Sunnuntai 21.7.2019
"
Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." Luuk. 5:10

Jumalan sanan varma perustus

Usko ja elämä - Matkaevääksi 2.4.2014 00:00 | Päivämies

Elämämme perustusta voidaan tarkastella erilaisista näkökulmista. Seuratessamme päivittäisiä uutisia huomaamme, että ympäröivä yhteiskuntamme on monenlaisten muutosten kourissa. Kaikki muutokset eivät rakenna uskoamme tai tunnu muutenkaan toivotuilta. Uudistuksia saatetaankin joskus tehdä ihmisten hetkellisten tarpeiden pohjalta näkemättä pidemmälle.

Meillä Suomessa monet asiat ovat hyvin, varsinkin jos asemaamme vertaa joidenkin muiden maiden kansalaisten tilanteeseen. Tiedämme, että asioita voitaisiin monesti tehdä viisaammin ja paremmin. On tärkeää, että valintoja tehdään kestävälle pohjalle. Mitä jää jäljelle, jos kaikki ajalliset perustukset katoavat ympäriltä? Mikä kestää iankaikkisesti?

Olemme toistuvasti kokeneet, että Jumalan sana tuo elämäämme kestävän pohjan, jolle haluamme rakentaa. Jeesus sanoo: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle” (Matt. 7:24).

Elämän ja uskon perustuksia koetellaan erityisesti vastoinkäymisissä. Selvitäksemme elämän tuomissa myrskyissä tarvitsemme Jumalan sanan varaan rakennetun perustuksen, joka on Kristus. Kristuksen seuraajat ovat Jumalan valtakunnan rakennuksen eläviä kiviä. Jumalan valtakunta on hengellinen rakennus, jonka voi nähdä vain Pyhän Hengen avaamin silmin.

On ihmeellistä, että vieläkin Jumala rakentaa valtakuntaansa sanansa kautta. Valtakunnan asukkaiden tehtävänä on ilmoittaa kaikille ihmisille Jumala voimaa, joka siirtää ihmiset pimeyden valtakunnasta valon valtakuntaan.

Sydämen usko pelastaa

Jotkut ovat pahentuneet Jumalan valtakunnan evankeliumin saarnaan. Evankeliumin ydin on liittää ihminen Jumalan rakennukseen. Miksi monet loukkaantuvat Jumalan sanaan ja Jumalan rakennuksen kalliiseen kulmakiveen, Jeesukseen?

Ihminen on aina halunnut luoda itse sellaisen Jumalan, joka ei vaadi ihmistä parannukseen eikä puhu synnistä. Monet ihmiset haluaisivat nousta Jumalan sanan yläpuolelle.

Rakennelma, jonka ihminen on rakentanut oman jumalansa varaan, sortuu myrskyjen tullessa. Silloin ei auta, vaikka perustus olisi kaunistettu Jeesuksen nimellä. Tieto Jeesuksen lunastustyöstä ei pelasta ihmistä, jos ihmiseltä puuttuu henkilökohtainen sydämen usko Kristukseen.

Jotta elämän perustus kestäisi, ihmisen on kuunneltava enemmän Jumalan sanaa kuin omia mielipiteitään. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen suostuu Jumalan sanan mukaiseen elämään. Jumalan sana on muuttumaton ja pyhä.

Paavali muistuttaa lopunajasta: ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:3.) Elävä Jumalan sana pelottaa monia ihmisiä. Siksi sen saarnaajat pyritään vaientamaan ja heidän julistuksensa tekemään turhaksi.

Usko vahvistuu sanan kuulossa

Ihminen, joka on saanut kaikki synnit anteeksi, ei loukkaannu Jumalan sanaan, vaan rakastaa sitä ja haluaa elää sen mukaan. Jumalan sanan kuulossa usko vahvistuu ja toivo kirkastuu: ”Totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun päätöksesi” (Ps. 119:160).

Jumalan valtakunnan perustus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Kun elämässä tulee kärsimyksiä ja koettelemuksia, saamme turvautua kaikkivaltiaan Jumalan apuun. ”Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee ja pelastaa heidät kaikesta hädästä” (Ps. 34:18).

Päästäksemme taivaaseen on tärkeää, että korvamme säilyvät avoimina Jumalan puheelle. Jeesus sanoi: ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä” (Luuk. 11:28). Jumalan sana opettaa asettamaan myös ajalliset asiat oikeaan arvojärjestykseen. Jumalan valtakunnan elävinä kivinä saamme kaiken tarpeellisen. Turvamme ja perustuksemme on mukanamme aina siellä, missä liikumme.

Urpo Luokkala

Julkaistu Päivämiehessä 2.4.2014

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi