Maanantai 22.7.2019
"
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Jes. 52:7

Maria, uskon esikuva

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 19.3.2014 12:46 | Päivämies
Jeesuksen äiti kuvataan ikoneissa seesteisen rauhallisena. Aivan varmasti Herran äiti sai tuntea iloa ja rauhaa. Yhtä aikaa Maria on myös esikuva itsenäisyydestä ja rohkeudesta.
Tutustuminen Herran äidin elämään on rikas kokemus. Hänen elämässään näkyy yhtä aikaa epävarmuus ja kipu, mutta myös Jumalan läsnäolon tuoma lohdutus.

Kun nuori nainen saa kuulla tulevansa Messiaan äidiksi, hän esittää kysymyksen: ”Miten se on mahdollista?” Marian tavoin asiaa on ihmetelty sukupolvi toisensa jälkeen.

Marian esittämä kysymys on monelle ihmiselle tänä päivänäkin uskomisen este. Ajatus neitseestä syntymisestä on nykypäivän ihmiselle ainakin yhtä käsittämätön kuin se oli Herran äidille.

Elämän arvoituksiin emme saa koskaan tyhjentävää vastausta. Jumala voi antaa elämän kautta vastauksen, minkä varassa usko Jumalan johdatukseen säilyy.

Elisabet saattajana

Jumala ei jättänyt Mariaa yksin. Marialle osoitettiin saattajaksi hänen sukulaisensa Elisabet. Maria ei hylännyt tätä apua, vaan oli valmis kuuntelemaan ja lähtemään liikkeelle, kun Jumala puhui. Enkelin ilmoittama Jumalan viesti oli niin tärkeä, että se syrjäytti arvojärjestyksessä muut asiat. Maria lähti kiireesti.

Helppo ei ollut myöskään Elisabetin osa. Hän ja hänen miehensä Sakarias olivat kaivanneet omaa lasta. Jumala ei ollut heille lasta antanut. Asian teki vielä kipeämmäksi se, että lapseton Elisabet oli saanut kokea ihmisten halveksuntaa.

Kun sitten Elisabetin kohdalla tapahtui ihme, hän pysytteli viisi kuukautta poissa näkyviltä ja ajatteli: ”Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni.”

Sakarias ei uskonut enkeliä, joka toi hänelle viestin Jumalan hänelle antamasta lahjasta, lapsesta: ”Mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs.” Elisabetin yksinäisyyttä korosti se, että Jumala teki hänen miehensä mykäksi.

Naiset toistensa tukena

Kun kaksi itsessään kiusattua Jumalan lasta kohtasi toisensa, toteutuivat kertomuksessa Jeesuksen sanat: ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).

Raamattu kertoo Elisabetin täyttyneen Pyhällä Hengellä. Täyttyminen näkyi selkeän viestin antamisena: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!”

Elisabetin lapsesta tuli Johannes Kastaja, Jeesuksen edelläkävijä. Sitä hän oli jo äitinsä kohdussa. Hän syntyi ennen Jeesusta. Elisabet koki lapsen liikkeen kohdussa viestinä.

Jumalan syntyminen ihmiseksi on uskomme kulmakiviä. Herran äiti sai kantaa ja suojella Jumalan ainoaa poikaa. Vanha Elisabet näki tämän ihmeen. Kolmen kuukauden ajan hän piti Mariaa kodissaan vieraanaan. Maria ja Elisabet saivat kertoa toisilleen Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Lupaukset täyttyivät

Elisabetin sanat Mariasta kertovat uskonvanhurskauden viestiä: ”Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Elisabetin ja Marian lapset menettivät molemmat uskonsa tähden henkensä. Siitä huolimatta sanat ”Herran antama lupaus on täyttyvä” ovat totta. Maria ja Elisabet saivat nähdä omassa elämässään Jumalan lupausten täyttyvän. He saavat yhdessä toisten Jumalan lasten kanssa kohdata lapsensa taivaan kunniassa.

Maria oli siunattu, sillä hän otti uskolla vastaan Jumalan lupaukset. Maria on uskon esikuva myös tänä aikana elävälle Jumalan lapselle.

Markus Kopperoinen

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu: 
Marian ilmestyspäivä: Luuk. 1:39–45, Ps. 113:1–8, 1. Moos. 3:8–15, Gal. 4:3–7.

Julkaistu Päivämiehessä 19.3.2014.

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi