Maanantai 24.6.2019
"
Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. Ps. 49:16

Pitkän tähtäimen valintoja

Usko ja elämä - Matkaevääksi 23.5.2018 07:03 | Päivämies


Heprealaiskirjeen 11. luku alkaa sanoilla ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Tämän jälkeen kirjoittaja kuvaa ennen omaa aikaansa eläneiden uskovaisten elämän kautta, miten usko on eletty todeksi. Uskon kautta heillä oli elämässä suunta ja luottamus Jumalan lupauksiin. Suunta oli kohti taivaallista isänmaata.
Faaraon hovin hoivissa

Kirjoittaja ottaa yhdeksi rohkaisevaksi esimerkiksi Mooseksen. Mooses syntyi aikana, jolloin Jumalan omaisuuskansaa israelilaisia vainottiin. Elettiin hädän ja ahdistuksen alla. Vaikka tilanne oli sama kaikilla, eli jokainen perhe sen itse todeksi omassa elämässään. Mooseksen vanhemmat eivät voineet suostua määräykseen lapsen surmaamisesta, vaan piilottelivat tätä kolme kuukautta. Sitten Mooses laskettiin kaisla-arkussa virran vietäväksi. (2. Moos. 2: 2–3.) 

Mooses ei hukkunut virtaan vaan pelastui. Hänet löysi faaraon tytär, joka tiesi isänsä määräyksen, mutta lapsen itku sai hänet säälimään tätä. Mooses varttui faaraon hovissa, ja kaikki mitä siellä oli, olisi tullut kerran hänelle. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo, että vartuttuaan Mooses kieltäytyi esiintymästä faaraon tyttärenpoikana (Hepr. 11:24). Mikä sai Mooseksen luopumaan hänelle luvatusta kunniasta ja rikkaasta tulevaisuudesta? Kirjoittaja kertoo: koska Mooses uskoi.

Valinnat tehdään omantunnon äänellä

Mooses olisi saanut kaiken rikkauden eläessään faaraon tyttärenpoikana. Varttuessaan hän näki kuitenkin parempana elää Jumalan kansan yhteydessä kärsien vaivaa yhdessä heidän kanssaan (Hepr. 11:25).

Usko avasi ikkunan toiseen todellisuuteen: hän näki edessä olevat vaihtoehdot ja ymmärsi tärkeämmäksi tavoitella taivaan kotia, iankaikkista elämää kuin ajallista nautintoa. Mooses teki valinnan. (Hepr. 11:26–27.)

Jumalan lapsen osa ei ole muuttunut. Edelleen elämme maailmassa, jossa tehdään valintoja. Joskus voisi tuntua helpommalta suostua elämään toisella tavalla kuin minkä tietää sisimmässään oikeaksi. Roomalaiskirjeessä (6:22) muistutetaan, että olemme päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, ja kerran saamme iankaikkisen elämän. Iankaikkisuudessa kaikki kyyneleet pyyhitään pois ja ajan vaivat jäävät taakse (Ilm. 7:13-17). Mutta siihen asti, kunnes olemme perillä, elämme ajan keskellä, missä eteen tulee kiusauksia aiheuttavia tilanteita.

Heprealaiskirjeessä muistutetaan Hänestä, joka voitti kaikki kiusaukset ja voi siksi auttaa jokaista kiusauksissa olevaa. Kristus on evankeliumissa itse läsnä ja kanssamme. Uskossa saamme luottaa lupaukseen syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Oman uskontaipaleen kulkemisessa rohkaisee rinnalla kulkeva joukko. 

Sakari Typpö
Julkaistu Päivämiehessä 23.5.2018

Kuvituskuva: Lukijan kuva / Anita Keränen

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi