas kertoo esimerkissään. Jeesus näki Leevi-publikaanin istuvan tulliasemalla ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua.” Leevi jätti kaiken, nousi ja lähti seuraamaan häntä. (Luuk. 5:27–28.) Tämä evankeliumi on hyvää sanomaa rationaalisen ja maallistuvan ajan keskellä, yhtä ajankohtaista tuhansia vuosia sitten kuin nykyäänkin.

Julkaistu Päivämiehessä 21.10.2015.

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi