Tiistai 22.10.2019
"
"Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." 5 Moos. 6:4-5

Kirjoitukset täyttyivät

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 14.5.2015 00:00 | Päivämies
”Ettekö te rakkaat opetuslapseni, jotka minä itse valitsin, ymmärrä? Näinhän kaiken piti tapahtua. Kaikki oli ennalta päätetty ja kirjoitettu.” Tällä tapaa Herramme Jeesus puhutteli opetuslapsiaan ennen ja jälkeen kuolemansa haudalla, Emmaukseen menevällä tiellä, jerusalemilaisen talon yläkerrassa lukittujen ovien takana, Tiberiaan järven rannalla ja muuallakin.
Ylösnoussut Kristus ilmestyi omilleen, vain omilleen. Näille epäileville opetuslapsilleen, sisarilleen ja veljilleen, Herra näyttäytyi ja rohkaisi heitä uskomaan. Näin pitikin käydä. Kaikki on nyt hyvin, Jumalan tarkoittamalla tavalla.

Viekää hyvää sanomaa

Tekstimme vahvistaa muidenkin evankeliumien viestin, Jeesuksen sanat omilleen: Menkää ja saarnatkaa parannusta, syntien anteeksiantamusta. Todistakaa minusta ja pysykää minussa. Pyhä Henki varustaa teidät työhön ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään ja kilvoitteluun. Pysykää tässä kaupungissa, Jerusalemissa.

Voinemme tutkia tätä myös profeetta Jesajan puheen valossa. Sen mukaan Jerusalem on myös Herran Siionin vertauskuva: ”Me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe” (Jes. 2:3). 

On siis syytä pysyä siellä, missä hyvä sanoma turvallisesti ja puhtaasti julistetaan. Siellä olemme saaneet kuulla Jeesuksen käskystä hänen nimessään julistetun synninpäästön sanan: ”Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt. 9:2).

Te olette tämän todistajat

Syntiin lankeaville, heikosti kilvoitteleville opetuslapsille annettiin merkittävä tehtävä: Saarnatkaa syntien anteeksiantamusta ja todistakaa Pyhän Hengen voimasta. Jumala itse varustaa teidät, saatte voiman korkeudesta. Kertokaa tästä ihmeellisestä uskonlahjasta uskosta osattomille tai uskossaan horjuville.

Paavalikin sai lohtua todistamisen tehtävään armosta. ”Tyydy minun armooni, sillä minun voimani on heikoissa väkevä” (2. Kor. 12:9). Heikko todistaja todistaa Jumalan voimaa, ei omaansa. Ajattelisin, että erityisesti sananpalvelijoiden, pap­pien ja maallikoiden, tulisi tämä muistaa. Jokainen Jumalan lapsi, uskonlahjan saanut ja sen armosta pitänyt, on Herran todistaja: ”Sen tähden, että meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on” (2. Kor. 4:1).

Jeesus otetaan taivaaseen

Jeesuksen tehtävä maan päällä oli päättynyt. Hän erkani opetuslasten luota siunaten. Tämä on hyvin kaunis ja esimerkin sisältävä tapa erkaantua. Jeesuksen siunaamat opetuslapset tunsivat riemua ja nöyrää kunnioitusta. He kumarsivat Herraa maahan saakka. Tätä riemua myös jatkui Jeesuksen poistumisesta huolimatta. Opetuslapset, uskovaiset, pitivät temppelissä jumalanpalvelusta ylistäen ja kiittäen.

Tähän Luukkaan evankeliumi päättyy. Kirjoittaja jatkaa tapahtumien kuvausta Apostolien teoissa. Siellä kerrotaan vainon, surun, epäilysten, mutta myös ilon, rauhan, anteeksiantamuksesta syntyvän riemun päiviä. Opetuslasten arki- ja pyhäpäivän voima oli evankeliumi, siunaus ja luottamus.

Penna Parviainen

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjatuu:
Helatorstai: Ps. 47:6–9; Jes. 33:5–6; Ap. t. 1:1–11 tai Room. 8:31–39; Luuk. 24:46–53 

Julkaistu Päivämiehessä 13.5.2015.

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi