Lauantai 17.11.2018
"
"He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." Luuk. 20:36

Isä huolehtii lapsistaan

Usko ja elämä - Matkaevääksi 18.3.2015 00:00 | Päivämies
Mistä tietää olevansa keski-ikäinen? Siitä, kun kiinnostuu uudestaan lapsuusajasta ja omasta suvustaan. 
Lapsuusaika on monessa mielessä hyvin merkittävä ajanjakso ihmiselämässä. Turvallisuudentunne ja itsetunto rakentuvat ensimmäisten vuosien aikana.

Aikuisena kadehdimme lapsuuden huoletonta aikaa. Voi, kunpa saisi elää uudestaan lapsuusajan! Vanhempina huomaamme, kuinka nopeasti vierähtää se aika, kun lapset ovat kotona. Katselemme kaiholla kuvia, joissa lapset olivat pieniä.

Samasta ruokapöydästä

Lapsuus on merkittävä aika myös uskonelämälle. Silloin voimme saada vahvistusta uskolle, jonka olemme Jumalalta saaneet. Päiväkerhossa ja pyhäkoulussa annetaan ravintoa, jotta taivaan taimet voisivat juurtua ja vahvistua uskossa. Miten usein tämä on mahdollista, riippuu paljon siitä, miten me vanhemmat jaksamme viedä lapsiamme Jumalan sanan ääreen.

Samalla kun me huolehdimme siitä, että lapsi saa riittävästi ravintoa uskolleen, saamme itsekin syödä samasta ruokapöydästä. Pietari kirjoittaa: ”Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen” (1. Piet. 2:2).

Uskomme esikuva

Kastetilaisuudessa voimme ihastella ja ihmetellä pientä vastasyntynyttä. Siinä voimme katsella uskovaisen esikuvaa. Usko on turvautumista ja luottamista. Sitähän tuo pieni lapsi tekee. Ei hän muuta voi tehdä eikä tarvitsekaan.

Saatamme uskonelämässämme erehtyä luottamaan omaan voimaamme ja viisauteemme. Paavali kuitenkin puhuu vain lapsen asemasta. Lapsen asemaan sopivat kaikki Paavalin luettelemat hengen hedelmät: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lem­peys ja itsehillintä. Ne voisi tiivistää sanalla nöyryys.

Armo kasvattajana

Lapsen asemassa oleminen merkitsee sitä, että haluaa osoittaa kuuliaisuutta Jumalan sanalle. Jumalan lapsina saamme omistaa Isän, joka huolehtii omista lapsistaan. Saamme kutsua häntä: Abba, Isä! Saamme turvautua ja luottaa häneen kaikissa elämämme vaiheissa.

Tärkeintä on oppia tuntemaan hänet anteeksiantavana Jumalana. Me tarvitsemme paljon armoa. Siionin laulu 309 päättyy tärkeään pyyntöön: ”Anna armon kasvattaa, hoitaa toisiamme.”

Petri Satomaa

Julkaistu Päivämiehessä 18.3.2015.

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi