Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

Jumalan valtakunnan työssä

Usko ja elämä - Matkaevääksi 6.2.2019 07:00 | Päivämies


Jumala loi ihmisen viljelemään ja varjelemaan luomaansa maailmaa. Tätä kutsumusta voi toteuttaa tekemällä työtä hyvällä mielellä, Lutherin mukaan niin kuin Jumalalle.
Elämään sisältyvä työ kasvattaa velvollisuudentuntoa ja kykyä huolehtia asioista. Jumalaa ja lähimmäisiä saavat kaikki palvella omilla lahjoillaan. Tällä tavalla tehdään myös Jumalan valtakunnan työtä.

Jumala on antanut erityisen ilmoituksen, Raamatun sanan, jossa kerrotaan taivaallisesta aarteesta. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden” (Joh. 20:31). Pietari vertaa Jumalan sanaa lamppuun, joka valaisee tien ja näyttää suunnan.

Jeesus antoi seuraajilleen tehtävän: viedä evankeliumin sanomaa eteenpäin. Hänen käskynsä mukaisesti kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. (Luuk. 24:47.)

Jumala johtaa valtakuntansa työtä omalla ajallaan ja tavallaan kaikkialla maailmassa. Viime vuosina on avautunut uusia työmahdollisuuksia eri puolille maailmaa. Ihmisillä on vielä sanan nälkä.

Työn laajentuessa Raamatun sanat ovat ajankohtaiset: ”Eloa on paljon, mutta työväkeä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän antaisi työväkeä elovainioonsa.” (Luuk. 10:2.) Onko tämä työ niin tärkeää, että vapaa-aika uhrataan sen eteen?

Arvokkaina pidetyt asiat vaihtelevat eri ihmisillä. Jumalan edessä jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja yhtä arvokas. Kukin rakentaa omaa elämäänsä niistä lähtökohdista, jotka on annettu. Monet ovat kokeneet Jumalan siunauksen, jonka evankeliumin työ tuo mukanaan.

Jumalan valtakunnan työhön kutsutaan. Työhön osallistumisen lähtökohta ei ole itsekäs hyötyajattelu, vaan kutsumus ja kehotus viedä evankeliumin ilosanomaa eteenpäin. Se ei ole ansiotyötä, vaan lahjojen antamista Jumalan valtakunnan työn käyttöön.

Näissä palvelutehtävissä ei tavoitella maailman vaan Jumalan kunniaa. Jumalan lapsi on pelastettu palvelemaan. Raamattu opettaa, että kaikki leiviskät on tarkoitettu enennettäviksi. Kristityillä on terve vastuu annettujen tehtävien hoidosta.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät (Joh. 20:21). Opetuslapset kutsuttiin evankeliumin työhön Jeesuksen esimerkin mukaan. Heitä ei lähetetty ilman valtakirjaa tähän kuninkaalliseen työhön.

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus käski opetuslasten odottaa, kunnes heidät puetaan voimalla korkeudesta (Luuk. 24:49). Näin Jumalan lapset ovat Jumalan puolesta lähettiläitä, Pyhän Hengen valtakirja mukanaan he kuuluttavat evankeliumin sanomaa.

Työhön kutsujana on kaikkien lahjojen antaja, joka on luvannut siunata työtä. Siunauksen saa kokea henkilökohtaisesti, kun evankeliumin sanoma rohkaisee uskomaan. Työn kautta voi myös varjeltua monelta pahalta ja saada matkaystäviä.

Jumalan valtakunnan työn lähtökohtana on uskosta syttyvä rakkaus, halu palvella Jumalan seurakuntaa. Silloin työ rakentaa seurakuntaa ja lujittaa kristittyjä uskossa, rakkaudessa ja hyvissä
teoissa.

Teskti: Olli Lohi
Kuvituskuva: Kari Vengasaho
Julkaistu Päivämiehessä 6.2.2019

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi