Tiistai 24.9.2019
"
Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. 38:19

​ Jumala antaa voiman seurakuntaansa

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 16.7.2014 00:00 | Päivämies
Tekstimme tapahtumissa Kesareassa opetuslapset saavat Jeesuksen taitavaa opetusta. Onneksi Jeesus on lupauksensa mukaan keskellämme myös tänä aikana. Olemme juuri saaneet olla Jeesuksen opetettavana suviseuroissa. Opetuksen sisältökin on säilynyt yhtäpitävänä.
Mitä Jeesus meille opettaa?

Tekstissä Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: ”Kenenkä ihmiset sanovat minun olevan?” Voimme tuntea sisimmässämme samat riipaisevat tunteet, kun he joutuvat vastaamaan Jeesukselle, että jotkut luulevat häntä Eliaksi, jotkut Jeremiaaksi ja toiset taas joksikin profeetaksi.

Tämän päivän Jeesus kysyy meiltä, että keitä ihmiset sanovat meidän olevan. Joudumme antamaan samantyylisen vastauksen. Meitä kutsutaan monilla nimillä ja ihmiset eivät näe meissä Jeesuksen seuraajien joukkoa.

Mutta Jeesuksen tarkoitus onkin tällä keskustelulla rohkaista opetuslapsia: näin asian tuleekin olla. Kun opetuslapsilta kysytään, kenen he sanovat Jeesuksen olevan, vastaus saa meidät nytkin iloitsemaan: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika” (Matt. 16:16). Iloamme lisää Jeesuksen sanat: olet autuas, sillä vastauksesi ei lähtenyt lihasta ja verestä vaan Taivaan Isä sen ilmoitti. 

Nyt suviseurojen juuri päätyttyä Pyhä Henki todistaa sydämessämme, että tässä on Jumalan lasten joukko. Olemme ystävien kanssa käyneet asiasta monia keskusteluja näinä päivinä, ja sydän täyttyy siitä ilosta, että saamme vaikeiden vaiheiden jälkeen yhä uskoa kaiken anteeksi ja kuulua tähän joukkoon.

Perustus kestää ikuisesti

Tekstimme jatkuu rohkaisevasti, kun Jeesus kertoo, minkä varaan hän rakentaa seurakuntansa: ”Sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon rakentaa seurakuntani” (Matt. 16:18). Ymmärrämme, että kyse ei ole Pietarista henkilönä, vaan Jeesus rakentaa seurakuntansa itsessään heikkojen uskovaisten varaan. Silloin voiman onkin tultava Jumalalta. Uskommehan sen, kun Jeesus vakuuttaa: ”helvetin portit ei pidä sitä voittaman”. Tätä on hyvä muistella silloin, kun epäilykset piirittävät.

Usko ei avaudu kaikille

Tekstimme lopussa on tärkeä asia: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet” (Matt. 16:19). Jeesuksen opetuksia ihmeteltiin ja hänen sanottiin pilkkaavan Jumalaa, kun hän antoi syntejä anteeksi. Kuulemme samaa viestiä siitä, että korotamme itsemme antaessamme syntejä anteeksi ja kertoessamme, että vain Jumalan valtakunnasta saarnataan elävää evankeliumia. Sama asetelma siis jatkuu läpi maailmanajan. Emme voi kuitenkaan olla toteuttamatta Jeesuksen tehtävää, kun olemme itse saaneet kaikki pahat asiat  anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen apostoleille kertoma lohduttava opetus koskee myös tämän päivän uskovaisia. Jumalan valtakunta ei avaudu kaikille ihmisille, eikä meidän tarvitse jäädä sitä suremaan. Olemme kiitollisia siitä lahjasta, että kuulumme kukistumattomaan valtakuntaan.

Teksti: Jorma Hintikka

Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
Apostolien päivä: Ps. 145:3–7; Hes. 2:1–8; Ef. 2:19–22; Matt. 16:13–19

Julkaistu Päivämiehessä 16.7.2014.

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi