Tiistai 20.8.2019
"
Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Sananl. 3:3-4

Jumalan oikealle puolelle

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 30.5.2019 07:00 | Päivämies


Jeesus nousi taivaaseen ja antoi seuraajilleen tehtävän viedä evankeliumia kaikkialle maailmaan.
Helatorstai eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivä on harvoja kirkollisia juhlia, joita suomalaisessa yhteiskunnassa yhä vietetään keskellä viikkoa ja myös yleisenä, palkallisena vapaapäivänä. Työmarkkinajärjestöjen painostuksesta helatorstaita vietettiin vuosina 1973–1991 lauantaina, koska työviikon katsottiin pirstaloituvan arkipyhien takia. 

Apostolien tekojen alku sekä Markuksen ja Luukkaan evankeliumien loput kertovat, että helatorstaina Jeesus ”otettiin ylös”. Apostolien teot mainitsee myös, että ennen kuin ylösnoussut Jeesus otettiin taivaaseen, hän näyttäytyi useasti apostoleille 40 päivän aikana ja puhui Jumalan valtakunnasta.

Ei uskon sankareita

Päivän tekstissä, Markuksen evankeliumissa, Jeesus moitti opetuslapsiaan, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Pääsiäisajan kuvauksissa kerrotaan usein, että Jeesuksen läheiset eivät uskoneet todeksi hänen ylösnousemustaan eivätkä ilmestyksiään.

Markus liittää opetuslapsiin voimakkaita ilmaisuja: epäusko ja sydämen kovuus. Sanat kuvaavat ehkä avuttomuutta, uupumusta, hämmennystä, epätietoisuutta, epäilyä, mielen haurautta ja ihmisen syntisyyttä järjelle käsittämättömien pääsiäistapahtumien äärellä.

Pääsiäisaamun ja helatorstain välisenä aikana opetuslapset elivät ikään kuin sumussa. He eivät olleet uskon sankareita. Tämä näkökulma rohkaisee nykyajankin ihmisiä, kun sumu peittää uskon näkymiä. Jeesuksen läheisissäkin toteutui sama asia, mikä on tuttua myös tämän päivän uskoville: ”Aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme” (2. Kor. 4:7).

Moitteesta huolimatta opetuslapset olivat Jeesuksen veljiä. Hänhän oli sanonut Magdalan Marialle tyhjällä haudalla: ”Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo” (Joh. 20: 17). Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Jeesus käyttää tässä opetuslapsistaan veljet-nimitystä ensimmäisen kerran.

Menkää kaikkialle

Tuntuisi järkevältä, että moitteen saaneet yksitoista miestä olisi kannattanut panna ”vaihtopenkille” kasvamaan ja ottaa paremmat tilalle. Mutta Jeesus menetteli toisin. Hän lähetti nämä yksitoista ykköstehtävään: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.”

Jeesus lupasi myös tunnusmerkkejä: pahojen henkien ajamista, vierailla kielillä puhumista ja sairaiden parantamista. Kaikki nämä tapahtuvat ”minun nimessäni”. Työnantajana oli silloin – ja on tänään – kirkkauden Herra. Hänen vallassaan on antaa usko, tarpeelliset tunnusmerkit ja pelastuksen lahja taivaassa.

Evankeliumi on täydellinen. Palvelijat ovat heikkoja, armahdettuja syntisiä, joiden voimana on evankeliumi. Vanha katekismus (1948) sanoo ytimekkäästi: ”Kristuksen työ maailmassa jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä.” Rohkaisuksi on hyvä muistella, millaisia oppilaita ylösnoussut Herra lähetti arvokkaaseen työhön.

Voittajalla on valta

Tehtäväksiannon jälkeen Jeesus otettiin ylös taivaaseen, Jumalan oikealle puolelle. Hän siirtyi aistiemme ulottumattomiin. Helatorstain viesti on ikään kuin sinetti eli tunnus, joka vahvistaa Jeesuksen kuninkuuden. Hän on voittaja, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Helatorstain viesti on myös sinetti sille, että vihollisista viimeinen, kuolema, on voitettu. Nyt on omakohtaisen uskomisen, seurakunnan ja evankeliumin työn aika.

Teksti: Eero Nuolioja
Kuvituskuva: Eveliina Saukko

Julkaistu Päivämiehessä 29.5.2019

EVANKELIUMI: Mark. 16:14–20

RAAMATTU 1992:

Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet usko-neet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhu-vat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Ju-malan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

BIBLIA:

Viimein, kuin yksitoistakymmentä atrioitsivat, ilmestyi hän, ja soimasi heidän epäuskoansa ja heidän sydämensä kankiutta, ettei he uskoneet niitä, jotka nänen nähneet olivat nousseeksi ylös. Ja sanoi heille: menkäät kaikkeen maailmaan, ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan. Mutta nämä ovat ne merkit, jotka niitä seuraavat, jotka uskovat: minun ni-meni kautta pitää heidän perkeleet ajaman ulos, uusilla kielillä puhuman, käärmeet aja-man pois, ja jos he jotakin myrkkyä juovat, niin ei heille mitään vahingoita; sairasten päälle pitää heidän kätensä paneman, ja ne paranevat. Ja Herra, sitte kuin hän oli heille puhunut, otettiin ylös taivaaseen ja istui Jumalan oikialle kädelle. Mutta he menivät ja saarnasivat joka paikassa, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan seuraa-vaisten merkkien kautta.

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi