Emme pysty muodostamaan täydellistä kuvaa itsestämme, koska itsensä rehellinen arviointi voi tehdä kipeää emmekä edes tunne itseämme läpikotaisin. Päivän evankeliumiteksti kertoo kahdesta itsearvioinnista, joista toinen meni täysin hakoteille, mutta toisesta näkyi Jumalan alkama armotyö.

Ihminen näkee ulkokuoren

Jeesuksen kertomuksessa Jerusalemin temppelin rukoushetkeen saapui kaksi ihmistä – fariseus ja publikaani. Jo ulkoisen olemuksen perusteella heistä saattoi tehdä päätelmiä.

Fariseuksen ylväs olemus, viitan suuret tupsut ja raamatunlausekotelot kertoivat hurskaasta ihmisestä (Matt. 23:5), joka tunsi olonsa kotoiseksi temppelissä ihmisten arvostavien katseiden alla. Publikaani puolestaan etsiytyi sivummalle ja asettui rukoilemaan lyhyttä rukoustaan ihmisten huomiota vältellen.

Jos oli rukoilijoiden ulkoinen olemus erilainen, sitä oli erityisesti rukouksen sisältö. Fariseuksen kiitosrukouksessa toistui viidesti joko sana ”minä” tai viittaus tuohon sanaan sekä seitsemän kuvausta itsestä, millainen hän on ja millainen hän ei ole.
Fariseus ei ollut rosvo eikä huijari. Ei, hän oli kaukana tästä: Mooseksen lain vaatimus paastoamisesta ylittyi moninkertaisesti, kun hän paastosi joka viikko kahdesti. Samoin vaatimus kymmenysten maksamisesta tehdyistä ostoksista toteutui tarkoin, ja hän maksoi kymmenykset niistäkin ostoksista, joista laki ei sitä vaatinut.

Lisää kiitoksen aihetta löytyi, kun fariseus vertasi itseään vieressä lymyilevään publikaaniin, joka toisilta huijaamilla varoilla vietti syntistä elämäänsä. Fariseus kiitti Jumalaa, että hän ei ollut tällainen.

Publikaanin rukous oli vain yhden lauseen mittainen. Hän viittasi Jumalaan kerran ja itseensä kerran. Rukous sisälsi myös eleen: hän löi itseään rintaan. Tuo ele oli harvinainen, sillä Uudessa testamentissa on tästä eleestä maininta vain kerran: kun ihmiset poistuivat Jeesuksen ristiltä pitkänäperjantaina (Luuk. 23:48). Ele oli merkki äärimmäisestä surusta ja tuskasta. Publikaanin tunnolla synti painoi raskaana. Oli vain yksi mahdollisuus: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”

Jumala näkee sydämen

Jumalan kaikkinäkevän katseen alla näköala on aivan toisenlainen kuin ihmisten silmissä. Kaikkivaltiaan katse porautuu ihmisen ulkokuoren läpi sydämen salatuimpiin sopukoihin asti. Fariseuksen kaapu ja hurskas olemus ei voinut peittää Jumalan silmiin piirtyvää näkyä: ”Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys.” (Luuk. 16:15.)  Hänen edessään ”me olemme kaikki saastaiset, ja kaikki meidän vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate” (Jes. 64:6).
Ihmisten silmissä halveksitun publikaanin sydämestä kohosi avunhuuto. Jumala on luvannut sen kuulla: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15.)

Loppuarvio

Ihmisten arvostama farisealainen hurskaus sai Jeesukselta murskatuomion: hän meni kotiinsa ilman Jumalalle kelpaavaa vanhurskautta. Jeesus lausui opetuslapsilleen vakavan varoituksen sanan: ”Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa enempi kuin kirjanoppineiden ja farisealaisten, niin ette tule taivaan valtakuntaan” (Matt. 5:20). Omilla ansioilla ei voi kelvata Jumalalle.

Publikaani meni kotiinsa hurskaampana. Jumalan armotyö oli alkanut hänessä. Hän oli saanut synnintunnon. ”Tunne ainoastaan sinun pahat tekos, ja ettäs olet Herraa sinun Jumalaas vastaan syntiä tehnyt” (Jer. 3:13). 

Vaikka Jeesus ei kertonut publikaanin vaiheista enempää, hän, niin kuin ihmiset tänäänkin, sai luottaa Jumalan lupaukseen, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan (Matt. 7:8). Jumalan sanan varoitukset ja lupaukset olivat totta silloin ja niin ne ovat tänäänkin: ”Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.” (Sanan. 28:13–14). 

Seppo Jokelainen
Julkaistu Päivämiehessä 3.8.2016

Biblia
Niin hän myös sanoi muutamille, jotka itse päällensä uskalsivat, että he olivat hurskaat, ja muita katsoivat ylön, tämän vertauksen: Kaksi ihmistä meni ylös templiin rukoilemaan, yksi farisealainen ja toinen Publikani. Farisealainen seisoi ja rukoili näin itsellensä: minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekiä, taikka myös niinkuin tämä Publikani. Kahdesti viikossa minä paastoon, ja annan kymmenykset kaikista mitä minulla on. Ja Publikani seisoi taampana, eikä tahtonut silmiänsäkään nostaa ylös taivaaseen päin, mutta löi rintoihinsa ja sanoi: Jumala, armahda minun syntisen päälleni! Minä sanon teille: tämä meni kotiansa hurskaampana kuin toinen; sillä jokainen joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

Raamattu 1992
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”