Torstai 25.4.2019
"
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille." Mark. 16:15

Maria riemuitsi Jumalan siunauksesta

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 26.3.2017 07:00 | Päivämies
Eräs ihminen kuvasi läheisen ihmisen kuolemasta saapunutta viestiä pysäyttäväksi sähköiskuksi. Elämän syntymisen viesti on myös pysäyttävä, mutta se sisältää iloa ja toivoa. 
Pienen lapsen sileä iho, hentojen hiusten pörrötys ja viattomien silmien katse kuvaavat Jumalan lapsen osaa. Siihen osaan moni ihminen kaipaa, lapsen turvaan ja rauhaan.

Maria, osa pelastushistoriaa

Ensimmäiset ihmiset, Adam ja Eeva, lankesivat syntiin ja rikkoivat Jumalan tahdon. Jumala rankaisi synnistä ja ajoi ihmisen pois paratiisista.

Vaikka Jeesuksen äiti, Maria, oli Eevan tavoin syntiin langennut, Jumala osoitti hänelle uskollisuutta vaativan tehtävän. Maria luotti Jumalaan ja suostui tehtäväänsä, maailman Vapahtajan äidiksi. Eevan esimerkki varoittaa epäuskosta ja tottelemattomuudesta, kun taas Marian esimerkki rohkaisee uskomaan ja olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle.

Enkeli ilmestyi yllättäen Marialle arkiaskareiden keskellä ja ilmoitti hänelle raskaudesta sekä lapsen sikiämisen Pyhästä Hengestä. Samalla enkeli kertoi myös Marian sukulaisen, Elisabetin, odottavan lasta.

Jumala halusi Marian tietävän tulevista tapahtumista ja niiden pelastushistoriallisesta vaikutuksesta. Ilmoitus oli selkeä ja ymmärrettävä, ja siitä jäi Marialle kiitollinen mieli. Hän lauloi kiitosvirren: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani” (Luuk. 1:46–47).

Äidit jakoivat ilon lupausten täyttymisestä

Enkelin käynnin jälkeen Maria halusi puhua ilmestyksestä Elisabetin kanssa. Hän riensi Juudean vuoriseuduille Elisabetin luo. Kun he tapasivat ja Maria tervehti sukulaistaan, tämä täytyi Pyhästä Hengestä ja lapsi hänen kohdussaan hypähti ilosta.

Jumalan ilmoitus oli tavoittanut naiset erikseen, eivätkä he olleet aiemmin puhuneet raskauksistaan. Elisabet tunnisti Marian odottavan Jumalan lupausten täyttymystä. Nyt he yhdessä jakoivat tätä iloa ja onnea. Äitien suuri ikäero ei häirinnyt yhdessäoloa; Maria viipyi Elisabetin vieraana kolme kuukautta. 

Jokainen syntyy Pyhän Hengen omistajana

Jo ollessaan äitinsä kohdussa Johannes Kastaja oli täynnä Pyhää Henkeä (Luuk. 1:15). 

Myöhemmin Jeesus sanoi Johanneksesta: ”Yksikään naisesta syntynyt ei ole Johannesta suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on Jumalan valtakunnassa, on suurempi kuin hän” (Luuk. 7:28).

Jokaisella ihmisellä on Pyhä Henki jo ennen syntymää, samalla tavalla kuin Johanneksella.

Pyhä Henki synnyttää uskon

Jumalan lapset kilvoittelevat taivaan tiellä lapsen uskolla (Matt. 18:3). Oikean uskon omistaja saa omakseen taivasten valtakunnan (Matt. 18:4). Maan päältä löytyy yhä taivasten valtakunta, jonka sisälle pääsee kääntymällä parannukseen.

Jumalan lapsille on uskottu sovituksen sana (2. Kor. 5:19). Valtakunnan ovena on Jeesus, ja hänen nimessään julistettu syntien sovituksen sana avaa tuon oven. Vaikka sanamuoto olisi oikea, Pyhän Hengen puuttuessa sanoilla ei ole tehoa. Jumalan valtakunnan löytymisen jälkeen evankeliumin uskoja saa vallan saarnata synninpäästöä valtakunnan ulkopuolella oleville.

Jumalan sana on muuttumaton ja ikuinen. Jos se muuttuisi ajan ilmiöiden mukaan, sen sisältö muuttuisi tyhjäksi ja epäluotettavaksi. Jeesus toteaa, että ”vaikka taivas ja maa katoavat, minun sanani pysyy iankaikkisesti”. Jumalan valtakunnan olemassaolo perustuu Jeesuksen sovintotyöhön, joka uskotaan yhteisen seurakunnan keskellä omakohtaisesti. Jumalan armon varaan on hyvä jäädä nyt ja ikuisesti.

Jaakko Sääskilahti
Julkaistu Päivämiehessä 22.3.2017

Evankeliumiteksti Luuk. 1:39–45

Biblia
Mutta Maria nousi niinä päivinä ja meni kiiruusti ylös mäkikyliin Juudan kaupunkiin. Ja tuli Sakariaan huoneeseen ja tervehti Elisabetia. Ja tapahtui, kuin Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussansa. Ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän huusi suurella äänellä ja sanoi: siunattu olet sinä vaimoin seassa, ja siunattu on sinun kohtus hedelmä! Ja mistä se minulle tulee, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? Sillä katso, kuin sinun tervehdykses ääni tuli minun korviini, hyppäsi lapsi ilosta minun kohdussani. Ja autuas sinä, joka uskoit; sillä ne täytetään, mitkä sinulle ovat sanotut Herralta.

Raamattu 1992
Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi