Perjantai 21.9.2018
"
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Ihmeitä kirkastusvuorella

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 15.7.2015 00:01 | Päivämies
Päivän teksti kertoo tapahtumista kirkastusvuorella. Voimallisten tekojensa keskellä Jeesus menee vuorelle rukoilemaan. Mukaansa hän ottaa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen.
Kun Jeesus rukoilee, hänen hahmonsa muuttuu siten, että taivaallinen voima tulee selvästi esille. Hänen kasvonsa muuttuvat ja vaatteensa tulevat valkeiksi ja kiiltäviksi.

Yhtäkkiä hänen kanssaan onkin kaksi ylimääräistä henkilöä: Mooses ja Elia näkyvät kunniassaan ja Jeesus keskustelee heidän kanssaan. He puhuvat Jeesuksen suorittamasta ihmiskunnan lunastustyöstä, joka tulee täyttymään Jerusalemissa pääsiäisen aikaan, ristinkuolemassa.

Riemullinen herääminen

Opetuslapset ovat nukahtaneet. He heräävät juuri oikeaan aikaan nähdäkseen Jeesuksen ihmeellisen kirkkaan olemuksen. He hämmästyvät yhä enemmän nähdessään Mooseksen ja Elian.

Pyhä Henki ilmoittaa opetuslapsille, kenet he saavat nähdä ihmeellisellä tavalla. Pietari, Jaakob ja Johannes elävät onnellisia hetkiä: sydän täyttyy ilosta ja epäilykset ovat poissa. Jumalan rauha täyttää heidän mielensä.

Raamattu sanoo, että Jumalan rauha käy yli ihmisymmärryksen. Se voi toteutua jopa äärimmäisen koettelemuksen keskellä. Perheessämme sellainen tapahtui, kun pieni poika oli juuri päässyt taivaan kotiin. Ikävä ja tuska oli suunnaton.

Pian tapahtui ihme: Jumala täytti rauhalla sydämemme. Meille annettiin uskonvarmuus: pieni poikamme on pätässyt perille ja saamme tavata hänet kerran! Epäilyksemme otettiin pois. Uskovaiset ympäröivät meidät ylitsevuotavalla rakkaudella ja huolenpidolla. Se kävi yli ymmärryksemme.

”Uskomiseen se jää”

Pietari ilmaisee kaverusten tunteita, kun hän ehdottaa Jeesukselle, että he jäisivät vuorelle. Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle tehtäisiin majat. Näitä tunteita voimme kokea nykyäänkin, esimerkiksi kun suviseurat ovat päättymässä.

Isoäitini opetti minulle nuoruusvuosinani, miten voimme toimia tämänkaltaisissa tilanteissa. Emme olisi malttaneet lähteä kotiin mummulasta ja Haapaveden pyhäinpäiväseuroista, kun oli niin hyvä olla uskovaisten nuorten keskellä.

Mummu sanoi, että ”uskomiseen se jää”. Raamattu vahvistaa tämän. Tuntemiset vaihtelevat, mutta kannattaa pitää kiinni uskosta ja taistella syntiä vastaan. Uskovaisten ystävien muisto auttaa tässä taistelussa. Matkaystäviin on erittäin tärkeää pitää yhteyttä myös arjen keskellä.

Valtavaa uskonvahvistusta

Pietarin ehdotus jää vaille vastausta, kun Jumala alkaa puhua. Pilvi ympäröi vuoren matkalaiset ja Jumala itse sanoo: ”Tämä on minun rakas poikani, kuulkaat häntä.” Opetuslapset saivat niin valtavaa uskonvahvistusta, että on vaikea kuvitella suurempaa. Samalla tuo vahvistus on tarkoitettu meille. Siksi se on pyhään Jumalan sanaan kirjoitettu.

Nykyisenä aikana Jumala puhuu Henkensä kautta valtakunnassaan. Näin Raamattu meille todistaa. Luther on myös todennut saman asian katekismuksessa: Jeesuksen työ jatkuu maan päällä hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä. Se on meidän turvamme ja elämämme perusta.

Mykistävä vaikutus

Vuoren tapahtumat tekivät opetuslapsiin niin syvällisen vaikutuksen, että he eivät saattaneet edes puhua niistä muutamaan päivään. Me koemme elämässämme Jumalan puhuttelua hänen paimentaessaan lampaitaan.

Olemme hiljattain saaneet olla kuin kirkastusvuorella, kun kuulimme Jumalan sanaa suviseuroissa. Siellä kerrottiin muun muassa, että heikollakin uskovaisella on tehtävä Jumalan lasten joukossa.

Olemme todistamassa siitä, että tämä valtakunta on syntisten valtakunta. Kaikki synnit on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tähän valtakuntaan ovat kaikki ihmiset tervetulleita.

Jorma Hintikka

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
Kirkastussunnuntai: Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11; 2. Moos. 34:29–35;
2. Kor. 3:7–18; Luuk. 9:28–36

Julkaistu Päivämiehessä 15.7.2015.

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi