Keskiviikko 22.5.2019
"
Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Jaak. 1:19-20

Jeesus oli tietoinen tulevasta

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 3.3.2019 07:00 | Päivämies


Pyhä Henki saa ihmisessä aikaan uskon ja avaa Jumalan sanan.
Laskiaissunnuntain jälkeisestä tuhkakeskiviikosta alkaa neljäkymmentä arkipäivää kestävä paastonaika. Laskiainen merkitsee laskeutumista paastonaikaan, Kristuksen kärsimystien seuraamiseen.

Profeettojen ennustukset

Jeesuksen julkinen toiminta oli päättymässä. Alkoi vaellus Jerusalemiin, kohti uhrikuolemaa. Jeesus oli tietoinen tulevista tapahtumista. Hän kertoi opetuslapsille edessä olevista kärsimyksistään. Evankeliumissaan Luukas toteaa, etteivät opetuslapset ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.

Opetuslapset kyllä tunsivat profeettojen ennustukset tulevasta Messiaasta. Ennustukset ja Jeesuksen puheet eivät kuitenkaan yhdistyneet heidän mielessään toisiinsa. Mukana oli myös inhimillistä torjuntaa. Olihan Jeesus opetuslapsille rakas. Matteus kertoo, kuinka Jeesuksen puheet tulevasta kärsimyksestä saivat opetuslapsissa aikaan jopa vastarintaa. Pietari ei lainkaan hyväksynyt tietoa Jeesuksen tulevasta surmaamisesta: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” (Matt. 16:22.)

Sokea mies uskoo ja saa näkönsä

Kulkiessaan ihmisjoukon ympäröimänä kohti Jerikoa Jeesus kohtasi sokean miehen kerjäämässä. Mies kuunteli ihmisten askeleita ja päätteli tiellä kulkevan paljon väkeä. Sokea mies halusi saada selkoa, mistä on kysymys. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen on väen joukossa. Sokea mies huusi: “Daavidin Poika, armahda minua!” Miehen sanat viittaavat profeettojen ennustukseen tulevasta kuninkaasta.

Tilanne oli kiusallinen, eikä ylimääräinen huomio ollut toivottavaa. Nasaretilainen oli kiistanalainen mies, joka oli herättänyt kansassa levottomuutta ja vihaa kirjanoppineiden ja fariseusten taholta. Hän oli antanut syntejä anteeksi ja väitti olevansa Jumalan poika. 

Jeesus ei kavahtanut tilannetta, vaan pysähtyi miehen luo. Hän kysyi mieheltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies toivoi saavansa näkönsä takaisin. Jeesus näki miehen sydämeen ja sinne syntyneen uskon. Jeesus sanoi: ”Saat näkösi, uskosi on parantanut sinut.” Mies sai näkönsä takaisin. Hänen uskonsa sai hänet liittymään Vapahtajan seuraan ja hänen sydämestään nousi ylistys hyvälle Jumalalle. Myös kaikki seurassa olevat iloitsivat. (Luuk. 18:35–43.)

Pyhä Henki avaa kirjoitukset

Opetuslapset eivät kuitenkaan jääneet epätietoisuuteen siitä, mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan tulevasta kärsimyksestään. Myöhemmin irrallisilta näyttävät tapahtumat liittyivät toisiinsa, kun Jeesus tapasi opetuslapsensa ylösnousemuksensa jälkeen: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.”

Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Jeesus sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema, ja kolmantena päivänä nousta kuolleista ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk. 24:44–47.)

Moni meistä on kuullut paljon Jumalan sanaa. Olemme ehkä istuneet sanankuulossa lapsesta saakka vuosikymmeniä. Mitä muistamme ja ymmärrämme kuulemastamme? Kuten opetuslapsille, ei meillekään Jumalan sana avaudu oman ymmärryksemme kautta. Raamatun sanoman ymmärtämiseen on kaikkina aikoina tarvittu Pyhän Hengen voimaa. Sama Pyhä Henki synnytti uskon myös sokean miehen sydämessä.

Tänäkin päivänä voi tapahtua samanlainen ihme. Ihminen voi olla hengellisesti sokea, eikä löydä armahtavaa Jumalaa. Jumalan valtakunnan evankeliumissa kuuluu vieläkin kutsu etsivälle. Siinä kutsussa on lohdutus ja anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. 

Kuten sokea mies ja hänen seurassaan olleet aikalaiset, tämän ajan uskovaisetkin saavat kiittää ja ylistää hyvää Jumalaa hänen hyvästä työstään. Jumalan sanan alla silmämme avautuvat uudelleen ja uudelleen näkemään Jeesuksessa uhrikaritsan, joka on antanut meille elämän. Saamme nytkin uskoa toteutuneeseen sovitustyöhön ja itsemme Jeesuksen verellä lunastetuiksi.

Teksti: Ville Laivamaa
Kuvituskuva: H. H.
Julkaistu Päivämiehessä 27.2.2019


Evankeliumiteksti: Luuk. 18:31-43

Raamattu 1992: Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.

Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

Biblia: Hän otti tykönsä ne kaksitoistakymmentä, ja sanoi heille: katso, me menemme Jerusalemiin, ja kaikki pitää täytettämän mitkä prophetailta Ihmisen Pojasta kirjoitetut ovat. Sillä hän annetaan ylön pakanoille, ja pilkataan, ja häväistään, ja syljetään. Kuin he ovat hänen ruoskineet, tappavat he hänen, ja kolmantena päivänä on hän nouseva ylös. Ei he mitään näistä ymmärtäneet. Tämä puhe oli heiltä niin peitetty, ettei he ymmärtäneet, mitä sanottiin.

Niin tapahtui, kuin hän Jerikoa lähestyi, että yksi sokia istui tien vieressä kerjäten, ja kuin hän kuuli kansan käyvän ohitse, kysyi hän, mikä se olis? He sanoivat hänelle: Jesus Natsarealainen tästä meni. Hän huusi ja sanoi: Jesus, Davidin Poika, armahda minua! Niin ne, jotka menivät ohitse, toruivat häntä vaikenemaan. Mutta hän huusi sitä enemmin: Davidin Poika, armahda minua! Niin Jesus seisahti ja käski häntä taluttaa tykönsä. Kuin hän lähestyi, kysyi hän häneltä, Sanoen: mitäs tahdot, että minun pitää sinulle tekemän? Hän sanoi: Herra, että minä näköni jälleen saisin. Jesus sanoi hänelle: ole näkevä! Sinun uskos autti sinua. Hän sai kohta näkönsä, ja seurasi häntä, ja kunnioitti Jumalaa. Ja kaikki kansa, jotka sen näkivät, kiittivät Jumalaa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi