Lauantai 22.9.2018
"
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään. Jes. 26:19

Rauhan asialla

Usko ja elämä - Matkaevääksi 19.10.2016 07:00 | Päivämies


Maanantaina 24. lokakuuta vietämme rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää. Kyseinen päivä on myös kansainvälinen YK:n päivä. 
YK eli Yhdistyneet kansakunnat on maailmanlaajuinen, hallitusten välinen yhteistyöjärjestö, joka on perustettu toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. 

YK:n tavoitteet ovat hyviä, tosin ne eivät aina toteudu kaikkialla toivotulla tavalla. Rukoukset noiden tavoitteiden puolesta ovat tarpeen nytkin, kun eri puolilla maailmaamme soditaan. Almanakassamme on vuosikymmenestä toiseen säilynyt pyyntö: ”Anna oi Jeesus rauha ja menestys.” 

Sovussa kaikkien kanssa

Raamatussa sana rauha merkitsee vain erikoistapauksissa sodan vastakohtaa. Yleensä vastaava hepreankielinen sana shalom merkitsee eheyttä, terveyttä ja onnea. Terveys ja onni ovat käsitteinä ymmärrettäviä, eheä puolestaan kielessämme tarkoittaa yhtenäistä, tasapainoista, ristiriidatonta, särötöntä. 

Jumalan sana kehottaakin monissa eri kohdissa elämään sovussa lähimmäisten kanssa, toisia ihmisiä kunnioittaen ja rakastaen. Lisäksi se kehottaa pitämään rauhan kaikkien kanssa, lisäten vielä kehotuksen: ”Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu” (Room. 12:18).

Usko synnyttää rakkauden

Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka Vapahtajamme Jeesus Kristus teki ristin päällä rauhan sovittaessaan meidän ja koko maailman syntitaakan. Apostoli vakuuttaa: ”Hän on meidän rauhamme” (Ef: 2:14).  

Vapahtajamme lähetti opetuslapsensa julistamaan tätä rauhaa Pyhän Hengen valtuuksin. Jumalan kansan jäsenet ovat rauhanrakentajia. Usko synnyttää rakkauden Jumalaan ja lähimmäiseen. Väinö Havas runoili tästä rauhasta kauniisti: ”Kuinka ihana on suvinen sunnuntaiaamu, harmaan tuvan päivänpuoleisella seinustalla. Mutta vielä ihanampi se on silloin, kun siinä istuvan povessa lepää Jumalan rauha.”

Rauhan evankeliumi

Sotatantereellakin Jumalan lapset ovat kulkeneet rauhan evankeliumi mukanaan. Niilo Rauhala kirjoittaa koskettavasti kirjassaan Lähellä pyhää aamua sotilaasta, joka suostui tuhlaajapojan osaveljeksi. Sodan taisteluiden keskellä tämä uskovaisen kodin poika haavoittuu vakavasti ja tuskaisesti huutaa: ”Onko täällä ketään uskovaista?”

Uskovainen tuttu naapurin poika kuulee huudon ja ”ehtii viimein toverinsa luo, jonka haavaa hanki yhä juo”. ”Nukutko jo kuolemasi unta? Luonasi on taivaan valtakunta.” Runoilija jatkaa: ”Käsi siunaukseen kohoaa, synninpäästön armo vapahtaa. Siinä vihollisen silmäin alla, armonpöytä on näin matalalla. Rauha täyttää silmät uupuneet, katse jättää sodan tantereet.” Mutta vihollinen oli havainnut avuntuojan, kuului laukaus ja matka päättyi rauhantuojalta ”sotilaalta kaikkein vähimmältä”. 

Herran siunauksessa pyydetään, että Jumala kääntäisi kasvonsa puoleemme ja antaisi meille rauhan. Syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa Kristus itse vuodattaa sydämeen rauhansa ja henkensä. Jeesus sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille.” (Joh. 14:27.) 

Martti Murtoperä
Julkaistu Päivämiehessä 19.10.2016

Kuvituskuva: Päivi Peltoniemi

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi