Sunnuntai 18.11.2018
"
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee." Matt. 24:36-37

Voimaa koettelemuksissa

Usko ja elämä - Matkaevääksi 23.11.2016 07:00 | Päivämies
Maailman menossa ja maailman ehdoilla elävä ihminen voi joskus ihmetellä Raamatun opetuksia ja kielenkäyttöä. Esimerkiksi Jaakobin kirjeessä kerrotaan meille koettelemuksista.
”Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, tervehtii kahtatoista hajaannuksessa elävää heimokuntaa. Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.” (Jaak. 1:1–5.)

Kiusaukset ovat houkutuksia

Mitä nämä koettelemukset ovat? Mitä ne tarkoittavat? Kuinka sanan merkitystä voisi kirkastaa ymmärrettäväksi? Sanaristikoita tehdessä tulee välillä vastaan tilanteita, joissa ei keksi sopivaa sanaa hyvistä vihjeistä huolimatta. Sanaa voi yrittää hahmottaa myös sen synonyymien kautta, ja näin saada sille paremmin ymmärrettävä sisältö.

Koettelemuksen synonyymejä ovat eri lähteiden mukaan kiusaus, rasitus tai vastoinkäyminen. Jaakobin kirjeen ohjeet liittyvät uskovaisena ja Jumalan valtakunnassa elämiseen. Elämä voi olla rasittavaa, monillakin tavoilla. Ajalliset asiat voivat askarruttaa, elatuksen murheet voivat vaivata. Meillä voi olla vastoinkäymisiä työelämässä tai ihmissuhteissa. Nämä ovat merkittäviä ja tärkeitä ihmiselämän asioita, mutta uskon näkökulmasta kiusaukset lienevät lähimpänä oikeaa sisältöä.

Kiusaus on sanana meille tuttu ainakin Isä meidän -rukouksesta. Jotkut ovat ihmetelleet, mitä nämä kiusaukset ovat ja mistä ne tulevat. Katekismus opettaa kiusauksista Isä meidän -rukouksen kuudetta pyyntöä käsitellessään näin:
”Kiusaukset, joista Raamattu ja Isä meidän -rukous puhuvat, ovat houkutuksia luopua uskosta Jumalan hyvyyteen. Perkele ja oma itsekäs minämme taivuttavat meitä etsimään turvaa muualta kuin Jumalasta.

Kristityn elämä on päivittäistä kamppailua. Olemme jatkuvasti alttiina monenlaiselle pahalle: välinpitämättömyydelle, vihalle, kateudelle, omahyväisyydelle ja vallanhalulle. Meitä vedetään toisaalta kohti pimeyttä ja syntiä, toisaalta kohti valoa ja uskoa. Emme ymmärrä, miksi Jumala ei päästä meitä rauhaan pahan vallalta.”

Jumalan antamin voimin

Kun koettelemukset ymmärretään kiusauksina, ne liittyvät jokapäiväiseen arkeen ja uskovaisena elämiseen. Kyse on arjen kamppailusta, siitä, että ihmisinä elämme ja vaellamme kaikkien mahdollisten houkutusten keskellä, niitä väistellen ja niitä vastaan taistellen.

Jaakob kirjoitti, että kun usko selviää kiusauksista ja koettelemuksista, tuo se kestävyyttä. Uskominen ei kuitenkaan ole koettelemuksienkaan keskellä ihmisen omissa käsissä oleva kestävyyslaji.

Kyseessä on aina Jumalan voimin ja Jumalan lahjaan perustuva kestävyys, joka perustuu Kristuksen armoon. Tästä Katekismus meitä turvallisesti opettaa ja lohduttaa: ”Kaikkein vaikeimmissakin ahdistuksissa voimme kääntää katseemme Jumalaan ja hänen sanansa lupauksiin. Hän antaa meille voimaa kestää koettelemuksissa.”

Jari Wihersaari
Julkaistu Päivämiehessä 23.11.2016

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi