Tiistai 20.11.2018
"
Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi. Ps. 94:12-13

Pelastus, joka on valmistettu kaikille kansoille

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 5.2.2017 07:00 | Päivämies


Odottavan aika voi olla pitkä ja odotuksen aiheita paljon. 
Kauan sitten Jerusalemissa asui hurskas, Simeon-niminen mies. Emme tiedä hänen ikäänsä, mutta hän oli jo vanha. Raamatussa kerrotaan, että hän saapui temppeliin odottamaan Israelin lohdutusta. Jumalan Henki oli ilmoittanut hänelle, että hän saa nähdä Herran voidellun ennen kuolemaansa.

Temppelissä kävi joka päivä eri syistä paljon ihmisiä. Monet tulivat uhraamaan lain säädösten mukaisesti. Mooseksen laissa vaadittiin, että pienten lasten vanhempien piti tuoda Herran laissa säädetty uhri. Uhrin tuli olla vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. Kaikilla ei ollut karitsaa eikä varaa ostaa sitä. Heille laki salli tuotavaksi kaksi muuta kyyhkystä, synti- ja polttouhriksi. Papin tuli toimittaa sovitusmeno. (3. Moos. 13:6–8.)

Simeon saa nähdä Jeesuksen

Simeon tiesi, että jonain päivänä sinne saapuisivat myös Maria ja Joosef esikoislapsensa kanssa tuomaan säädetyn uhrin. Yhtenä päivänä se tapahtui. Temppeliin saapui vanhempia lapsineen, heidän joukossaan myös Maria ja Joosef mukanaan säädetty uhri. Nähdessään heidät Simeon pysähtyi, otti lapsen syliinsä ja puhkesi ylistykseen: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” (Luuk. 2:29–31.)

Luukas kertoo, että lapsen vanhemmat olivat ihmeissään kuullessaan sen, mitä Simeon heidän lapsestaan kertoi. Simeon oli tullut temppeliin Hengen johdattamana. Jumalan Pyhä Henki vakuutti hänelle, että juuri tämä on lapsi, jota hän oli tullut odottamaan. Nyt hän oli nähnyt valon, joka koittaa myös pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa Israelin kansalle (Luuk. 2:30–32).

Jeesus asuu omiensa keskellä

Yllä kerrotuista tapahtumista on kulunut noin 2000 vuotta. Mistä Jeesuksen, elämän Herran ja pakanakansoille koittaneen valon, voi löytää tänään?

Jeesus totesi lähetyskäskyssä: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20). Ennen taivaaseen nousemistaan Herra lupasi opetuslapsilleen kääntyä Isän puoleen, joka antaa heille Puolustajan, joka on Totuuden Henki. ”Te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh. 14:16–17.)

Jeesus oli myös luvannut: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään”  (Matt. 18:20).

Herra asuu valtakunnassaan, ja siellä ja sieltä hän puhuu vieläkin Henkensä kautta. ”Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut” (Joh. 10:14).

Evankeliumin hoidossa

Uskon voimat kuluvat matkalla. Meidän on tarpeen yhä uudelleen kuulla Hyvän Paimenen ääntä. Seuroja aloittaessamme rukoilemme, että Herra olisi Henkensä kautta läsnä. Jumalan lapsi tuntee hänet äänestään, niin kuin hän opetuslapsilleen lupasi.

Valtakuntansa sanomassa Jeesus ruokkii ja kaitsee lapsiaan ja etsii samalla ulkopuolella olevia, evankeliumin tuomaan vapauteen kaipaavia. Simeon katseli pientä lasta uskon silmin – siksi hän näki kansojen valon, kirkkauden, joka koittaa pakanoillekin, ja Vapahtajan, joka sovittaa myös hänen syntinsä.

”Jeesus, lailla Simeonin sinuun tahdon katsoa, nähdä, että autuuteni minulla on sinussa, että autuus kaikkien myös on minun, syntisen. Ja kun lähtöhetken tullen silmäin valo himmenee, auta, että uskon silmä sinua vain katselee. Simeonin kanssa saan käydä Herraa katsomaan.” (Vk. 48:6–7.)

Jouni Lesonen
Julkaistu Päivämiehessä 1.2.2017

Kuvituskuva: Heta Vesamäki

Evankeliumiteksti Luuk. 2:22–33

Biblia
Ja kuin heidän puhdistuspäivänsä olivat täytetyt Moseksen lain jälkeen, veivät he hänet Jerusalemiin, asettaaksensa häntä Herran eteen, ja uhrataksensa, niinkuin sanottu on Herran laissa, pari mettistä eli kaksi kyhkyläisen poikaa.

Ja katso, mies oli Jerusalemissa, jonka nimi oli Simeon: tämä oli hurskas ja jumalinen mies, odottain Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänessä. Ja hänelle oli sanottu Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pitänyt ennen kuolemaa näkemän, kuin hän näkis Herran Kristuksen. Ja hän tuli Hengen kautta templiin. Ja kuin vanhemmat toivat lapsen Jesuksen sisälle, tehdäksensä hänen edestänsä lain tavan jälkeen, niin hän otti hänen syliinsä, ja kiitti Jumalaa ja sanoi: Nyt sinä, Herra, lasket palvelias rauhaan menemään, sanas jälkeen; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutes, jonka sinä valmistit kaikkein kansain eteen, Valkeudeksi valistamaan pakanoita ja sinun kansas Israelin kunniaksi.

Ja Joseph ja hänen äitinsä ihmettelivät niitä, joita hänestä sanottiin.

Raamattu 1992
Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. 

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi