Lauantai 19.1.2019
"
Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Hepr. 13:7

Jeesus toteutti Jumalan tahdon

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 5.3.2017 07:00 | Päivämies


Jeesus kukisti ristinkuolemallaan Jumalan vastustajan vallan, jotta ihmisellä olisi mahdollisuus iankaikkiseen elämään. 
Ensimmäisen paastonajan sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesuksen aika maan päällä on päättymässä. Hän lähtee toteuttamaan sitä, mistä jo profeetat olivat saarnanneet. Jumalan Poika alentuu ristin tielle noustakseen ylös kuoleman voittajana.

Opetuslapset olivat aiemmin keskustelleet siitä, kuka Jeesus todella oli. ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika,” oli Pietari vastannut. Jeesus puhutteli Pietaria autuaaksi. ”Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” (Matt. 16:15–17.)

Sielunvihollinen ei tunne totuutta

Nyt Jeesus puhuu opetuslapsilleen edessä olevasta suuresta kärsimyksestään ja väkivaltaisesta kuolemastaan. Opetuslapsille Jeesuksen puhe on käsittämätöntä kuultavaa. Silloin Pietari ottaa Jeesuksen nuhdeltavakseen: ”Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” (Matt. 16:22.)

Pietarin sanoissa on Jumalan vastustajan puhetta, niin kuin tuo vastustaja eli saatana halusikin. Jos Pietarin puhe olisi toteunut, silloin ei olisi toteutunut Jumalan tahto. Kristuksen lunastustyö olisi jäänyt tekemättä, eikä yhdelläkään ihmisellä olisi mahdollisuutta iankaikkiseen elämään.

Jumalan vastustaja on Jeesuksen opetuksen mukaan murhaaja, valehtelija ja valheen isä. ”Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.” (Joh. 8:44.) Tuo ihmissielujen vihollinen etsii jatkuvasti tilaisuutta hyökkäyksilleen (1. Piet. 5:8).

Sielunvihollinen toimii syntiinlankeemuksessa turmeltuneen osamme kanssa yhdessä (Room. 7:18, Jaak. 1:14–15). ”Syntiinlankeemuksessa Jumalan kuva ihmisessä turmeltui. Ihminen mieltyi pahaan. Hänellä ei ole halua eikä voimaa hyvään. Hän ei rakasta Jumalaa, vaan itseään ja maailmaa.” (KO 22.)

Jeesus torjuu sielunvihollisen hyökkäykset

Jumalan Poika lähtee ristin tielle ja täyttää profeettojen ennustukset loppuun saakka (Jes. 53:3–5). ”Kuuliaisena Isän tahdolle Jeesus joutui kärsimyksiin, kiusauksiin ja kuoleman hätään” (KO 33). Kaiken takana on mittaamattoman suuri Jumalan rakkaus (Joh. 3:16).

Jeesus kulkee kohti Jerusalemia tietoisena siitä, mitä hän tulee siellä kohtaamaan. Viimeiseen hetkeen saakka hän toteuttaa Isän tahtoa (Mark. 14:34–36). Hän tulee kohtaamaan huudot (Mark. 15:32), joiden noudattaminen merkitsisi samaa, mitä Pietari oli ymmärtämättömyydessään toivonut. Hän kuitenkin torjuu kaikki sielunvihollisen hyökkäykset ja voittaa kuoleman vallan.

Evankeliumi hoitaa uskoa

Uskonkilvoituksemme on usein kiusausten piirittämää (1. Piet. 1:6–7). Jumalan vastustajan valikoima on laaja, ja se on taitava löytämään meidän heikot kohtamme. Saamme pyytää kiusausten keskelle taivaallisen Isän varjelusta.

Maan päällä on yksi pyhä, yhteinen seurakunta, jolla on pyhien yhteys (KO 48). Armossaan Jumala kutsuu ihmistä siihen yhteyteen, ja hän hoitaa uskovaisiaan elävinä viinipuun oksina (Joh. 15:1–5).

Jumalan lapsilla on puolustaja, Pyhä Henki, joka on heidän kanssaan ikuisesti (Joh. 14:16). Uskovainen on omalta puoleltaan heikko, mutta Jumala vahvistaa häntä. Jumala antaa lapsilleen myös taisteluvarustuksen paholaisen juonia vastaan (Ef. 6:11–17).

Evankeliumin sanassa on yhä Jumalan voima (Room. 1:16). Saamme kohdata siinä Vapahtajamme, joka ymmärtää heikkouttamme (Hepr. 4:15). ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (Hepr. 4:16).

Aarno Sassi
Julkaistu Päivämiehessä 1.3.2017

Kuvituskuva: Heta Vesamäki

Evankeliumiteksti Matt. 16:21–23

Biblia
Siitä ajasta rupesi Jesus julistamaan opetuslapsillensa, että hänen piti Jerusalemiin menemän, ja paljon vanhimmilta ja pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta kärsimän, ja tapettaman, ja kolmantena päivänä ylösnouseman. Ja Pietari otti hänen erinänsä, rupesi häntä nuhtelemaan, sanoen: armahda itsiäs, Herra: älköön sinulle se tapahtuko! Niin hän käänsi itsensä ympäri ja sanoi Pietarille: mene pois minun tyköäni, saatana! Sinä olet minulle pahennukseksi: ettes ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, mutta ne, jotka ihmisen ovat.

Raamattu 1992
Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi