Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Syntistä armahtava Vapahtaja

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 17.6.2018 06:08 | Päivämies


Lähestyvän sunnuntain teksti opettaa kristinopin mukaisesti tuntemaan Jeesusta syntisten ystävänä.
Jeesus oli tullut maan päälle vain lyhyeksi ajaksi. Hän sanoo: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi” (Matt. 8:20). Työtä oli paljon, ja Jeesuksen oli riennettävä kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään.

Jeesus oli parantanut ihmisiä monenlaisista sairauksista. Hänen vastustajatkin myönsivät hänellä olevan parantamisen taitoja (Luuk. 4:36). Ennen Matteuksen kodissa vierailua hän oli parantanut halvaantuneen miehen ja lopuksi julistanut hänelle, että hänen syntinsä on annettu anteeksi (Matt. 9:2).

Parantaja sairaita varten

Matteuksella ei ollut mitään sairautta, ja hänen elämässään asiat olivat ulkoisesti hyvin. Ainoa haitta rikkaassa elämäntavassa näytti olevan se, että fariseukset halveksivat häntä.

Matteus oli tullimies, ja tullimiehet toimivat usein laittomasti periessään ylimääräistä maksua ja ottaessaan rahat omaan käyttöönsä. Kaikki pitivät Matteuksen kaltaisia julkisesti syntisinä. Myös Jeesus viittaa tähän sanoessaan, että ”eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat”.

Jeesus ei ohita syntisiä, vaan aterioi heidän kanssaan. Juutalaisille syntisten luona aterioiminen aiheutti kahta kauheampaa pahennusta. He eivät voineet ymmärtää syntisten kanssa oleilua, koska puhtauden vaaliminen vaati tarkkaa puhtaussääntöjen noudattamista. He ajattelivat, että synti ikään kuin tarttuisi kanssakäymisen seurauksena.

Yhteinen usko luo hengen yhteyttä

Jeesus oli nähnyt Matteuksen istumassa tulliasemalla. Heidän välillään käytiin lyhyt vuoropuhelu, jonka jälkeen Matteus nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Halvaantuneelle miehelle julistettu synninpäästö toteutui varmasti myös Matteuksen kohdalla, vaikka siitä ei Raamatussa suoraan kerrota.

Matteuksen kodissa, jonne Jeesus saapui aterialle, oli myös fariseuksia. He olivat tulleet seuraamaan ja arvostelemaan Jeesuksen toimintaa. He eivät osallistuneet aterialle, vaikka olivat kodin sisäpuolella. He eivät esittäneet arvosteluaan suoraan Jeesukselle, vaan hänen opetuslapsille. Jeesus kuitenkin tiesi fariseusten kysymyksen, miksi hän hyväksyy syntiset seuraansa, ja vastasi heille: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Matteuksen elämässä näkyi hyvin lyhyessä ajassa hengen hedelmät. Kodin ovet olivat avoinna työtovereille ja muille syntisille. Aterialle kokoontui paljon väkeä. Matteus ei ominut yksinään Jeesuksen seuraa, vaan kutsui kaikkia ihmisiä kuulemaan elämän sanoja.

Ateriayhteys näkyi konkreettisesti Jeesuksen ja hänen seuraajiensa välillä, ja se kuvasti näkymätöntä uskon ja hengen yhteyttä. Fariseukset jäivät tuon uskonyhteyden ulkopuolelle.

Pelastavaa sanomaa Jumalan valtakunnasta

Maan päältä löytyy yhä Jeesuksen seuraajia. Uskovaiset pitävät seuroja, missä luetun ja selitetyn Jumalan sanan äärellä voi uskoa niin kuin ennen uskottiin. Pyhä Henki ei jaa eikä erota, vaan liittää uskovien joukkoon niitä, jotka haluavat ottaa evankeliumin sanoman vastaan (Ap. t. 2:41).

Monet ihmiset etsivät Jumalan vanhurskautta ja hänen pyhää tahtoaan. Jumalan valtakunnan etsiminen ja löytyminen ei ole ihmisen ansiota, vaan itse Jumala puhuttelee ja parantaa omantunnon vaivoista.

Matteuksen esimerkki rohkaisee nousemaan ylös ja lähtemään Jeesuksen seuraan. Evankeliumi on yksinkertainen sanoma syntisille, ja sen voi yhä kuulla Jumalan seurakunnassa: Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit annettu anteeksi. 

Jaakko Sääskilahti

Julkaistu Päivämiehessä 13.6.2018

Kuvituskuva: A.-L.S.

Raamattu 1992
Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Biblia
Ja kuin Jesus sieltä kävi ohitse, näki hän ihmisen istuvan tullihuoneessa, nimeltä Matteus, ja sanoi hänelle: seuraa minua. Niin hän nousi ja seurasi häntä.
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi