Lauantai 21.4.2018
"
Jeesus sanoo: "Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen." Joh. 10:9

Messiaan syntymä täyttää ennustukset

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 24.12.2017 07:00 | Päivämies


Enkeli ilmoitti Marialle ja Joosefille, että tavallisen poikalapsen sijaan oli syntymässä Jeesus, kauan odotettu pelastaja.
Maria ja Joosef olivat sopineet solmivansa avioliiton. Tuon ajan tavan mukaan heidän vanhempansa olivat kenties jo aiemmin sopineet lastensa kihlautumisesta, ja vasta sen jälkeen kihlapari julkaisi avioliittosopimuksen.

Siitä alettiin valmistautua ehkä monta päivääkin kestävään riemulliseen hääjuhlan viettoon yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Muutamien viikkojen tai kuukausien kuluessa heistä tulisi aviopari, toistensa kunnioittamisen ja huolenpidon varaan yhteiseloaan rakentava perhe.

Äkillinen huolenaihe

Näihin yksittäisten ihmisten kohdalla ainutlaatuisiin, mutta tuonakin aikana tavanomaisiin iloisiin odotuksiin tuli kuitenkin Joosefille äkillinen huolenaihe: Maria odotti lasta, vaikka he olivat vasta kihloissa.

Mariallehan enkeli Gabriel oli jo ilmoittanut, että taivaallinen Isä oli valinnut hänet palvelijattarekseen ja ainoan poikansa äidiksi. Hänen piti tuleman neitseenä raskaaksi Pyhän Hengen voimasta sekä synnyttämän ikuisesti Jaakobin suvun kuninkuutta hallitsevan valtiaan.

Tekstin perusteella on pääteltävissä, että Maria ei ollut kertonut tapauksesta vielä kihlatulleen, koska tieto Marian raskaudesta vaikutti tulleen Joosefille yllätyksenä.

Joosef päätti perua lupauksen

Vakaan juutalaisen tavoin Joosef kunnioitti lakia, mutta ennen kaikkea hän halusi tuottaa mahdollisimman vähän harmia Marialle. Joosef tiesi, ettei Marian odottama lapsi voi olla hänen.

Tilanteessa olisi Mooseksen lain mukaan ilmeisesti ollut kaksi vaihtoehtoa: joko käynnistää sen selvittäminen, kenelle Maria odotti lasta, tai kirjoittaa Marialle erokirja puolison epämieluisuuden vuoksi. Joosef ei valinnut niistä kumpaakaan.

Maria olisi varmasti saanut paljonkin ei-toivottua huomiota kotiseudullaan, jos Joosef olisi avioliittolupauksen jälkeen julkisesti kertonut, ettei avioliittoa vahvistetakaan. Jos olisi selvinnyt, että se johtui Marian raskaudesta, tuomio olisi voinut olla ankara. Joosef päätti kaikessa hiljaisuudessa luopua kihlautumisaikeistaan ja antaa Marian selvitä siitä eteenpäin yksinään.

Enkeli ilmestyy Joosefille

Joosef ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa hylkäämissuunnitelmaansa, kun hänelle ilmestyi unessa enkeli. Enkelin viesti avioitumisesta oli aivan yhtä rohkaiseva kuin oli ollut viesti Marialle äitiydestä: ”Älä pelkää ottaa Mariaa puolisoksesi!”

Joosefille kerrottiin, että nyt oli täyttynyt messiaaninen ennustus neitseen tulemisesta raskaaksi ja että hänen kihlattunsa oli tuo neitsyt. Ehkäpä enkelin puhutellessa Joosefia Daavidin pojaksi hän myös ymmärsi, että tämä oli Jumalan keino täyttää kirjoitukset myös sen osalta, että lapsi olisi Daavidin suvusta. Marian odottamaa lasta tultaisiin pitämään myös hänen poikanaan.

Odotettu Messias

Joosef uskoi. Hän toimi enkelin kehotuksen mukaisesti ja järjesti avioliiton vahvistamisen. Evankeliumikertomuksen eniten uskoa vaativa osa oli varmasti niin Marialle, Joosefille kuin on meillekin Sanan lihaksi tuleminen ja neitseen raskaaksi tuleminen.

Enkeli kehotti olemaan pelkäämättä ja ilmoitti Marian odottamisen olevan peräisin Pyhästä Hengestä. Hän antoi kenties vahvistukseksi ja epäilysten torjumiseksi jo tässä vaiheessa tehtävän: syntyvälle vauvalle piti antaa nimeksi Jeesus, ”sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Jumala on kanssamme

Evankeliumin kirjoittaja Matteus selittää tapahtumaa: näin piti käydä, jotta ennustukset toteutuisivat. Jumala oli paratiisista alkaen antanut eri henkilöiden kautta vähitellen täsmentyviä ennustuksia siitä, että hän antaa kerran poikansa ihmiseksi. Neitseen raskaaksi tulon ja synnytyksen yhteydessä täyttyi profeetan ennustus: ”Jumala on meidän kanssamme”.

Marian ja Joosefin tavoin vielä meidänkin aikanamme jokainen, jolle Henki avaa ymmärryksen, saa nähdä tuolloin syntyneessä pojassa Jumalan. Joka ottaa hänet vastaan, saa kokea olevansa Jumalan seurassa hänen armovaltakunnassaan. 

Olli Pohjonen
Julkaistu 20.12.2017 Päivämiehessä

Kuvituskuva: H.H.

Evankeliumiteksti Matt. 1:18–24 (1. vuosikerta)

Raamattu 1992 
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Biblia
Jesuksen Kristuksen syntymys oli näin: koska Maria hänen äitinsä oli Josephiin kihlattu, ennen kuin he yhteen tulivat, löyttiin hän raskaaksi Pyhästä Hengestä. Mutta että Joseph hänen miehensä oli hurskas ja ei tahtonut häntä huutoon saattaa, ajatteli hän salaisesti hyljätä hänen.
Kuin hän näitä ajatteli, katso, niin Herran enkeli ilmestyi hänelle unessa ja sanoi: Joseph, Davidin poika! älä pelkää ottaakses Mariaa puolisoas tykös; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus; sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
Mutta tämä on kaikki tapahtunut, että täytettäisiin, mitä Herralta on sanottu prophetan kautta, joka sanoo: Katso, neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän Pojan, ja hänen nimensä pitää kutsuttaman Emmanuel; se on niin paljo sanottu: Jumala meidän kanssamme.
Kuin Joseph unesta heräsi, niin hän teki kuin Herran enkeli hänen käski, ja otti puolisonsa tykönsä.

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorintajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi