Sunnuntai 20.10.2019
"
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt. 22:37-39

Lohdun ja varoituksen sanoja lopunajalle

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 18.11.2018 06:51 | Päivämies


Tulevaisuus ei pelota, jos sydän on valmis ottamaan vastaan Jeesuksen toisen tulemisen. Valvomisen sunnuntai muistuttaa hetkestä, joka tulee yllättäen eteemme. Se päivä näyttäytyy uskovaisille ilon ja autuuden päivänä.
Jeesus puhui Öljymäellä viimeisistä tapahtumista. Hän käytti paljon aikaa selittäessään omilleen lopun aikojen tapahtumia. Kaiken selityksen tarkoituksena oli vahvistaa opetuslapsia myös vaikeiden aikojen yli. Valvomista tarvitaan silloin, kun on pimeää ja epäilykset painavat mieltä. Uskon ytimenä on luottamus Jeesuksen sanoihin.

Milloin se tapahtuu?

Keskustelu lähti liikkeelle opetuslasten kysymyksellä, että ”milloin se kaikki tapahtuu” (Matt. 24:3). Jeesus oli puhunut omasta kuolemastaan ja kärsimyksestään. Keskustelut jatkuivat lopunaikojen kuvaukseen. Opetuslapset kysyivät keskeisiä asioita ja Jeesuksen puheessa oli paljon vertauskuvia.

Ihmisiä on aina kiinnostanut viimeisten aikojen tapahtumat, ja monet ovat tehneet myös omia ennustuksia, jotka ovat osoittautuneet aina vääriksi. Viimeinen päivä on vain Jumalan, taivaallisen Isän tiedossa.

Jeesus ei itsekään tiennyt lopullista päivää, mutta hän antoi paljon varoittavia sekä toivoa herättäviä merkkejä. Hän sanoi, että ”tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). Evankeliumi ei katoa, eikä uskovaisten tarvitse kilvoitella ilman evankeliumia. Evankeliumi tulee myös kuulumaan kaikille etsiville, maailman loppuun asti.

Jeesus varoittaa

Uskovaisilla on kuitenkin vaaroja, jotka voivat aiheuttaa kilvoituksessa väsymystä. Uskon kilvoitusta ei kuvata Jeesuksen puheessa helpoksi. Ahdistus tulee kuitenkin uskon ulkopuolelta, koska ”teidät pannaan ahtaalle” (Matt. 24:9). Jeesuksen nimen tähden joudumme kokemaan pilkkaa ja vainoa. Rukouksen avulla voimme saada helpotusta ahdistukseen.

Nooan aikana elettiin samalla tavalla kuin lopunaikana. Ihmiset eivät välittäneet Nooan parannussaarnasta, vaan jatkoivat elämää niin kuin ennenkin. Sen jälkeen kun arkin ovet suljettiin, ei parannuksesta ollut enää apua, koska arkkiin ei ollut enää sisäänpääsyä. Tulvavesi hukutti kaikki ihmiset. Ainoastaan Nooan perhe pelastui.

Jeesus varoitti uskovaisia kilvoituksen vaaroista, vääristä profeetoista sekä vainosta. Epäuskoisia hän kehottaa kuulemaan parannussaarnaa. Kuuleminen voi synnyttää halun uskoa ”valtakunnan evankeliumiin” (Matt. 24:14). Opetuksen sisältö on oikea, kun siinä toteutuu armon lisäksi myös totuus.

Lohdutus Jumalalta

Ihminen oli turmeltunut syntiinlankeemuksen seurauksena ja Nooan aikana ”ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä” (1. Moos. 6:5). Ajan merkit liittyivät synnistä nauttimiseen, mikä voisi olla merkkinä myös tämän ajan paatumuksesta.

Jeesus piirsi tarkan rajan pelastuneista, miten arkisen työn keskeltä ”toinen otetaan ja toinen jätetään”. Kehotus valvomiseen on aina ajankohtainen Jumalan valtakunnassa, koska Jeesuksen kuulijat olivat kaikki, Juudasta lukuun ottamatta, siinä hetkessä uskovaisia.

Monet elävät ulkoisesti uskovaiselle sopivaa elämää, mutta sisäisesti ei enää ole Pyhän Hengen lahjaa eikä uskoa. Kilvoituksen raskaus ja huolet voivat uuvuttaa niin, että usko näyttäytyy myös raskaana taakkana. Jeesuksen varoitukset ovat edelleen ajankohtaisia.

Sinun ei tarvitse huolehtia lopunajan suuresta hädästä. Jeesus sanoi rukoilevansa omiensa puolesta, että he varjeltuisivat tämän maailman keskellä (Joh. 17:11). Rukous voi olla myös vastavuoroista, ja Jumala voi puhua meille lohduttavia sanoja. Saat olla turvallisella mielellä ja uskoa kaikki epäilykset, kiusaukset ja synnit anteeksi Jumalan valtakunnassa. 

Jaakko Sääskilahti
Julkaistu Päivämiehessä 14.11.2018

Kuvituskuva: Lukijan kuva / Virpi


Matt. 24:36–44:

Raamattu 1992:
”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.

BIBLIA. Vaan siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kenkään, ei taivaan enkelitkään, vaan minun Isäni yksinänsä. Mutta niinkuin Noan ajat olivat, niin pitää myös Ihmisen Pojan tulemus oleman. Sillä niinkuin he niinä päivinä vedenpaisumisen edellä olivat, söivät ja joivat, naivat ja huolivat, hamaan siihen päivään asti, jona Noa arkkiin sisälle meni, ja ei tietäneet ennen kuin vedenpaisumus tuli, ja otti pois kaikki: niin pitää myös Ihmisen Pojan tulemus oleman. Silloin on kaksi kedolla: yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään. Kaksi jauhavat myllyssä: yksi otetaan ylös, ja toinen jätetään. Valvokaat siis; sillä ette tiedä, millä hetkellä teidän Herranne on tuleva. Mutta se tietäkäät: jos perheenisäntä tietäis, millä hetkellä varas on tuleva, kaiketi hän valvois, eikä sallisi kaivaa huonettansa. Sentähden olkaat te myös valmiit; sillä millä hetkellä ette luulekaan, tulee Ihmisen Poika.
 

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi