Keskiviikko 16.1.2019
"
Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5

Hyvä Paimen johdattaa taivastietä

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 15.4.2018 06:14 | Päivämies


Hyvä Paimen, Vapahtajamme Jeesus, antoi henkensä lammasten, meidän ihmisten edestä. 
Menneinä viikkoina olemme saaneet pysähtyä Jeesuksen uhrikuoleman äärelle. Lupauksen sana täytettiin ristillä ja pääsiäisaamun ilosanoma toi toivon ja varmuuden ylösnousemuksesta, kristillisen uskomme perustuksesta.

Herra on minun paimeneni

Kuva Hyvästä Paimenesta laumansa keskellä, karitsa sylissään ja paimensauva toisessa kädessään, on kauneimpia kuvia, joka usealle meistä on jäänyt jo lapsuudesta mieleen. Paimenpsalmi toteaa, miten ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” (Ps. 23:1).

Mielikuva paimenen tehtävästä ei aina vastaa todellisuutta. Kun lauma on vihreällä niityllä ja ravintoa on riittävästi eikä mikään peto uhkaa laumaa, voi paimen levähtää ja nauttia työstään. Tilanne ei ole aina tällainen, vaan monet vaarat uhkaavat, ja on myös sumun synkentämiä päiviä.

Vihreälle niitylle

Paimenen tehtävä on johdattaa laumaa ruokapaikalle, vihreälle niitylle, eli näyttää laumalle suuntaa, taivastietä. Tällöin paimen kulkee lauman edellä.

Lauman keskellä kulkiessaan paimen neuvoo, rohkaisee ja varoittaa. Paimenen tehtävänä on myös huolehtia, ettei kukaan jäisi laumasta pois. Paimen etsii eksyneitä, sitoo ja parantaa haavoittuneita.

Jeesus jäi monille tuntemattomaksi

Jeesuksen puhe ja opetus herätti ihmisissä monenlaisia ajatuksia. Jeesus oli taitava puhuja. Usein hän opetti vertausten kautta, mitkä olivat kuulijoille tuttuja arkisesta elämästä.

Vertaus Hyvästä Paimenestakin oli kuulijoille varsin tuttu jokapäiväisestä elämästä.  Jeesuksen puhe pysäytti monet, mutta he eivät nähneet ja tunteneet häntä Jumalan Pojaksi.

Useat kuulijat kysyivät, mistä hänellä on tämä viisaus ja voima tehdä ihmeitä. Eikö hän ole se rakennusmiehen poika, eikö hänen äitinsä ole Maria? (Matt.13:54–55.)
Kun Jeesus oli lopettanut vuorisaarnansa, ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. ”Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat” (Matt. 7:29).

Lampaat tuntevat paimenen

Tekstimme vertaus antaa monia kuvia paimenen tehtävästä. Hallitseva kuva on kuvaus lammashuoneesta, lammastarhasta, johon paimenet kokoavat yöksi laumansa.
Monet vaarat uhkaavat laumaa. Siksi paimen asettuu yöksi oviaukolle, jotteivät pedot ja varkaat pääsisi raatelemaan laumaa.

Yön levon jälkeen paimen johdattaa laumansa laitumille. Lampaat seuraavat paimenta, koska ne tuntevat hänen äänensä. Virressä laulamme: ”Mä tunnen hänen äänensä ja seuraan kutsuansa. Hän tuntee kaikki nimeltä, jokaisen laumassansa. Hän palauttaa eksyneen ja syliin ottaa uupuneen, vie heikot helmassansa.” (Vk. 392:2.)

Ihmisjärki ei käsitä

Fariseukset eivät ymmärtäneet Jeesuksen vertausta ja siksi hän jatkoi opetusta. Puheen ydin on lammastarhan portti. Jeesus toteaa: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.”

Portti lammashuoneeseen, Jumalan valtakuntaan, avautuu parannuksen ja evankeliumin uskomisen kautta. Hyvä Paimen, Herra Jeesus, avaa ja sulkee porttia palvelijoidensa avulla.

Ylösnoussut Vapahtaja jätti seuraajansa julistamaan kutsuvaa sanomaa Pyhän Hengen kautta. Valta kutsua ja avata kolkuttavalle lammashuoneen ovi, on Jumalan lasten tehtävänä tälläkin ajalla.

Pyhä Henki toimii ovenvartijana. Jeesuksen käskystä kolkuttavalle, joka etsii, avataan ja annetaan kaikki synnit anteeksi hänen nimessään ja veressään. Hyvä Paimen kutsuu vieläkin omiensa kautta armosta osatonta Jumalan valtakuntaan.

Lammashuoneessa on hyvä olla Hyvän Paimenen hoidossa. Voimme todeta: ei minulta mitään puutu. 

Teksti: Ilmari Korhonen

Julkaistu Päivämiehessä 11.4.2018

Kuvituskuva: Erkki Alasaarela


Evankeliumi: Joh. 10:1–10

Raamattu 1992:
Jeesus sanoi:
”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Biblia:
Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka ei ovesta mene sisälle lammashuoneesen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri. Mutta joka oven kautta sisälle menee, se on lammasten paimen: Sille ovenvartia avaa, ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Ja omia lampaitansa kutsuu hän nimeltänsä, ja vie heidät ulos. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä. Mutta ei he muukalaita seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.
Tämän tapauksen sanoi Jesus heille; mutta ei he niitä ymmärtäneet, mitä hän heille sanoi.
Niin Jesus sanoi taas heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: minä olen lammasten ovi. Kaikki, jotka minun edelläni ovat tulleet, ovat varkaat ja ryövärit: vaan ei lampaat kuulleet heitä. Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, se tulee autuaaksi, ja menee sisälle ja ulos, ja löytää laitumen. Ei varas tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja kadottamaan: minä tulin, että heillä pitää elämä oleman ja yltäkyllä oleman.

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi