Keskiviikko 16.10.2019
"
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Gal. 5:1

Tärkein asia on ottaa kutsu vastaan

Usko ja elämä - Sana sunnuntaiksi 30.6.2019 06:55 | Päivämies


Jumala kutsuu ihmisiä yhä juhlahuoneeseensa, valtakuntaansa, syömään kuolemattoman sielun ravintoa.
Jeesus oli kutsuttuna illallisella erään farisealaisen päämiehen kotona. Kyseessä oli päivän pääateria. Siellä hän kertoi läsnäoleville vertauksen suuresta ehtoollisesta eli illallisesta.

Aterian järjestäjä lähetti vierailleen ennakkokutsun illallisesta paljon ennen tapahtumaa. Näin kaikki kutsutut pystyivät varautumaan järjestämään asiansa niin, että pystyivät osallistumaan iltaan.

Kun illallisen aika koitti, isäntä lähetti palvelijansa viemään lopullisen kutsun vieraille: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina!” (Luuk. 14:17.) Jeesuksen kertomassa vertauksessa kutsutut vieraat keksivät verukkeita esteeksi juhlaan osallistumiseen.

Herramme kertoo, että juhlan järjestäjä halusi kuitenkin pitää juhlan ja saada huoneen täyteen väkeä juhlimaan. Palvelijat lähtivät kutsumaan ilman ennakkovaroitusta ihmisiä sieltä mistä heitä tapasivat. Kutsua vietiin kaduille ja kylien kujille, köyhille ja vaivaisille.

Tekosyitä kutsun torjumiseen

Vertauksen kutsu illalliselle tarkoittaa kutsua Jumalan valtakuntaan. Tätä kutsua viedään vieläkin ihmisten keskuuteen. Kutsun vastaanottaminen on uskomista Jumalan lunastustyöhön Jeesuksessa Kristuksessa.

Uskomalla epäusko ja kaikki synnit anteeksi Jumalan valtakunnasta saarnatussa synninpäästön evankeliumissa ihmisestä tulee Jumalan lapsi, illallisvieras juhlaan. Tärkein asia jokaiselle on ottaa kutsu vastaan. ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia” (KO 1). 

Monet kuulevat kutsun, mutta toimivat kuten Jeesuksen vertauksessa kutsun saaneet. Esteenä saattavat olla ajalliset tehtävät ja asema. Jollakin voi olla syynä omat läheiset, joku voi kokea kutsun lähettäjän ja välittäjän liian halpa-arvoisena. Kaikilla kutsun torjuneilla on järkensä perusteella hyvä ja pätevä este, joka kuitenkin on lopulta vain tekosyy.

Jumala tahtoo saada kaikki valtakuntaansa lapsikseen. Hän on pitkämielinen ja laupias luomaansa ihmistä kohtaan. Jumala ilmoittaa itsensä meille luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Aivan erityisesti Jumala ilmoittaa itsensä pyhässä sanassaan ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Monet ovat saaneet kokea Jumalan lähestymisen elämässään jopa kovin kipeissä ja vaikeissa asioissa. Silloin kun ihminen kokee ja tuntee olevansa Jumalan edessä vain syntinen, vailla mitään omia mahdollisuuksia rauhaan Jumalan kanssa, hän voi ottaa vastaan Jumalan anteeksiantavan armon ja turvautua häneen. Ihminen on silloin, Jeesuksen vertauksen mukaisesti, kuin köyhä, sokea, rampa tai raajarikko, joka tarvitsee apua selviytyäkseen.

Juhla alkaa jo maan päällä

Vapahtaja halusi tällä illallisvertauksella avata Jumalan valtakunnan olemusta. Se on maan päällä kuin juhlahuone, jossa kaikki sisällä olevat saavat iloiten syödä kuolemattoman sielun ravintoa, joka on muuttumaton Jumalan sana.

Uskovaisella on aina turvanaan kaiken luoja ja ylläpitäjä, hän, jonka tiedossa ja hallinnassa on kaikki elämämme päivät. Parhaana näköalana on iankaikkinen juhla ja riemu Jumalan yhteydessä taivaassa.

Tänä aikana uskovaisen on tarpeen valvoa, että viihteellisyys ja luottamuksen puute Jumalan johdatukseen eivät tulisi esteeksi asua Herran huoneessa. Jumalan valtakunnan osallisuudessa Jumalan sana, joka on valo tiellämme, opastaa meille oikeaa tietä ja vahvistaa uskossa. Syntiset saavat aina turvautua anteeksiantamukseen.

”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7). Jo maan päällä saa iloita täydellisestä armosta, joka kantaa uskojansa iankaikkiseen suureen juhlaan taivaaseen.

Teksti: Heikki Saarikoski
Kuvituskuva: Suviseurojen kuvapalvelu

Julkaistu Päivämiehessä 26.6.2019

EVANKELIUMI: Luuk. 14:16–24

RAAMATTU 1992:

Jeesus kertoi: ”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’

Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’”

BIBLIA:

Niin hän sanoi hänelle: yksi ihminen teki suuren ehtoollisen ja kutsui monta. Ja lähetti palveliansa ehtoollisen hetkellä sanomaan kutsutuille: tulkaat, sillä kaikki ovat valmistetut. Ja he rupesivat järjestänsä kaikki itseänsä estelemään: ensimäinen sanoi hänelle: minä ostin pellon, ja minun pitää menemän sitä katsomaan: minä rukoilen sinua, sano minun esteeni. Ja toinen sanoi: minä ostin viisi paria härkiä, ja menen niitä koettelemaan: minä rukoilen sinua, sano minun esteeni. Kolmas sanoi: minä olen emännän nainut, ja en taida sentähden tulla.

Kuin se palvelia tuli, sanoi hän nämät herrallensa. Silloin perheenisäntä vihastui ja sanoi palveliallensa: mene nopiasti kaupungin kaduille ja kujille ja saata tänne vaivaiset ja raajarikot, ontuvat ja sokiat. Palvelia sanoi: herra, minä olen tehnyt niinkuin sinä käskit, ja vielä nyt siaa on. Herra sanoi palvelialle: men maanteille ja aidoille, ja vaadi heitä sisälle tulemaan, että minun huoneeni täytettäisiin. Sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka kutsuttiin, pidä maistaman minun ehtoollistani.

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi