Tiistai 20.8.2019
"
Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Sananl. 3:3-4

Jumalan voima ja viisaus Kristuksessa

Usko ja elämä - Matkaevääksi 28.3.2018 07:00 | Päivämies


Korintti oli tärkeä kauppakaupunki ja Kreikan kaupungeista väkirikkaimpia. Väestö koostui monista eri kansallisuuksista, ja myös idän mysteeriuskonnoilla oli paljon kannattajia. Paavali saapui Korintin seurakuntaan toisella lähetysmatkallaan todennäköisesti vuonna 50.
Viisaus tai oppineisuus ei pelasta

Paavalin viittaus ”viisaisiin” ja ”oppineisiin” (1. Kor. 1:20) kattaa sekä kreikkalaiset että juutalaiset seurakunnan jäsenet. Kreikkalaisilla oli maallisten mittapuiden mukaan paljon inhimillistä viisautta, jonka avulla he kykenivät puhumaan ja väittelemään asiasta kuin asiasta ja ratkaisemaan moninaisia ongelmia. Juutalaiset puolestaan arvostivat oppineisuutta.

Paavalin mukaan mikään tämän maailman viisaus ei voi saada aikaan sitä, minkä ristin sanoma on tehnyt. Apostoli kiteyttää: ”Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat.” (1. Kor. 1:21.)

Ristin sanoma näyttäytyy hulluutena

Jumalan tarkoitus on pelastaa maailma ristin sanoman kautta (1. Kor. 1:18). Juutalaiset etsivät kuitenkin ihmetekoja ja kreikkalaiset viisautta. Juutalaisille ihmeteot ja yliluonnolliset merkit olivat pyrkimystä tunnistaa Messias ja tämän tuoma vapautus. Kreikkalaisille taas inhimillinen, filosofinen viisaus oli ylpeyden aihe.

Paavali kuitenkin julisti ainoaa pelastuksen tietä: ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta (1. Kor. 1:23). Juutalaisille se oli herjausta, koska he odottivat poliittista vapauttajaa, soturikuningasta, joka ei ole ulkonaisesti heikko vaan voimakas.

Kreikkalaisten taas oli mahdoton uskoa ristillä kuolleeseen Messiaaseen. Heidän ajattelussaan ristillä kuolivat vain rikolliset. Toisekseen koko ajatus ihmiseksi tulleesta Jumalasta oli heille mahdoton. Kreikkalaisessa ajattelussa nimittäin aineellisuus edusti pahaa ja näin ollen kaikki jumaluus voi olla vain henkeä.

Usko on avaraa armoa

Paavalin julistamassa ristin sanomassa ilmentyy Jumalan pelastava voima. Kyseessä on lopulta Jumalan viisas suunnitelma. Omana aikanaan kirkkoisä Augustinus pohdiskeli Jumalan rakkauden salaisuutta ja sovitustyötä:

”Meidän sovitustamme Kristuksen kuoleman kautta ei saa käsittää niin, että Poika olisi sovittanut meidät, jotta Isä joka vihasi meitä (syntimme tähden) alkaisikin rakastaa meitä. Ei, meidät sovitettiin Hänen kanssaan, kun hän jo rakasti meitä huolimatta Hänen vihollisuudestaan meitä kohtaan meidän syntimme tähden.”

Pääsiäinen heijastaa kristinuskon ydintä. Pelastus annetaan lahjaksi – Jumalan rakkautta ei voi ansaita. Ensimmäisten vuosisatojen kristityt ilmaisivat tämän osuvasti: ”Hän pyhimmällä piinallaan, hän katkeralla kuolollaan ja ylösnousemisellaan toi meidät armoon avaraan” (Vk. 95:2). 

Risto Räihä

Julkaistu Päivämiehessä 28.3.2018

Kuvituskuva: Juha Humalajoki
 

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi